Kaunis kesäpäivä

lauantai 19. elokuuta 2023

Tilkankadulla

    









Sataa. Tänään on kulunut yksitoista kuukautta siitä, kun muutimme Luumäen Taavetista Helsingin Pikku Huopalahteen. Vuosi kohta täynnä, yksi vuosi elämästä. Eilen olin aamupäivällä metsässä sienessä ja marjassa Rinnekodin tien varressa. Keräsin haaparouskuja, kehnäsieniä, koivunpunikkitatteja ja kanttarelleja. Ja mustikoita. Parilla kohtaa oli violetteja sieniä. Lahopuuta on siellä täällä ja osa hautautuneena paksuun sammaleeseen. Kaatuneita puita on tullut lisää viimeisen myrskyn jälkeen. Alueella liikkuu muitakin. Kun saapastelin metsästä pysäkille, auto kääntyi siihen tienhaaran puomin eteen. Nuori nainen nousi siitä keskustellen jonkun kanssa, luulin, mutta se oli kännykkä ja hän lähti astioiden kanssa kuusikon kätköön. Etenin eilen vain neljä sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Helena on jatkanut kissa-akvarellejaan ja -piirroksiaan virkkaamisen ohessa. Hän lukee Qiu Xialongin dekkaria Musta sydän. Minä olen lukenut kolmanneksen Vuolan ja Melenderin kirjasta Maailmojen loput. Sen innoittamana tein illalla kolme varausta kirjastoon. Eilen illalla näimme yhden bundesliigaottelun, Werder Bremen vastaan Bayern München, joka päättyi nolla neljä. Suuri uutinen oli, että Harry Kane on siirtynyt Bayerniin. Hän sai tilastomerkinnät ensimmäisestä liigaottelustaan uudessa joukkueessa, maali ja maalisyöttö.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti