Terveisiä Taavetista

 27.8.2020  

 Tänään poimimme molemmat puolukoita. Lämpötila oli alle kymmenen astetta ja kädet menivät huomaamatta kohmeeseen. Astiat täyttyivät, minun kolmen litran pikku sankoni ja Helenan kaksi puolentoista litran astiaa. Poimimme valikoiden, sillä kaikki marjat eivät olleet vielä kypsän punaisia.

Kirjoitin eilen Terveisiä Taavetista -blogipäiväkirjaan, että alan kirjoittaa uusiksi vanhaa Repe -nimistä fiktiota. Olen ajatellut sitä alusta asti yhtenä sopivana jatkokertomuksena Kaunis kesäpäivä -blogiin, mutta kun luin Repen kesän kynnyksellä, totesin, että sitä pitää parantaa tai muuttaa. Nyt olen tekemässä sitä ja vieläpä niin, että kirjoitan uuden tekstin suoraan blogia varten eli jaottelen sitä sopiviin kertaosiin. Tein itselleni tällaisen tilauksen.

David Foster Wallacen mielikuvituksekas ja pyörryttävän yksityiskohtaisesti kirjoitettu Infinite Jest on minulla luvussa sivulla 463. Saan nauttia sen parissa vielä jokusen tovin. Osin olen lukenut myös niin, että olen käyttänyt sanakirjaa, mutta enimmäkseen luen ilman tätä tukea ja jos jokin sana tai asiayhteys ei selviä täydellisesti, en koe sen haittaavan tarinakokonaisuutta eikä lukukokemusta.  

28.8.2020

Kun luen Wallacen Infinite Jestiä, ajattelen välillä, että tämä teos on julkaistu alun perin 1995. Eli Wallace ei ollut silloin kokenut vielä esimerkiksi älypuhelinaikakautta eikä edes tavallista kännykkäkulttuuria. Someilu taisi olla orastavana Valloissa yliopistoverkostoissa, mutta se ei ollut kuin aavistus nykymenosta. Wallace kirjoittaa Jestissä tulevasta ajasta, mutta se on vain hänen kuvitelmaansa ja aavistelujaan. Kirjailija on aikansa vanki.

Colette, jonka kirjan Cherin loppu luin hiljattain, syntyi 1800-luvun puolella ja kuoli 1954. Cherin loppu kuvaa sadan vuoden takaista aikaa, siinä on taustana maailmansodan jälkeinen Pariisi ja nimenomaan Ensimmäisen maailmansodan.

Hannu Salama, joka kirjoittaa vielä, aloitti tuotantoaan viisikymmentä- ja kuusikymmentäluvun taitteessa, jolloin maaseutu oli Suomessa yhä voimissaan ja kirjailijan aihepiiri oli alkuun maalla, siirtyi sieltä kaupunkipaikoille, juopotteluun, ryhdistäytyi Finlandia -sarjassa, jota pidän miehen pääteoksena – ryhdistäytyi siinä mielessä, että Salama hylkäsi perinteisen kirjoitusmallin ja esikuvansa ja ryhtyi oikomaan tekstissään ja alkoi suorasanaiseksi. Olenkohan lukenut Salamaa oikein?

Finlandia -sarjan ilmestyessä ei eletty vielä silloinkaan tietokonekulttuuria, vaikka sellaisista konekummajaisista tiedettiin ja huhu oli vahvana, että tietokoneet tulevat ja muuttavat maailman.

29.8.2020

Myöhään eilen illalla kävimme talon käytävällä katsomassa kellertävää puolikaskuuta. Tunnisteiden takia käytävän valot syttyvät, kun avaa asunnon oven, mutta kuu on sen verran iso kohde, että se näkyy näinkin. Täysikuu on tulevana keskiviikkona. Yllättävän usein käy niin, että taivas on kylkiäisenä vahvassa pilvessä tai sataa.

Parvekkeella erottuivat ensin airuet Arcturus ja Capella. Mars tuli esiin idässä kymmenen jälkeen. Kun Otavan seitsemän tähteä olivat kaikki näkösällä, aloin etsiä taivaanrannasta Perseuksen tähdistön alapuolelta Seulasia ja löysin ne viimein. Siellä rykelmä oli utuisena kuusen latvassa.  

Tänä aamuna lämpötila oli noin kahdeksan astetta. Pyöräillessä oli vilpoisaa sandaalit paljaissa jaloissa. Edellisestä aamu-uintikerrasta oli vajaa viikko. Vesi oli jäähtynyt selvästi. Maisema oli taianomainen, kun sumu pyörteili järven yllä.  

30.8.2020

Ainakin toissapäivänä olen antanut julki harhauttavaa tietoa: Wallacen Infinite Jest ilmestyi 1996, ei 1995. Jälkimmäinen vuosiluku on jumiutunut päähän. Tai sitten pelaamme Monopolia ja sain kortin, jossa lukee Virhe pankissa sinun eduksesi. Epätodellista.

Virhe korjautui avuliaasti netin kautta. Istuimme eilen iltamyöhää kynttilänvalossa parvekkeella, taivas pilvessä ja muistelimme milloin Wallace kuoli? Helena tarttui kännykkäänsä ja kuolinvuosi 2008 selvisi ja samalla hajatietoja, Infinite Jest 1996. Kävin vielä sisällä tarkistamassa asian kirjan etuliepeestä. Oikein, muisti petti.

Tätä kirjoittaessani kello on kymmentä vaille kuusi aamulla, sataa hiljaa, mutta aina välillä kuuluu selvempää ropinaa vasten ikkuna-aluspeltejä. Kynttilä palaa hiipuen, mutta päivä on valkenemassa.

Koska tuli taas puheeksi Jest, kerron, että olin siinä eilen illalla, kun laitoin kirjan pois, sivulla 510. Huumeiden vaikutuksista ja huumevierotuksesta tulee maallikkotietoa. Esimerkiksi marihuana vaikuttaa syljen eritykseen, seuraa todellista ja pakonomaista sylkemistarvetta. Oliko edesmenneellä kirjailijalla paljonkin omakohtaista kokemusta erilaisista tajunnanlaajentajista, piristeistä ja muista riippuvuutta aiheuttavista aineista?

Huomioin eilen, taas, ikään kuin sivusta, että olen Wallacea lukiessani maisemassa, joka on Savitaipaleentiellä Kuutostien alikulun kohdalla ja singahtelen siitä aineettomasti kuin aave suuntaan ja toiseen. Kun luin noin kuukausi sitten Anna Burnsin Maitomiehen, olin samoilla kulmilla, vaikka lähempänä Rantsilanmäkeä, Vintturinmäentien varrella. Aika nopeasti mieli on ottanut tämän Taavetin läheisyyden omakseen.