Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Tilkankadulla

    






 Pilviä taivaalla nyt sunnuntaiaamuna täällä etelärannikolla. Eilen, juhannuspäivänä oli aurinkoa ja pilviä. Sisällä asunnossamme on melkein kaksikymmentäseitsemän astetta. Sain Helenalta merkkipäivämme kunniaksi pienen luonnoskirjan kuvia ja tekstejä päivämäärineen, aloitettu tämän vuoden maaliskuussa ja jatkuen tähän asti. Minä annoin Helenalle kaunokirjoituksella täytetyn päiväkirjavihon, joka kattaa aikavälin tämän vuoden maaliskuun puolivälin ajoista toukokuun alkupäiviin. Kiersimme eilen Pikku Huopalahden ympäri. Haikara nousi lentoon ja otti suunnan puiston yli Mannerheimintietä ja Pasilaa kohti. Nurmikolla oli räkättirastaiden, varpusten ja hanhien rinnalla yksi meriharakka ja yksinäinen kottarainen. Etenin seitsemän sivun verran Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Helena tekee poppelinlehtitöitä. Kun pidämme olohuoneen tuuletusikkunan auki, hän pystyy virkkaamaan. Helena lukee lahjaksi saamaansa päiväkirjaa ja Sue Graftonin dekkaria Q niin kuin Quinn. Minä luin eilen parvekkeella puoleen väliin Thomas Mannin novellin Kuolema Venetsiassa. Selasin läpi Helenalta saamani luonnoslehtiön. En ottanut vielä kuvia siinä olevista monista hienoista piirroksista ja luonnoksista.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti