Kaunis kesäpäivä

perjantai 18. elokuuta 2023

Tilkankadulla

    







 Eräänä päivänä tätä elokuuta otin tällaisen kuvan Tilkantorilta. Kaupungin hienoja ja näyttäviä kukkaistutuksia. Eilen aamulla oli pilvistä ja kosteaa, kun kiersimme kuvaamassa. Yksi koiranulkoiluttaja kysyi, onko rantaviivassa sinilevää? On. Ainakin jotain levää. Kuvasimme maisemaa, lintuja ja pihlajanmarjoja. Eilen Helena luki loppuun sen edellisen päiväkirjani ja tuli kysymään mitä kuuluu ”Gazille”? Olin päiväkirjassani ollut varsin luottavainen siihen, että teksti on loppusuoralla, mutta sen jälkeen olen riepotellut sitä uudestaan. Eilen rämmin sen parissa yksitoista sivua. Vajaa neljäsosa on käyty läpi ja tarkistettu jälleen kerran. Helena alkoi lukea oikeaa kirjaa, Qiu Xialongin Musta sydän -dekkaria. Minä luin eilen loppuun Leena Krohnin Umbran. Yllättäen tekstissä tuli vastaan paikannimi, Lievestuore. Tuttu paikka. Samoin yllätti, kun Krohn pääsi tekstissään luotaimella tutkimaan Jupiterin kuita. Teksti pystyy paljoon. Umbran jälkeen aloitin Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin yhteisteoksen Maailmojen loput. Kiva lukea kirjallisuusihmisten kommentointia keskenään. Sähköpostimaailmaa. Kello on nyt kaksikymmentä minuuttia yli viisi perjantaiaamuna ja olen lähdössä kuuden bussilla Vihdintietä metsämaille.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti