Kaunis kesäpäivä

lauantai 26. marraskuuta 2022

Tilkankadulla

    




 



Sataa hiljalleen lunta. Kaksi astetta pakkasta. Koillistuulta neljä metriä sekunnissa. Ulkoilimme eilen vain sen verran, että kävimme kaupassa. Qatarin kisat vaikuttavat tällä lailla. Eilen kisoissa Wales koki tappion Iranille nolla kaksi. Qatarin ja Senegalin välinen ottelu päättyi yksi kolme. Hollanti ja Ecuador tasasivat pisteet, yksi yksi. Illan päätösottelu jäi maalittomaksi, Englanti nolla ja USA nolla. USA taisi olla lähempänä tehdä maalin. Helena luki unikirjana omasta kirjahyllystämme jonkun Johnsonin dekkarin Armoton katu. Pihanäkymä kiehtoo häntä, varsinkin tietyssä iltavalossa. Haimme eilen kellarikomerosta lisää piirustuspahveja ja -paperia. Mustarastas, joka käy ikkunamme alla olevassa pensaassa julistamassa reviiriään, se pitäisi saada myös kuvattua pitkällä objektiivilla. Etenin kolme sivua Gaz matkaan -tarinaa. Sitä mielikuvituksellista sanakoostetta on nyt 717 sivua. Luin välillä muutaman sivun Galbraithin kirjaa Raha. Se on julkaistu originaalina 1975 ja suomeksi 1979. Rahan historia on osa yleistä historiaa. Samalla se on kulttuuria. Kulttuuri on sikäli erikoinen teema, että perimmältään kaikki ihmisen toiminta on jonkin kulttuurin harjoittamista.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti