Tilkankadulla

    

Eilen otetussa kuvassa, kauppareissulla, kymmenen asteen pakkasessa savu tupruilee etäällä kaukolämpövoimalan piipusta. Helsingin Pikku Huopalahden Ala-asteella koululaiset opiskelevat ja kaupungin työntekijät jäädyttävät puistossa luistinrataa. Jatkoin eilen Novellia. Sitä on kertynyt yksitoista sivua. Helenan kutomat säärystimet ovat melkein valmiit. Eilen iltapäivällä luimme ääneen viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Päähenkilö opettelee seuraelämän peruskuvioita. Pitää esittäytyä uusille tuttavuuksille ja löytää joku tuttava esittelemään. Pikkupalvelus, josta tilanteesta kiusanhaluisimmat luistavat ja jättävät nuoren miehen pulaan. Ikiaikaista kiusantekoa. Siitä on kai yhtä hankalaa päästä eroon kuin ihmisten keskinäisestä vihanpidosta yleensä ja sen ääri-ilmiöstä, sodista, näistä ihmiselon vitsauksista ja turhakkeista. Katsoimme illalla Aasian jalkapalloa, Mestarien liigaa, jossa oli vastakkain joukkueet Saudi-Arabiasta ja Iranista. Tulevia haastajia lajissa Maailman mitassa. Luin myös muutamia Allen Ginsbergin runoja, muun muassa Kral Majales -runon, jossa runoilija runoilee kuinka hänet kruunattiin Prahassa “King of May” -rooliin ja karkotettiin samalla rundilla sekä Kuubasta että Tsekkoslovakiasta. Paluumatkalla hän käy tapaamassa Lontoossa kiertueella olevaa Bob Dylania ja Beatleseja ja josta olemme nähneet lyhyen kohtauksen eräässä filmidokumentissa. Helenalla on muutama sivu lukematta Stephen Kingin fantasiaa Satumaa. Iltalukemisina hänellä on vanha Erle Stanley Gardnerin Perry Mason -dekkari, Kukkakauppias ja kuolema.

Tilkankadulla

    

Kuun puolikas loistaa aamun eteläisellä taivaalla. Kuvassa eilen keskipäivällä nautimme pyttipannua rouskukastikkeella, kun matalalta paistava talvinen aurinko siivilöityi sälekaihtimien välistä. Aiemmin eilen kuvasin hyytävää talvista merenrantaa Helsingin Pikku Huopalahden pohjukassa ja auringonnousua edeltävän punerruksen taivaalla Mannerheimintien kerrostalojen takana. Olin ennen kaupalla käyntiä vaihtanut nimiä Vuoropuhelua -tekstissä eli kävin sen kokonaan ensin kertaalleen läpi ja laitoin sen jälkeen koneen etsimään piiloon jääneet väärät nimet ja korvasin ne paremmilla. Helena vaihtoi eilen kutimiin. Arvasin, että nyt hän tekee itselleen säärystimet, ennen kuin hän mainitsi sen. Aloimme lukea iltapäivällä ääneen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin seitsemättä osaa, Sodoma ja Gomorra I-II. Neljäkymmentä sivua. Lopun sunnuntai-iltaa vietimme jalkapallon parissa ja luimme välillä, Helena Stephen Kingiä ja minä Allen Ginsbergiä.

Tilkankadulla

    

Ensimmäinen adventti. Tänä vuonna jouluaatto on samalla neljäs adventtisunnuntai. Eilen lauantaina sisäpihalla näytti näin lumiselta. Lunta ei ole kertynyt vielä puihin, mutta pihakalusteilla sitä on paksu kerros. Kirjoitin eilen aamulla kaksi sivua lisää Novellia. Helena luki jonkin matkaa Vuoropuhelua -tekstiä ja sanoi tylyn tuomion: Nimet ovat vääriä. Saunan lauteilla alitajunnasta nousi kaksi uutta nimeä, päähenkilöt, mainitsin ne ja Helena hyväksyi molemmat. Näin teksti elää. Luimme ääneen loppuun eilen iltapäivällä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kuudennen osan Guermantesin tie 2. Vein kirjan hyllyyn, lasivitriiniimme ja otin seuraavan osan valmiiksi: Sodoma ja Gomorra I-II, 552 sivua. Helena virkkaa edelleen isoäidinneliöitä. Hän lukee itsekseen Stephen Kingin fantasiaromaania Satumaa. Gardnerin dekkarin Perry Mason ja rahakas hatturasia hän luki loppuun sängyssä. Minä olen vaeltanut Allen Ginsberg Collected Poems - elämäntyörunokokoelman mukana vuoteen 1963. Runoilija on palannut maailmanympärimatkaltaan Yhdysvaltoihin.

Tilkankadulla

    

Kanahaukka soi meille hienon luontoelämyksen eilen, kun palasimme kaupalta. Oikaisimme Velkuanpolun kautta, jossa pihamaalla työkone aurasi lumia syrjemmälle ja yksi nainen asteli vastaamme, kun huomasin pihan keskellä olevalla puistoistutuksella, pensaitten välissä mustaselkäisen ja valkorintaisen kanahaukan raastamassa koukkunokallaan saalistaan. Helsingissä, Pikku Huopalahdessa, keskellä päivää. Otin kännykällä kuvia valppaasta haukasta, jolle me emme muodostaneet ilmeisesti mitään välitöntä uhkaa ja jatkoimme sitten kävelyraittia ja tulimme lähemmäs, alle viiden metrin päähän linnusta ja sain siitä vielä muutaman kuvaotoksen ennen kuin haukka tarttui äkkiä saaliseensa ja lensi vilahduksessa tiehensä. Kotona varmistuimme siitä, että se oli kanahaukka. Meidän takapihalla kuvasin vaatimattomammat rotan tai jonkin muun pikkuotuksen jalanjäljet vastasataneella lumella. Kirjoitin tai luin ja työstin eilen aamutunnin Novellia, mutta tekstin pituus pysyi entisellään, kahdeksassa sivussa. Iltapäivällä Helenan virkatessa lisää isoäidinneliöpaloja luimme viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kuudetta osaa Guermantesin tie 2, jossa päähenkilö raivostuu häntä epäoikeudenmukaisesti haukkuvaan paroni Charlusiin ja lyttää ja repii kappaleiksi tämän lattialla olevan silinterihatun. Nuori mies kuohahti. Tänään saamme varmaan tämän osan päätökseen.

Tilkankadulla

    

Joulukuu alkaa kuvalla, jossa Helena tuulettaa parvekkeella uusinta kokoon neulomaansa isoäidinneliöpalapeittoa. Sää jatkuu pilvisenä, joka taivas on täällä isossa kaupungissa punaharmaalaikullinen kaikesta heijastuvasta valosta. Pikkupakkasta. Jonkin pikkunisäkkään jalanjäljet mutkittelevat pihan vastasataneella puuterilumella. Kirjoitin eilen kaksi sivua lisää Novellia. Helena näkyy virkkaavan seuraavia isoäidinneliöitä. Langat muuttuvat keristä peitoiksi. Eilen iltapäivällä luimme vajaat viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Yhä seurapiiritapahtumassa, päivällisillä. Malliksi lyhyt ote runoilija Allen Ginsbergin yksitoista tiivistä sivua täyttävästä runosta Television Was a Baby Crawling Toward That Deathchamber, New York, February 1961: “...electronic impulse traveling along rays electric spiderweb / magnetisms shuddering on one note We We We...” Kuin Ginsberg näkisi kauas tulevaisuuteen. Lähden siitä oletuksesta, että teksti on originaali. Helenalla on Stephen Kingin fantasiaromaani Satumaa yhä kesken. Unilukemisina hänellä on jokin kevyempi teos, Aila Meriluodon runokokoelma toissailtana ja eilen Erle Stanley Gardnerin Perry Mason ja rahakas hatturasia.

Tilkankadulla

    

Vanhan ajan lumisena päättyy marraskuu täällä etelärannikolla. Lunta on Tilkankadulla kadunvieren kuivuneilla kukinnoilla ja ikivihreillä rhododendroninlehdillä, sitä on parkkipaikalla ja sisäpihalla. Kirjoitin eilen aamurupeaman Novellia. Tekstiä on nyt kuusi sivua. Helena neuloi toisen isoäidinneliöpalapeiton kokoon. Tässä oli pelkkää mustaa ja valkoista. Luimme eilen iltapäivällä ääneen viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaania. Pitkää seurapiirikuvausta. Henkilögalleriaa on pohjustettu niin paljon, että ainakin minun on helppo pysyä mukana kuka kulloinkin on äänessä. Mietin tätä, että miten kirjailija on aikoinaan pohtinut aihettaan, sen toteutusta ja missä kirjoitusjärjestyksessä hän on laatinut tekstiään? Kuudennen osan pitkällinen seurapiiriosuus ei olisi onnistunut teoksen alussa, koska henkilöt oli tuotava ensin esiin ja esiteltävä niin hyvin, että nämä piirtyivät lukijan mieleen. Illemmalla luimme yhdessä sohvalla omia kirjojamme, Helena Stephen Kingin fantasiakirjaa Satumaa ja minä jatkoin Allen Ginsbergin runojen parissa. Kolmesataa sivua runoudessa ja runoilijan matkassa vuodesta 1947 vuoteen 1961. Matka jatkuu.

Tilkankadulla

    

Tältä näytti eilen aamuyhdeksältä Mannerheimintien risteys Ruskeasuolla lumisateisen yön jälkeen. Aamulla rusakko oli ilmestynyt talonvierelle pitämään siestaa. Enimmäkseen se pysyi kyyryasennossa, korvat painuksissa selkää vasten, mutta korvat nousivat pystyyn, kun huoltomiesten auto huristi pihaan. Luontoihmeitä ja -elämyksiä Helsingissä. Otin eilen aamulla Novellin käsittelyyn ensimmäisestä lauseesta alkaen ja kehin tekstiä neljä sivua. Mahdanko hyväksyä sen huomenna? Helena ahkeroi eilen, eilenkin ja sai isoäidinneliöpalapeiton koottua. Kahtena iltapäivätuntina, kun hän neuloi käsityötään, minä luin ääneen eteenpäin Marcel Proustin päähenkilön seikkailuja Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissa. Silloista käsitystä naisista ja flirttailusta ja uskollisuudesta. Haiskahtaa yksipuoliselle eli naisen oletetaan olevan uskollinen, mutta miehille sallitaan syrjähypyt. Mietin onko Proust erityisesti naislukijoiden suosiossa? Vaikka paha on nykyään verrata, kun lukija on useimmiten nainen. Myöhemmin illalla Helena luki Stephen Kingin jännäriä Satumaa ja minä Allen Ginsbergin runoja.