Kirjallisuutta vasten käsityökulttuuria. Lawrence Durrellin Aleksandria -kvartetin kirjankannet ovat väreissään kuin Carneval-keksit. Kansien ylä- ja alalaidassa nauhoina kulkevat harottavien kämmenten kuvat viittaavat Aleksandrian taikauskoisten asukkaiden tapaan painaa kämmenenkuvia seinään suojelemaan kaikelta pahalta. Oletan, että kirjan aika on 1900 -lukua, ennen Toista maailmansotaa. Katja Meriluodon Mehiläisen paino -runoteoksen kansi on uusinta kansitaidetta. Taka-alalle jäävä Eeva Kilven Ennen kuolemaa -kokoelman kansi edustaa vaatimattomampaa suuntausta. Sataa vettä nyt sunnuntaiaamuna. Eilen kirjoitin aamupäivällä kaksi sivua Vuoropuhelua. Kävimme ulkona vain kauppareissun verran. Iltapäivällä luin ääneen neljäkymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Combrayn, tämän suurromaanin ensimmäisen osan etuliepeen merkinnöistä näen, että olen lukenut sitä aikoinaan myös työmatkoilla bussissa, metrossa ja lähijunassa, kun kuljin viisitoista vuotta sitten Helsingin Vuosaaresta Pitäjänmäelle töihin. Sen jälkeen palasin Proustiin 2020, jälleen 2022 alkuvuodesta ja nyt taas. Helena sai yhden sukkaparin valmiiksi ja aloitti seuraavan. Hän löysi omasta kirjahyllystämme Ville - Juhani Sutisen teoksen Kuolleiden muistomerkkien vuosisata ja otti sen unilukemisiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti