Eilen luonnonvoimat näyttivät voimansa. Satoi rankasti ja tuuli ryskyi täällä etelärannikolla ja riipi lehtiä ja oksia pihan poppeleista. Aamupuolella ennen sateita Helena järjesti ja siivosi parvekkeen. Siirsimme parvekepöydän vaihteeksi sisälle olohuoneen ruokapöydäksi. Odotamme kuitenkin yhä toiveikkaina mistä ja milloin tulee vastaan muovinen, pyöreä, punainen, yksijalkainen pöytä emmekä hyväksy mitään korvaavaa tuotetta sen tilalle. Aikaa on odottaa. Kuvasimme eilen kauppamatkalla ohiajavia, kohtaavia ratikoita ja lehtiä mustaa asvalttia vasten Mannerheimintien ja Korppaanmäentien risteyksessä. Kävin läpi eilen kymmenen sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Helena teki kissaluonnoksia, kirjoitti koneellaan ja kutoi enimmän aikaa. Hän lukee Lansdalen Kitkerää chiliä. Minä luin puoli sivua Franz Kafkan kirjeitä Briefe an Milena ja kymmeniä sivuja James Jonesin kirjaa Ohut punainen viiva. Olen lukenut siitä neljänneksen. Yleisvaikutelma on hyvä, teksti luo vahvan kuvan, vaikka henkilöhahmot ovat liioiteltuja ja replikointi paikoin kehnoa. Tai kehnous on tarkoituksellista, onhan iso osa näistä värvätyistä miehistä sangen nuoria ja kouluttamattomia ja tietämättömiä ja peloissaan ja useimmat mielessään varmoja siitä, että täältä ei selviä hengissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti