Näimme täysikuun eilen illalla parvekkeelta ja olohuoneen ikkunasta. Virallinen täydenkuun hetki on huomenna aamuyöstä, mutta se oli jo nyt iltayöstä niin pyöreä kuin toivoa voi. Sää suosi tällä kierrolla tämän verran. Teimme eilen aamupäivällä erikseen kamerakierroksen ja ihmettelimme rajuilman jälkiä. Vesilammikoita oli puistokäytävien notkelmissa ja nurmikolla monin paikoin. Pikku Huopalahden pinta oli tavanomaisen mutaisen ruskea, kuin leveä, savinen joki, mutta taivaan heijastuksessa siinä oli paikoin muutakin väriä. Kävin läpi eilen kolmekymmentä sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Ensimmäinen osa päättyi ja toinen alkoi. Helena teki töitä koneellaan ja kutoi muun ajan telkun ääressä. Hänellä on vielä kesken Lansdalen Kitkerää chiliä. Minä luen James Jonesin sotakirjaa Ohut punainen viiva. Hankalia kuvauksia näissä sotaromaaneissa, hahmottaa lukiessaan ja yrittäessään seurata, mitä kukkulan laitaa nyt kuljetaan ja miten suojassa tai tulituksen kohteena on jossain toisessa paikassa. Sama vaikeus on kaikissa tämän lajin kirjoissa. Kirjailijan hankaluuksia, kuvata kuvaamatonta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti