Kaunis kesäpäivä

maanantai 14. elokuuta 2023

Tilkankadulla

    








Eilen, sunnuntaina olin jälleen liikkeellä aamuvarhaisella. Ajoin aamun ensimmäisellä bussivuorolla Espoon Lakistoon ja jäin Mustasillan pysäkille Rinnekodin tien varressa. Löysin metsästä haapa- ja kangasrouskuja, kehnäsieniä ja muutaman tatin. Keräsin samalla pikkupurkillisen mustikoita. Näin kaksi yksittäistä valkokärpässientä. Kehä kolmosen jälkeen oli usvaa suonnotkossa. Luukkiin tullessa näin kaksi lammasta pienellä laidunalalla. Vasta iltapäivällä päivätorkkujen jälkeen jaksoin paneutua Gaz matkaan -käsikirjoitukseen. Edistyin kahdeksan sivua. Helena katsoi samaan aikaan Skotlannin Premiershipin ottelua Aberdeen Celtic, joka päättyi yksi kolme. Hän virkkaa ja luonnostelee kissatöitä. Minä luin illansuussa Ford Madox Fordin Kelpo sotilasta. Olen sen puolivälissä. Illalla katsoimme Villarrealin ja Betisin välisen ottelun, joka päättyi yksi kaksi. Huomasimme vasta nyt, että Villarrealin nimi on kahdella ärrällä. Pelin jälkeen istuimme parvekkeella. Pilvet väistyivät sen verran, että tähdet Deneb ja Vega näkyivät.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti