Hietalahden torilla nautimme jäätelötötteröt, Helena vaniljaa ja minä lakritsilla maustettua. Hotellin ravintola on yllättäen kesäterässä eli joudumme menemään ulos syömään. Kiersimme Punavuorta kulkien katujen varjoisia laitamia. Yksittäisiä puutaloja on jäljellä.
Harjoittelen postausta kännykällä. Huomenna lähdemme minikaupunkilomalle Helsinkiin. Kaikkea muistettavaa ja mukaan otettavaa on niin paljon, että kaksi reppua ei riitä.
Unohdin mainita, että Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelasi pari päivää sitten ensimmäisen ottelunsa Nations Leaguessa. Tasapeli. Ensimmäinen piste ansaittu. Johtuiko unohdus kisaväsymyksestä? Vai johtuuko se politiikanteosta joukkueurheilussa? Ehkä ymmärrän väärin rehdin urheilu- ja kilpailuhengen tai katson asiaa väärin lasein? Hyvä, että sain tämän selväksi itselleni: Tulos riippuu tarkastelijasta. Silti västäräkki keikutteli pyrstöään nummella. Suopursu kukki ja päivänkakkarat ovat nupuillaan. Ensimmäinen niittyleinikki kukassa ja hevoskastanjan koreat kukinnot avautuvat. Helena tuli eilen iltapäivällä kysymään minulta, kun luin parvekkeella Lessingiä: ”Mitä mä nyt teen?” Se tarkoitti, että hän oli lukenut Joycen Odysseuksen ja haikaili, minkä kirjan ottaisi sen jälkeen? Se ratkesi vasta saunan löylyissä: J.L.Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Runoelma kertoo Suomen sodasta 1808–09, jonka hävityn sodan seurauksena Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle. Suurvaltapolitiikkaa. Suomi sai kunnian olla tekemässä sitä ja osallisena. Kiilapoikana isoisten painissa. Luin eilen vain Lessingin kirjaa Sommaren före mörkret. Nainen on yksin hotellissa Lontoossa. Hän on laihtunut seitsemän kiloa, mutta ei pysty syömään. Hän hakee halvemman, väliaikaisen asunnon, yhden huoneen nuorten marihuanakommuunissa.
Eilen Suomen Lipun päivänä oli asiaankuuluvasti suomalainen kesäsää ainakin Luumäen Taavetissa: Vettä ja aurinkoa ja lämpötila reilussa kymmenessä asteessa. Ahomansikka kukki tienpenkereessä. Eilen luin vaihteeksi yhtä kirjaa iltapäivällä ja illalla, Doris Lessingin Sommaren före mörkret -teosta. Tekstistä ja tarinasta tuli mieleen Ernest Hemingway. Mitä samaa näissä kirjailijoissa on? He ovat vakavissaan ja tosissaan. He ovat sanomassa jotain olennaista. He eivät ole kevyitä vitsailijoita. Nämä asiat eivät poissulje sitä, että molempien teksti on kuvaavaa ja kertovaa, nautittavaa. Lessing reissaa tässä fiktiossaan Lontoosta Istanbuliin ja edelleen Espanjaan kuuman elokuun lomakauden alkaessa. Hänen partnerinsa, mies, jonka seuraan hänen ei olisi ehkä pitänyt lähteä, sairastuu ja kun viikkoa myöhemmin päähenkilö sairastuu myös, hän väistyy matkaystävänsä rinnalta ja kiirehtii takaisin kotiin, Lontooseen. Sairaana hän muistaa vasta taksia tilatessaan, että he ovat vuokranneet asuntonsa pois kesäksi ja joutuu etsimään hotellin. Tuli mieleen, että mainitsin jossain aiemmassa postauksessa, että harjoitan tandem-luentaa, kun luen kahta eri kirjaa vuoron perään enkä peräkkäin. Mutta sitähän olen tehnyt kaiken aikaa lukiessani jotain kirjaa ääneen ja väsyttyäni jatkaessani hiljaa itsekseni toista, kesken olevaa kirjaa. Nämä eri kirjat ja tekstit eivät ole häiriintyneet eivätkä menneet sekaisin siitä. Helenalla on jäljellä jotain neljäkymmentä sivua tai vähemmän Joycen Odysseusta. Joko herra Bloom on nukkumassa ja herättänyt vuorostaan Mollyn, jonka ajatukset kehräävät yön kudosta?
Tänään postauskuvana on omenankukka ja eilen oli kukkimaan alkava lupiini. Lupiineista ja lupiinien hävittämisestä on puhuttu vuosia. En ole kovin vakuuttunut luonnon muokkaamisen tarpeellisuudesta. Luonto selviytyy, mutta ihminen on talouden rajaamassa karsinassaan. Omassa kirjoitusprojektissani saavutin eilen sadan sivun rajan. Aloitin käsikirjoituksen huhtikuun kahdeskymmenesneljäs päivä. Päivärutiinini alkaa aamulla ennen kuutta, kun kirjoitan päivän postauksen, johon olen saattanut tehdä mainintoja jo edellisenä päivänä. Lähetän postaustekstin Helenalle ja hän lisää siihen kuvan tai kuvat ja minä siirryn käsikirjoitukseeni. Ehdin työstää sitä puoli tuntia, tunnin, kenties kauemminkin ennen kuin lähdemme aamukävelylle ja kauppa-asioille. Kun palaamme kotiin, uppoudun taas omaan tekstiini ennen ruokailua, sitten seuraa päivänokoset ja päiväkävely, vielä puoli tuntia koneella käsikirjoituksen parissa, kirjoitan päiväkirjaotteen, talletan muuttuneet tiedostot tikulle ja vaihdan kaunokirjoitukselle eli kirjoitan käsin toista päiväkirjaa vihkoon ja osoitan ne Helenalle. Iltapäivällä luen, eilen pääosin Doris Lessingin kirjaa Sommaren före mörkret, eilen myös Sienilehteä ja Umberto Econ Prahan kalmisto -romaania. Saunoimme. Iltaviimeiseksi katsoimme jalkapalloa: Tanska voitti Ranskan tämän kotikentällä. Pelin jälkeen vietimme hetken parvekkeella. Kuunsirppi näkyi vaalealla taivaalla. Helena lukee edelleen James Joycen Odysseusta.
Uefa Nation Leaguen jalkapallokierros käynnistyi eilen. Samoja pelaajia kuin talvikauden seuraotteluissa, nyt maajoukkueissa. Tosin yksi pannaan julistettu on poissa, pelit peruttu. Yksi leikkikaveri vähemmän urheilun hiekkalaatikolla. Hoh hoijaa. Sataa suhjuttaa Luumäen Taavetissa. Eilisen jälkeen uusin käsikirjoitukseni on sivulla 97. Helena nautiskelee yhä Pentti Saarikosken suomentamasta James Joycen Odysseuksesta, joka ilmestyi pyöreästi sata vuotta sitten, yhden maailmansodan raunioissa ja toista tuhoa valmisteltaessa ja odoteltaessa. Joyce eli mielessään Irlannin Dublinissa, mutta todellisuudessa Pariisissa, Triestessä ja missä milloinkin. Kirjailija kirjoitti vaihtoehtokirjallisuutta ja on ihme, että hänenkin teoksensa on julkaistu. Joku voisi väittää, että maailmankirjallisuudesta puuttuisi jotain ilman Joycea. Minä luin eilen kymmeniä sivuja Doris Lessingin kirjaa Sommaren före mörkret, joka tarina sijoittuu vuoteen 1948. Siinä on alussa sähkökatkos Lontoossa ja kotiäiti yrittää saada veden kiehumaan kattilassa kolmijalalla nuotiotulella. Sodan jälkeen. Lessingin Sommaren före mörkret on toinen kirja, jota luen häneltä, mutta tuntuu siltä, että saatan lukea lisää niitä. Kirjailija tekee vakaita huomioita. Umberto Eco kuljettaa omaa tarinaansa vielä vanhemmassa ajassa ja taitaa leikitellä sillä, kirjoittaa verestykseksi vanhaa historiaa ja anekdootteja ja haastaa ainakin minut kysymään, pohjaako tämä stoori johonkin fakta-aineistoon? Hyvää tekstiä sinänsä. Hauskaa, että Prahan kalmisto -teoksessa on vanhaa kuvitusta mukana.
