Terveisiä Taavetista

13.6.2020  

Olemme keskustelleet Taavetin K-kaupan sijainnista viimeisten kahdenkymmenenviiden vuoden ajalta. Toinen meistä muistelee, että K-kauppa on ollut koko ajan samassa rakennuksessa kuin nykyään ja toisen muistikuvassa K-kauppa on ollut välillä kirjakauppaa vastapäätä. Onko jompi kumpi oikeassa vai eikö kumpikaan?

Kuikat näkyivät taas, kun olimme aamu-uinnilla. Saimme kuulla eräältä uimarilta, että se on todennäköisesti sama pari, joka on nähty näillä vesillä myös aiempina kesinä.  

Kun poljimme takaisin rannalta, käki kukkui. Savun tuoksu kantautui vastaan ennen toria. Kalan savustaminen oli käynnissä ja torin kahvilakojujen pitäjät levittivät pöytiään ja tuolejaan. Lauantai ja keskiviikko ovat näemmä Taavetin torin vilkkaimmat päivät.

14.6.2020

Mitä kaikkea jää mainitsematta, kun aika kuluu. Katsoimme toissailtana kirjastosta lainaamani filmin Once upon a Time in Hollywood. Ensimmäisen kerran istuin television ääressä sen jälkeen, kun muutimme Taavettiin. Helena on katsonut telkkua jonkin verran, mutta hän piirtää samalla. Se on hänen tyylinsä.

Eilen katsoimme läppäriltä Yle areenan lähettämän Italian cup-ottelun, yhden osaottelun. Jalkapalloa vaihteeksi vajaan kolmen kuukauden tauon jälkeen. Elämä normalisoituu ja pallo pyörii.

Aiomme katsoa tänään uusiksi Once upon a Time in Hollywoodin. Ajankohdaksi sovitamme iltapäivän, ennen kuin aurinko kaartaa esiin talon päädyn yli ja alkaa paistaa olohuoneen ikkunaan ja rakennuksen sivuun ja parvekkeelle.

Parhaillaan on vasta aamuvarhainen. Sunnuntai. Läppärin kello on ajassa 8:19. Olemme tätä ennen juoneet puoli kuudelta teetä parvekkeella, nauttineet jugurttia sen kanssa, leivät ja olen kirjoittanut sivun verran Kaksi tiikerintaljaa -käsikirjoitusta – menossa sivulla 229. Varttia vaille seitsemän olimme polkemassa pyörillä rannalle, näimme pari autoa, yhden hiljaisen aamuvaeltajan – mieshenkilö – ja seuraavaksi uinti metsälammella, tunnelma kuin kesämökillä, paluu keskustaan ojanpenkkoja koristavien kukkien välistä, käki kukkui kaukana ja orava naksutti kuusen oksalla. 

 

Hämähäkki kiipesi dvd-levyn päälle oikomaan koipiaan. Se on kulttuurituliainen Afrikasta. Näimme sen kerran, kymmenen vuotta sitten näyteikkunassa Mannerheimintiellä Helsingissä. Helena totesi, että ”Ai, kun kiva.” Niinpä menin seuraavan kerran yksikseni varta vasten hämähäkkiostoksille, laitoin sen rasiaan, tein lahjapaketin ja annoin sen hänelle. Yllätys. 

15.6.2020

Aamulla kuunsirppi kuusen oksien lomasta pilkisti kun pyörää talutin ja maisemaa ihailin. 

16.6.2020

Aamu aamulta on helteisempää, kun pyöräilemme Ala-Kivijärven rantaan uimaan. Tyyni järvenselkä peilasi pilviä ja kalat puhkoivat veden pintaa.

Eilen laitoimme julki toisen osan Makeaa lupiinia -novellia. Se oli omasta mielestäni valmis aikaa sitten, yli vuosi takaperin, mutta kaksi hyvää lukijaa, jotka olivat tutustuneet siihen, halusivat molemmat, että jatkan tarinaa. Myönnyin yleisön pyynnöstä ja kirjoitin ja sepitin sitä toisen mokoman verran lisää. Alun perin tekstiä oli alle neljäkymmentä sivua, mutta toisessa vaiheessa sitä oli karttunut seitsemänkymmentä sivua. 

         Kuulemma se on nyt parempi. Tai näin sanoo toinen lukijaystävistäni, mutta toinen, makealupiinin viljelyyn oikeasti perehtynyt tiedemies, kaipaa yhä kunnon symposiumia aiheesta. Pelkään, että en pysty tyydyttämään vieläkään hänen toivettaan. Tekstillä on oma tahtonsa.

Siis vuosi sitten Makeaa lupiinia tyydytti minua ja pidin itse sitä valmiina. En kuitenkaan enää. Tuleeko ihminen kaiken aikaa kriittisemmäksi? Siltä vaikuttaa, sillä joudun tuuraamaan kustannustoimittajaa ja korjailen tätä uusinta versiota sitä mukaa kuin se ”menee painoon”. Onko se hauskaa? On. Kirjoittaminen on hauskaa. Kirjailijaoleminen? Siitä en tiedä mitään.