Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 11. elokuuta 2024

Tilkankadulla

    











Pilvistä täällä etelärannikolla. Eilen satoi aamupuolella. Kävelimme sateessa kaupalle ja takaisin, mutta muuten viihdyimme kotona. Helena teki töyhtötiaistyötään ja luonnoksia siihen. Minä luin Suo -tekstin alusta asti, pysähdyin tekemään korjauksia ja jatkoin kaksi sivua. Tekstiä on nyt yhdeksäntoista sivua. Helena alkoi lukea Caroline Grahamin jännäriä Kämmekkä kukkii kuolemaa. Minä luen kolmatta lukua Marguerite Youngin kirjaa Miss MacIntosh, My Darling, menossa sivulla kuusikymmentäneljä. Ensimmäisessä luvussa esittäytyi kirjan minä, toisessa oli äiti esillä ja nyt kolmannessa kuvataan Miss MacIntoshia. Pidän tekstistä. En tiedä mistä siinä on kysymys ja niinpä koen seikkailun. En lukenut johdantoa enkä kustantajan keräämiä mainospuffetteja kansiliepeistä ja alusta. Aloitin puhtaalta pöydältä, istuin bussissa matkalla Amerikan mantereella.

























lauantai 10. elokuuta 2024

Tilkankadulla

    










Tuulista ennusteessa tänään, lauantaina täällä etelärannikolla. Eilen ajelimme ratikalla edestakaisin Helsingin ydinkeskustassa. Ensin kolmosen ratikalla Kallioon Brahenkentän laidalle. Helsinginkadulla huomasimme, että jaaha, tänään on leivänjakopäivä. Meillä oli asia toimitettavana, mutta emme saaneet yhteyttä. Jatkoimme kolmosen ratikalla keskustaan, teimme ostoksia, kävimme kahvilla ja croissantilla ja palasimme nelosen ratikalla Munkkiniemeen, jossa Helenaa odotti noudettava kirjavaraus, Carolinen Grahamin Kämmekkä kukkii kuolemaa. Palasimme ratikalla kaksi pysäkinväliä Paciuksenkaaren pysäkille ja kävelimme rannan kautta kotiin. Istuimme toki hetken huoahtaen ritiläpenkillä. Iltapäivällä näin helmetin sivuilta, että varaamani teos Marguerite Youngin Miss MacIntosh, My Darling on noudettavissa. Ajattelimme, että antaa mennä ensi viikkoon, mutta lähdimme kuitenkin patikoimaan Pikku Huopalahden ympäri Munkkiniemeen. Otimme tietenkin kuvia ja muun muassa yhden omenoista. Nyt klaffipiirongin päällä odottaa minua tuhatkolmesataasivuinen englanninkielinen tekstijärkäle. Siirsin oman David Foster Wallacen Infinite Jestin takaisin lasivitriiniin. Eilen aamulla Helena piirsi luonnoksia ja minä kirjoitin kaksi sivua eteenpäin Suo -tarinaa. Helenalla on luvussa Camilla Läckbergin Pahanilmanlintu ja minä luin eilen illalla ensimmäiset kaksikymmentä sivua painavaa Miss, MacIntosh, My Darling -kirjaa. Se on yksi Ville-Juhani Sutisen esseekirjasta Vaivan arvoista löytämiäni teoksia. Teksti on tarpeeksi isoa ja riviväli riittävän harvaa.

































perjantai 9. elokuuta 2024

Tilkankadulla

    










Metsässä kiertelin eilen sellaista maastoa, jossa on yleensä kanttarelleja. Löysin muutamia sieniryppäitä ja yksittäisiä sieniä. Polulla näin kauden ensimmäiset suppilovahverot. Pysähdyin keräämään parhaista paikoista myös mustikoita. Bussissa takaisin tullessa oli Askiston pysäkeillä paljon nuoria koululaisia. Koulut alkoivat, kesäloma päättyi. Helena teki eilen aamulla, samaan aikaan, kun minä lähdin metsään, sauvakävelylenkin. Hän näki jälleen haikaran lennossa ja tiklejä Haaganpuron rannassa. Harakka oli tullut parvekkeelle ja Helena hätisi sen pois. Hän luki eilen loppuun Jarkko Sipilän Pelontekijät. Hän on tehnyt luonnoksia tikliparvesta ja välillä hän virkkaa telkun ääressä. Minä pääsin Suo -tarinaan vasta iltapäivällä. Etenin sivun. Luin muutaman sivun Wallacen Infinite Jestiä. Eilen Suomea edusti Pariisin olympialaisissa kolme keihäänheittäjää, jotka ylsivät kymmenen parhaan joukkoon, olivat porukassa järjestyksessä peräkkäin, paras kahdeksantena.


































torstai 8. elokuuta 2024

Tilkankadulla

    










Lähdemme taas heti aamusta liikkeelle, Helena sauvakävelemään ja minä koukkaan bussipysäkille odottamaan kyytiä Espoon Lakiston metsään. Kuvassa eilen olemme kahvilla kioskin ulkopöydässä Helsingin Munkkiniemessä. Kävimme kirjastossa. Helena löysi kierrätyshyllystä kaksi kirjaa, Tuija Lehtisen Klovnin kahdet kasvot ja Anna Janssonin Menneisyyden paino. Hän lainasi myös Jarkko Sipilän jännärin Pelontekijät. Helenalla oli järjestelmäkamera mukana repussa ja se roikkui pitkät matkat hänellä kaulassa. Hän kuvasi sillä ja minä kännykällä. Eilen en edennyt Suo -tarinassa. Helena luonnosteli töyhtötiaisia. Hän laittoi oman hyllyn kirjan sivuun ja otti lukuun Jarkko Sipilän Pelontekijät. Minä jatkoin David Foster Wallacen Infinite Jestiä. Siinä on minulla kesäkirja. Ei tarvitse haikailla muuta. Eilen illalla seurasimme naisten seiväshypyn loppukilpailua, jossa Wilma Murto sijoittui kuudenneksi, pistesijalle ja Elina Lampela oli neljästoista.





















keskiviikko 7. elokuuta 2024

Tilkankadulla

    












Kuvassa kukkakimppu markkinoilta. Eilen iltapäivällä satoi, muuten olisimme ehkä tehneet päivän kolmannen kävelylenkin. Ulkoilimme aamulla ensimmäiseksi ja yhdeksän aikoihin aamupäivällä kävimme kauppaostoksilla. Nyt keskiviikkoaamuna on täällä etelärannikolla vajaa viisitoista astetta ja pilvistä. Työstin eilen Suo -tarinaa ja olen siinä sivulla neljätoista. Helena luonnostelee työhtötiaisia. Hän lukee Camilla Läckbergin jännäriä Pahanilmanlintu. Minä olen lukenut melkein kaksisataa sivua David Foster Wallacen tuhatsivuisesta romaanista Infinite Jest. Iltamyöhällä seurasimme televisiosta naisten moukarikilpailua. Silja Kosonen sijoittui viidenneksi ja Krista Tervo kuudenneksi. Hienoja suorituksia.




























tiistai 6. elokuuta 2024

Tilkankadulla

    










Sammakko eilen metsässä vai onko tämä rupikonna? Sade oli kastellut varvut ja marjat ja niinpä keräsin mustikoita vain sieltä ja täältä ja kiertelin samalla etsien kanttarelleja. Löysin niitä jonkin verran ja muutaman kehnäsienen ja yhden vaalean orakkaan. Helena saattoi minut aamulla pysäkille ja teki samalla sauvakävelylenkin. Eilen avasin Suo -tarinan vasta iltapäivällä enkä edennyt siinä. Tein korjauksia. Helena on luonnostellut tapetille puiden lehtiä, poppelin ja tammen lehtiä. Hän lukee Camilla Läckbergin jännäriä Pahanilmanlintu. Minä luin muutaman sivun Wallacen Infinite Jestiä. Toissailtana katsoimme televisosta olympialaisten yleisurheilua, pätkiä naisten korkeushypystä, miesten moukarinheitosta, eri matkojen juoksujen karsintakierroksia ja illan viimeiseksi miesten sadan metrin loppukilpailun. Eilen illalla seurasimme naisten viiden tuhannen metrin kisan, jossa juoksi Nathalie Blomqvist. Tietenkin taputukset ja aplodit naapurin seiväsihmeelle Armand Duplantisille. Maailman- ja olympiaennätys, 625. Nyt tiistaiaamuna olemme palanneet kotiin aamulenkiltä. Haikara nousi lentoon Haaganpuron suistosta ja tiklit havahtuivat ahdekaunokki- ja pietaryrttikasvustossa.



















maanantai 5. elokuuta 2024

Tilkankadulla

    











Eilen kävimme Maalaismarkkinoilla Helsingin Hakaniemen torilla. Ratikassa oli menomatkalla uusi lukijalaite. Selvitimme sen. Ostimme muikku- ja kalakukon, leipää yhdestä kojusta ja toisesta punaisia ja mustia viinimarjoja ja karviaisia, sekä tammivastan ja kimpun kehäkukkia ja ruiskaunokkeja. Ostimme myös kympillä paistettuja muikkuja, jotka söimme kotona. Aamulla ennen markkinoille lähtöä kirjoitin neljä sivua Suo -tekstiä. Kaksitoista sivua on kuosissa. Helena teki kolme pastelliluonnosta parvekkeella, harjoitustöitä ruttuiselle paperille. Hän on löytänyt jonkin uuden mieleisen sarjan televisiosta ja katselee sitä välillä. Hän luki loppuun Jarkko Sipilän jännärin Mitään salaamatta. Minä olen sivulla 163 David Foster Wallacen mielikuvitusiloittelua Infinite Jest. Se kirja on tavaratalo tai kaatopaikka, miten kukin haluaa. En ole lukenut mistään kuinka suuri menestys kirjan suomennos on? Päättymätön riemu. Tarkistin, että suomennos tuli julki 2020, Tero Valkosen suurtyö, mahdottoman kirjan käännös. Luin sen silloin samana vuonna. Nyt maanantaiaamuna olen lähdössä aamun ensimmäisellä vuorolla metsäretkelle Espoon Lakistoon.