Tilkankadulla

    

Tänään on YK:n päivä ja Rukouspäivä. Kuuluuko Suomi vielä YK:hon, rauhanpuolustajiin? Mihin Suomi kuuluu? Rukoilla voi kuitenkin. Eilen oli Suomalaisen käsityön päivä. Helena luki sen jossain välissä facebookista. Kauppareissulla kävelimme pitkin syksyisen Mannerheimintien jalkakäytävää. Tietä reunustavat ruotsinpihlajat varistavat kellertyneitä lehtiään. Kirjoitin eilen aamupuolella neljä sivua Vuoropuhelua. Helena kutoo villasukkia asepalveluksesta pian palaavalle nuorelle miehelle. Luimme loppuun Combrayn, Marcel Proustin suurromaanin, Kadonnutta aikaa etsimässä, ensimmäisen osan. Helena kehuu kirjailijan kuvaustaitoa, minä myös. Ajattelen, että Proust ei olisi välttämättä kuunnellut niitä kirjoitusohjeita, joissa kehotetaan välttämään liikoja adjektiiveja ja jättämään lukijalle tilaa. Proustilla on tavoite kuvata haipuvaista aikaa ja hän tekee sen. Eilen illalla meille näytettiin Aasian Mestarien liigan ottelua. Katsoimme sen toisen puoliajan puoleen väliin. Helena lukee edelleen “joutomaata”, Sutisen kirjaa Kuolleiden muistomerkkien vuosisata. Se on tuliainen vuoden 2018 Helsingin kirjamessuilta, kahden euron kirja. Minulla on loppupuolella Durrellin Balthazar, Aleksandria kvartetista.

Tilkankadulla

    

Sorsat olivat kerääntyneet rantaruovikkoon, kun kiersimme eilen sunnuntaina aamupäivällä tihkusateessa kaupalle. Valkovatsaisia isokoskeloita, oletan, loitompana lahdella. Puistikon reunaan kaartuvan lammikon laidan pensaat toivat näkymään joenmutkan tunnun. Tapanilan aseman terassin kierrätyslaatikosta löytyi Juhani Peltosen Islanninhevosia, rakkaani. Kirjoitin eilen kaksi sivua Vuoropuhelua. Helena aloitti uudet sukat. Iltapäivällä luimme neljäkymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin ensimmäistä osaa Combray. Edelleen kirjailija tekee selkoa tulossa olevista eri teemoista. Katsoimme illalla osin kaksi bundesliigaottelua. Helena lukee Ville - Juhani Sutisen kirjaa Kuolleiden muistomerkkien vuosisata ja minä Durrellin Aleksandria -kvartetin Balthazaria, Justinen “korjausosaa”, rinnakkaisosaa.

Tilkankadulla

    

    

Kirjallisuutta vasten käsityökulttuuria. Lawrence Durrellin Aleksandria -kvartetin kirjankannet ovat väreissään kuin Carneval-keksit. Kansien ylä- ja alalaidassa nauhoina kulkevat harottavien kämmenten kuvat viittaavat Aleksandrian taikauskoisten asukkaiden tapaan painaa kämmenenkuvia seinään suojelemaan kaikelta pahalta. Oletan, että kirjan aika on 1900 -lukua, ennen Toista maailmansotaa. Katja Meriluodon Mehiläisen paino -runoteoksen kansi on uusinta kansitaidetta. Taka-alalle jäävä Eeva Kilven Ennen kuolemaa -kokoelman kansi edustaa vaatimattomampaa suuntausta. Sataa vettä nyt sunnuntaiaamuna. Eilen kirjoitin aamupäivällä kaksi sivua Vuoropuhelua. Kävimme ulkona vain kauppareissun verran. Iltapäivällä luin ääneen neljäkymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Combrayn, tämän suurromaanin ensimmäisen osan etuliepeen merkinnöistä näen, että olen lukenut sitä aikoinaan myös työmatkoilla bussissa, metrossa ja lähijunassa, kun kuljin viisitoista vuotta sitten Helsingin Vuosaaresta Pitäjänmäelle töihin. Sen jälkeen palasin Proustiin 2020, jälleen 2022 alkuvuodesta ja nyt taas. Helena sai yhden sukkaparin valmiiksi ja aloitti seuraavan. Hän löysi omasta kirjahyllystämme Ville - Juhani Sutisen teoksen Kuolleiden muistomerkkien vuosisata ja otti sen unilukemisiksi.

 

Tilkankadulla

    

Nollassa aamukuudelta täällä etelärannikolla. Eilen kävelimme aamuyhdeksän aikaan raikkaassa pohjoistuulessa Munkkiniemeen kirjastoon. Lätäköt olivat ohuessa riitteessä. Haimme varaamani Lawrence Durrellin kirjat Balthazar ja Mountolive. Nyt on koko sarja odottamassa klaffipiirongin päällä. Helena otti paluumatkalla kuvan Paciuksenkadun värikkäistä jalopihlajista vai mitä niinejä ovat. Uusimmalla tekstilläni on jo nimi tai työnimi: Vuoropuhelua. Illalla saunassa tajuntani alkoi ideoida tekstiä eteenpäin. Unet käyvät oudommiksi. Ovatko nämä hyviä merkkejä? Kertovatko ne siitä, että olen oikealla tiellä? Helena kutoo sukkia ja iltapäivällä luin yli kahden tunnin ajan ääneen Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Siinä oli alussa Madeleine -leivoksen alustus eli nuori päähenkilö kastaa leivosta teehen ja muistojen kanavat aukeavat ja hätkähdyttävät häntä. Iltaviimeiseksi luin loppuun Durrellin Justinen. Helena luki Eeva Kilven runokokoelmaa Ennen kuolemaa.

Tilkankadulla

    

Eilen vietimme ja juhlistimme lokakuun yhdeksättätoista päivää aloittamalla talvikauden ääneenlukusessiot. Ehdotin jo keväällä tai kesällä, että ensimmäiseksi tekee mieli lukea Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Olemme lukeneet sen molemmat useamman kerran itseksemme, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun luen sen ääneen ja Helena kuuntelee sen ensimmäisen kerran. Luin viisikymmentä sivua. Löysin siitä jälleen uusia, kiinnostavia kohtia. Helena ennakoi lukusessiota ja otti jo aamulla sukankutimen esiin. Hänen ei pitänyt neuloa nyt syksyllä sukkia, mutta yksi sukka tuli iltaan mennessä melkein valmiiksi. Eilen, yhdeksästoista päivä meille tuli vuosi ja kuukausi täyteen Tilkankadulla, Helsingin Pikku Huopalahdessa. Kirjoitin aamupäivällä neljä sivua lisää tekstiä X -tiedostoon. Sitä on koossa yhdeksän sivua. Helenalla on runoja unilukemisina, Katja Meriluodon ja Eeva Kilven tuotantoa. Yöllä löysin kirjan sängystä välistämme. Minä luin jonkin matkaa Lawrence Durrellin Justinea.

Tilkankadulla

    

Puoli astetta Kaisaniemen säähavaintoasemalla. Maan pinta on taatusti kuurassa ja mustaa jäätä asvaltilla. Postauskuva on toissapäivältä, kun patikoimme Munkkiniemen kirjastoon. Aloin lukea eilen Lawrence Durrellin Justinea, Aleksandria -kvartetin ensimmäistä osaa. Henry Miller kehui Durrellia. Minä pidän Durrellin kirjoitustyylistä. Se on perinteistä, vanhahtavaa. Olen lukenut satakolmekymmentä sivua, Justinen puoliväliin. Olen lukenut aiemmin Durrellin kirjan Tunc på svenska, mutta nyt luen tätä kirjailijaa ensimmäisen kerran suomeksi. Eilen aamupäivällä kirjoitin sivun verran tekstiä X -tiedostoon. Aihe, teelmä on herkässä vaiheessa, mutta huomasin eilen, että kirjoittamassani on hahmo. Tiedän mitä olen kirjoittamassa ja yrittämässä eli en ole enää täysin eksyksissä enkä pimeässä sen suhteen. Helena luonnosteli eilen aamupäivällä kissoja. Hän teki jotain myös tietokoneella. Iltapäivän hän virkkasi. Hänellä on Patricia Moyesin Esityslistalla murha viimeisillä sivuillaan.

 

Tilkankadulla

    

Eilen tiistaina oli näin tyyntä Helsingin Pikku Huopalahden pohjukassa. Emme nähneet haikaraa, mutta ruskan punaamia pensaita oli kaikkialla pihoilla ja keltaiset koivut hehkuivat Tilkankadun rinteessä. Iltapäivällä lähdimme kirjastoon. Helenalle oli tullut kaksi varausta, runoteokset Katja Meriluodon Mehiläisen paino ja Eeva Kilven Ennen kuolemaa. Minulle tuli Lawrence Durrellin Justine. Lainasin saman tien kvartetin päätösosan Clea, koska se oli hyllyssä Munkkiniemen kirjastossa. Kvartetin keskimmäiset osat ovat Matkalla. Asiakashyllystä löytyi Ivan Turgenevin Metsämiehen muistelmia. Kävin X -tiedostossa, mutta en edistynyt mainittavasti. Helena jatkaa isoäidinneliöiden virkkaamista. Hän lukee Patricia Moyesin dekkaria Esityslistalla murha. Minä luin loppuun Robert Goverin kirjan Sadan dollarin erehdys. Kirja rakentuu muutamalle oivallukselle ja kikalle, mutta en innostunut siitä mitenkään erikoisesti. Iltamyöhällä jalkapallon miesten em-karsintaottelussa Suomi koki pettymyksen hävittyään Kazakstanille yksi kaksi.