Kaunis kesäpäivä

lauantai 27. marraskuuta 2021

Tiikerintalja(26)

  >>>jatkuu>>>  












Kun he ovat naputtaneet lyhyin nauloin ensimmäisen kourunpätkän laudat sieltä täältä yhteen, he laskevat kourun pään hellästi ojamonttuun. Kentucky-Joe lisää kahden nyrkin kokoisen kiven painoksi pitämään päätä aloillaan. Kourun vapaa pää nousee siinä vaiheessa kaarella ylös montusta sivuun penkalle ja Joe virittää lyhyen liisteen ojan yli niin, että kouru nojaa sen varaan. Laudan kolme erimittaista päätä lepäävät ojan penkalla ja he valikoivat niille sopivia jatkoja.

Larry olettaa ensin, että he panisivat joitain riepuja lautojen liitoskohtiin tilkkeiksi, mutta kun niin ei tehdä eikä tapahdu, hän tulee ajatelleeksi, että Joen tarkoitus on antaa veden hoitaa sen puolen. Tukit ja laudat eivät ole kuivuneet täysin, mutta ne turpoavat kyllä entisestään, kun vesi virtaa tai seisoo lautakourussa ja kastelee puun läpikotaisin.

He tekevät ensimmäisen jatkon. Alkuperäisen kourun perässä keikkuu pitkä kourunsojo lisää. Larry on jo selvillä, miten työvaiheet tapahtuvat ja nostaa ja kannattelee kourua ilmassa, kun Joe vetää ojan yli olevan liisteen pois välistä ja uusi salaojan osa painuu omalla painollaan alas kaivantoon. Joe asettelee sitä ja varoo samalla ravistamasta maata ja muroa tasaiselle ojanpohjalle. Larry siirtyy kauemmas pois tieltä sitä mukaa, kun Joe lähestyy häntä. Kun kourun pää on hänen käsissään, Joe asettaa liisteen poikittain ojan yli ja Larry laskee kourun sen varaan ja he alkavat valikoida jatkolautoja. 

Katatko sä tämän jollain?” Larry kysyy. ”Ainakin pihatien kohdalta. Niinko silta?”

Peitän maalla”, Kentucky-Joe vastaa. Hän ei katso päin. ”Ajattelin, että laskemme ensin tämän salaojan pohjan ja kattaa sen vasta sitten.”

Larry nyökkää, vaikka ei ymmärrä. Mitä ihmettä. Jos oja luodaan tästä umpeen, silloin siinä on vain tällainen kourumainen lautahökötys. Sekö on salaoja?

Mistä tämä salaoja on peräisin?” hän kysyy, sen verran ja Joe vilkaisee hatunlierin alta.

Päivä paistaa niin kuin se tekee tähän aikaan vuodesta. Ei ole kaikkein järkevin ajankohta tällaisille raskaille ulkotöille katottomalla ja suojattomalla aromaalla. Maa itsessään hohkaa kuumuutta, vaikka se ei polta sentään saappaiden paksujen anturanahkojen läpi.

Näitä on ollut läpi historian”, Kentucky-Joe vastaa. ”Antiikin ihmiset tekivät vesijohtoja kivestä.”

Ja löivät kepillä kallioon, jolloin siitä alkoi virrata vettä”, Larry lisää. Hän hörähtää. Kyllä hän hallitsee tämän verran Raamatun tarinoita. Hän ei tiedä kuitenkaan antiikin ihmisistä eikä ole kiinnostunut heistä. Nämä ovat jotain niitä merentakaisia juttuja, mutta niinhän Joekin on. Vai onko Joe arktisilta alueilta lähempää pohjoisnapaa?

Kalliosta vettä”, Joe nyökkii. ”Vesi löytää suonet.”

Hän katsoo ja valikoi lisää sopivia lautoja ja keskittyy siihen. Niiden pitää olla ehjäreunaisia. Sen Larry on huomannut jo. Lisäksi Joe on tarkkana lautojen pituuksista.

Ojanteko sujuu loppujen lopuksi nopeasti. Se ei ole edes erityisen raskasta työtä. Vain kumarassa olo ja se, että aurinko pääsee paistamaan selkään, koettelee voimia.

Kun he pääsevät hiekkarintuuksen alle, Kentucky-Joe jää arvioimaan kertynyttä salaojaa ja nousua altaalle. Hän katsoo Larryyn silmät näkymättömissä varjossa: ”Onko se kanojen aika?”

Larry pyyhkii hikeä päästään: ”Taitaa olla.”

Hän arvioi ja luuli, että he tekisivät tämän kourunpohjatyön tänään valmiiksi asti, mutta näemmä ei. Jäljellä ei ole montaa yardia. Yhdet pitkät laudat ja sen jälkeen sovituspätkät.

Joe pudottaa takamuksensa hiekkakasan päälle. Hän päästää itsensä putoamaan rennosti alas. Se ei ole mitään, vaikka ei aivan miehen tapaista, mutta seuraavaksi suomalainen kallistaa itsensä maahan kyljelleen. Hän sulkee silmät.

Hei”, Larry sanoo, sillä tämä näky on hieman outo. Huimaako miestä?

Niin varmaan, sillä seuraavaksi Kentucky-Joe avaa silmät, räpyttelee niitä niin kuin niissä olisi roskia, kääntyy istumaan, tarttuu pudonneeseen hattuunsa ja läiskii siitä hiekat pois.

Mies tuli kaukaa”, hän sanoo hatulle.

Kuinka?” Larry kysyy. Hänestä tuntuu hetki hetkeltä enemmän, että Joe on kerrassaan päästään vialla. Seonnut. Hänen touhunsa eivät ole enää täysipäisen tekosia. Ovatko olleet pitkään aikaan? Sekin areena-hanke. Mitä sellainen tarkoittaa? Cal Habbard on mennyt siihen mukaan, mutta ehkä enemmän sen takia, että Habbard taitaa luulla ja epäillä, että outo suomalainen on keksinyt ja älynnyt jotain sellaista, mitä paikalliset eivät ole tajunneet?

Säikähditkö?” Joe kysyy.

Larry ei vastaa.

Otin lukua ja palasin”, Joe jatkaa. ”Ei mitään vakavaa.”

Eikö? Larry epäilee. Hän katsoo ojaa, vesialtaan seinää siinä ylempänä, mutta enemmän hän huomioi silmäkulmastaan tätä naapuriaan. Joe istuu yhä, mutta nousee viimein jaloilleen.

Liian pitkiä päiviä”, hän murahtaa.

Huomenna sitten?” Larry kysyy.

Niin. Jos sinulle vain sopii?”

Vain käy se. Aamua vai iltaa?”

Ilta voisi olla hyvä. Sinä tulet sitten omia aikojasi?”

Niin. Näen, kun olet työmaalla.”

He tarkastelevat molemmat ojatyömaata, joka noudattaa melko tarkkaan viereisen tien suuntaa. Jos ojaa jatkaisi samaa linjaa se menisi Larryn talon ja piharakennusten ohi. Nyt, kun he tarkastelevat näkymää täältä käsin, Larry toteaa, että hänen oma pihakaivonsa on kutakuinkin linjassa tuoreen ojaviillon kanssa.

Siinä on sinulle myös vesiliittymä”, Joe sanoo. ”Sun ei tarvitse päättää mitään. Se on varaus.”

Kentucky-Joe on puhunut tästä aiemmin, mutta ajatus ei ole lämmittänyt Larryn mieltä. Mikä tarve hänellä on saada toinen vesiyhteys, kun hänellä on vettä omassa kaivossa?

Kunhan se ei kuivuisi, hän ajattelee ja huolehtii. Se, että Joe on kaivanut ison vesisuonen esiin ja padonnut itselleen kaivoaltaan hiekkaharjun kylkeen, saattaa vaikuttaa muiden alueella olevien kaivojen vedentuottoon.

Et ole ajatellut?” Joe kysyy.

En. Näkee sitten.”


Kentucky-Joe makaa selällään pitkänään tuvan kovalla lautalattialla. Huonetila on pieni, joten hän ylettää halutessaan koskemaan nousematta lieden rautajalkaa. Jos hän kurottaa toista kättä, se tavoittaa ja haparoi makuuhuoneen tai -alkovin ovipieltä tai keinutuolia, joka on myös siinä vieressä. Hän painaa välillä sen kaarevaa jalasta ja tuoli keinahtelee edestakaisin kuin kätkyt. Joe katsoo ja laskee kattolautoja yläpuolellaan. Tyhjä katto jatkuu koko huoneen yli. Kattolaudat ovat ehjiä. Niissä ei roiku mitään. Hän on inhonnut aina katosta roikkuvia öljytuikkuja, takkeja, saappaita ja hevosten suitsia. Monissa asumuksissa katto on säilytystilana, koska hiiret eivät pääse niin helposti kiinni katsota roikkuviin tavaroihin, mutta Joeta harmittaa, että joutuu väistelemään ja työntämään sivuun tällaista roinaa, kun tulee huoneeseen ja liikkuu siellä. Sama kuin menisi kaupan takatilaan tai varastoon.

Tällä hetkellä hän on liian väsynyt ajattelemaan varsinaisesti, mutta joitain häiritseviä mielteitä liikkuu päässä: Hän ymmärtää ryhtyneensä järjettömään, suuruudenhulluun urakkaan. Mikä houkuteli hänet siihen, sai lähtemään toteuttamaan muka oivaa tuumaa? Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tapahtuu näin. Kullankaivajana ollessaan hän kehitteli samanlaisia vesirännejä ja lieterännejä kuin nytkin. Hän olettaa löytäneensä useampia kultahippusia samasta verrasta maata kuin muut löysivät, koska hän seuloi tarkemmin. Hän ei ollut isojen moukkujen perään, vaan hänelle kelpasivat ja riittivät pienet. Niistä kertyi. Niissä oli pulloon pantavaa.

Vasta, kun lähestyvän illan viileys alkaa virrata sisään ulko-oven alta ja lattialankkujen raoista, Joe kompuroi pystyyn.

Se oli viimeinen paha, hän ajattelee, kun Larry näki hänen pyörtyvän. Naapuri ei kertoisi eikä juoruilisi välttämättä asiasta kaupungilla, koska hän ei ole mikään suupaltti, mutta näki, että Larry on menettämässä tai menettänyt täyden luottamuksensa häneen. Sellainen on aina vakava asia, paha piirre ja pahan alku. Asiat ovat huonosti, jos ihmiset ympärillä eivät enää luota eivätkä usko lähimmäiseensä. He vain säälivät, mutta eivät luota eivätkä kunnioita oikeasti.

Joe virittää tulen kamiinaan. Hän valmistaa itselleen papumuhennosta. Vihoviimeinen ruoka. Vanhassa maassa hän söisi taatusti jotain muuta, mutta täällä luvatussa maassa on tarjolla papuja joka päivä. Hänellä on säilöttynä kuivatettua lampaankuvetta liiterissä, roikkumassa katosta siellä, mutta tuntuu liian isotöiseltä alkaa valmistaa siitä syötävää. Hänellä on varastossa myös kokomoisesti jauhoja, mutta ei mitään sellaista, josta voisi keittää puuron, joten pavut saavat kelvata. Puolet niistä on ruskeita, melkein mustiksi maatuneita, mutta puolet vihersi vielä.

Kun kokkaus on valmis, Kentucky-Joe toteaa, että hänen on nälkä. Hän on syönyt viimeksi aamupäivällä johonkin aikaan. Siitä on kulunut vähintään kahdeksan tuntia ja jonka aikana hän on juonut vain vettä ja kerran kahvit. Hän tarjosi työmiehelleen kahvit. Sen kanssa he nauttivat palaset maissikakkua. Oikeammin Larry söi, hänelle, Joelle ei maittanut. Hänelle on kertynyt muutenkin päiviä, jolloin ruoka ei ole ollut maullaan, päiviä, jolloin hän ajattelee synkimmillään, että ihmisen olisi varmaan helpompi olla kuolleena.

Mistä alkaen hän on ajatellut niin synkkiä? Sairauden jälkeen ja takia. Sen takia, että Siiseli jätti hänet. Joe ei ole ajatellut Siiseliä pitkiin aikoihin, mutta nyt pienen intiaaninaisen kuva piirtyy mieleen eikä ainoastaan kuva, vaan hän haistaa tämän, hätkähtää ja katsoo taakseen. Ei ketään. Ei Siiseliä, vain tämän ominaishaju, joka on painunut lähtemättömästi muistiin. Joe muistaa myös miltä tuntui painautua Siiseliä vasten ja miten tämä tiesi heti, mitä piti tehdä. Naista ei tarvinnut neuvoa eikä opastaa. Joku oli tehnyt sen jo.

Joe nostaa kuhmuisen kattilan kamiinan päältä ja kantaa sen ulos. Ulkona on mukavampi syödä. Kattilan saattaa laskea siltään maahan.

Hän päättää olla ajattelematta Siiseliä. Hän ei saa ajatella tätä. Sellaisesta ei ole odotettavissa mitään hyvää. Silti Siiseli pysyy mielessä, varsinkin yksi tärkeä hetki ennen muuta, kun tämä intiaanityttö, -nainen seisoi odottamassa Joen hevosen vieressä. Puhumaton nainen, jolle Joe ei sanonut mitään. Hän irrotti suitset kaakinpuusta, hevonen otti sivuaskelia, loitommas intiaaninaisesta, mutta tämä tunki Joen ja hevosen viereen ja kiipesi Joen kylkeä myöten satulan taakse. Se kävi tältä. 


>>>jatkuu>>>



  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti