Kaunis kesäpäivä

tiistai 8. elokuuta 2023

Tilkankadulla

    








 Joku on taiteillut tytön betonipilariin oikopolullamme. Olemme kulkeneet siitä ohi lukemattomia kertoja, mutta nyt huomasimme sen. Pääskysiä näkyy edelleen. Kottaraisia lennossa. Tuoreimmat jalkapallon naisten MM-kisatulokset: Englanti voitti eilen Nigerian neljännesvälierässä vasta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Maalitolpat puolustivat Englannin maalivahdin apuna peliajalla. Australia selvitti Tanskan suoraan kaksi nolla. Tilkankadulla naapurissa aloitti toiminnan valaistusliike. Sen näyteikkunassa oli juuri oikeanlainen lattiavalaisin makuuhuoneeseemme. Kiikutimme sen kotiin. Viisi sivua eilen eteenpäin Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Helena jatkoi virkkaamista. Hän on lukenut Minna Eväsojan Sensein, mutta lukee siitä kohtia uudestaan. Minulla on luvussa Franz Kafkan Briefe an Milena, kielikesäkirjani ja Charles Dickensin Suuria odotuksia. Päähenkilö täyttää kaksikymmentäyksi. Hän on täysi-ikäinen, mutta mutta. Meneekö lahjakas henkilö hunningolle? Auttaako raha ja auttaako luottokelpoisuus? Eilen illalla piti ottaa varalta yöksi pois television töpseli seinästä. Se oli unen takeeksi.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti