Viiden jälkeen aamulla puoli astetta pakkasta talon mittarissa. Pilvessä. Varttia vaille kuusi kävin parvekkeella katsomassa näkyykö kuuta? Ei näkynyt, mutta kaksi jänöpupua loikki nurmikolla. Luimme eilen loppuun Thomas Mannin Taikavuoren. Se oli tänä kalenterivuonna kuudeskymmeneskuudes lukemani kirja ja viidestoista ääneen. Liikuimme niissä maisemissa yli kaksi viikkoa. Varsin hieno kirja, yhtä aikaa vanhanaikainen ja samalla moderni. Oma aiempi lukukokemukseni siitä on 1970 -luvulta. Muistan, että pidin siitä silloin ja pidin nyt. Helena sanoi, että sitä kuunnellessa ei tullut kertaakaan sellainen olo, että riennä nyt vaihteeksi eteenpäin. Ei. Ei tullut minullekaan. Mietin kirjan loppupuolella, mitä kirjailija löytää vielä lisää tarinaan, mutta suotta tuumin, kyllä löysi. Aika on teoksen suuri teema. Voi kysyä, että mitä aika on ja miksi aika kuluu toisinaan nopeasti ja toisinaan verkkaan? Helena luki Päätalon Huonemiehen pojan ja aloitti Tammetun virran. Minä palasin Aronpuron runojen jälkeen Lawrence Durrellin Tuncin pariin på svenska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti