Kahdeksantoista astetta aamulla kello puoli kuusi täällä Helsingissä. Seuraan nykyään varpusia ja räkättirastaita ja lokkeja. Ja koiria. Mietin mitä nämä eläimet miettivät mielessään? Tai huomioin ja seuraan nykyään tarkemmin esimerkiksi varpusten tyypillistä käyttäytymistä. Me ihmiset olemme heille ympäristöä ja annettuja olosuhteita. Eilen meidän talon sisäpihalla oli synttärikestit, ilmapallo- ja serpentiinikoristeita riippui poppelien alaoksista ja kalalokki seisoi pihavalaisimen päällä ylimpänä vahtina monen tunnin ajan, kaarteli välillä kierroksia juhlavieraiden yllä ja laskeutui myös pihamaan hiekalle etsimään kakunmuruja ja mitä etsikään. Stilisoin päivän aikana kaksitoista sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Helena teki aamulla akvarellejaan ja virkkasi jonkin aikaa olohuoneen sohvalla. Hän luki eilen Simenonin dekkarin Maigret ja aave. Minä luin sivun Kafkan kirjeitä erityiselle ystävälleen, Briefe an Milena. Aloitin Juhani Peltosen romaanin Iloisin suru ja luin sen puoleen väliin. Sinä vuonna, kun Iloisin suru tuli julki, se oli ehdolla yhtenä Finlandia -palkinnon saajaksi, mutta silloin Sirkka Turkka voitti Finlandian teoksellaan Tule takaisin pikku Sheba. Luulen, että kirjoitin virheellisesti jossain aiemmassa postauksessa, että Leena Krohnin Matemaattiset oliot voitti sinä vuonna tuon palkinnon. Ei ollut, oli Sirkka. Virheitä sattuu näemmä, kun luottaa muistiinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti