Kävelimme eilen Munkkiniemen kirjastoon. Paciuksenkadun sillan jälkeen huomasimme haikaran lennossa nousevassa ilmavirtauksessa. Lainasimme Helena Juhani Peltosen ruonokirjan ja minä Leena Krohnin Rapina essee- tai novelliteoksen. Kirjaston luokituksessa se on sijoitettu novelleihin. Ei löytynyt. Kävin kaikki hyllyllä olevat novellikirjat läpi. Ei ollut. Katsoin palautettujen novellien siirrettävästä hyllyköstä. Pidin kai liikaa kiirettä, sillä en huomannut Rapinaa siinä. Kävin vielä katsomassa kaunokirjallisuuden hyllyköstä, jossa oli muita Krohnin kirjoja, taisi olla kolme kappaletta ja kirjallisuushyllystä, jossa oli Krohnin uusin esseekokoelma Mitä en koskaan oppinut. Niinpä kysyin kirjastovirkailijalta Rapinaa. Hän katsoi ensin omalta koneeltaan, meni etsimään novellihyllystä, ei löytynyt ja kokeili seuraavaksi palautettujen hyllyä ja sieltä se löytyi. Kiitin avusta. Asiakashyllystä tarttui mukaamme Agatha Christien Kuolema ilmoittaa lehdessä ja Giovanni Guareschin Isä Camillon paluu. Stilisoin eilisen aikana kymmenen sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Helena luonnostelee kissoja ja virkkaa välillä telkun ääressä. Hän lukee Juhani Peltosen runoja ja Sue Graftonin dekkaria Q niin kuin Quinn. Minä luin Leena Krohnin Rapinaa. Luin ensimmäisen Krohnin kirjan neljä vuotta sitten ja tämä on nyt kymmenes teos häneltä, jota olen lukemassa. Tyylikästä ja älykästä proosaa. Ajateltua tekstiä. Lainaan sivulta 48: ”Kirjoittaminen tarkoittaa sitä, että repii todellisen ja näennäisen irti toisistaan. En osaa kuvitella mitään vaikeampaa tehtävää…”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti