Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Terveisiä Taavetista

 23.8.2020  


Illalla alkoi tihkuna sade, joka on valellut yön pimeät tunnit virvoittaen kuivuudessa riutunutta maankamaraa. Nyt aamulla taivas on pilvessä, ruoho kasteista ja Vallitien asvaltti märkää.

Otin eilen irti seinästä television ja modeemin töpselit. Emme ole avanneet televisiota moneen päivään, joten se on turhaan valmiudessa. Esimerkiksi eilen illalla istuimme pimeässä parvekkeella ja tarinoimme keskenämme. Tällä kertaa ei ollut tähtiä nähtävänä, mutta Helena laittoi kynttilän lyhtyyn ja sytytti sen. Wlan-reititin on kytkettynä ja päällä, joten olemme kuitenkin kaiken aikaa täysillä netissä.

Tänä aamuna vietimme rauhallisen aamuhetken parvekkeen pöydän ääressä. Pidennetyn aamuhetken, sillä nautimme ensin teetä leipien kanssa ja myöhemmin santsasimme kahvilla.

Luin juuri läpi viimeiset kaksikymmentä sivua Me puhallamme kynttilöitä -fiktiota – sitä jatkokertomusta, jonka ensimmäinen osa tuli julki Kaunis kesäpäivä -blogissa toissapäivänä – ja jossa tekstissä huomasin muutaman kömpelön sanamuodon, jotka muutin. Muutin ne mieleisekseni. Siirryin sanailemaan tähän blogin päiväkirjaan. Pulut kujertavat seurakseni. Linnut lannoittavat ikkunapellit, mutta tekevätkö ne saman ajatuksilleni? Helena innostui leipomaan sämpylöitä, jotta meillä on perunoiden ja rouskukastikkeen kanssa lämpimäisiä.


24.8.2020

Eilen kirjoitin tähän blogiin, että vedin telkun ja modeemin töpselit irti, koska televisio seisoo tyhjän panttina. Muutama tunti myöhemmin Helena huomasi, että Mestarien liigan loppuottelu tulee illalla ja se näytetään ilmaiskanavalla. Eli laitoin telkun päälle. Tällä tavalla saa näemmä houkuteltua sopivia ja mieleisiä ohjelmia. Täytyy pitää mielessä.

Luin välilukemisina Coletten kirjan Cherin loppu. Annoin sen Helenalle lahjaksi tässä eräänä päivänä ja hän luki sen ja piti kovasti, mutta hänelle jäi siitä yksi kysymys, jota hän ei voinut tehdä ennen kuin olen lukenut kirjan. Joten luin sen eilen iltapäivän ja illan aikana. Hyvä kirja mielestäni. Helena halusi kuulla missä asennossa eräs henkilö on tehdessään itsemurhan? Minun piti näyttää se asento. Näytin ja Helena sanoi, että hän tajusi sen hetkeä ennen kuin esitin tätä itsemurhaajaa ja rusentelin tyynyä naamaani vasten. Ase oli virtuaalisena kädessäni.

Coletten Cherin loppu oli 30:s lukemani kirja tänä vuonna. David Foster Wallacen Infinite Jestissä olen sivulla 414. Edellisessä ollaan sadan vuoden takaisessa Pariisissa ja jälkimmäinen sijoittuu lähitulevaisuuteen Amerikan mantereella.  



25.8.2020

Kaunis kesäpäivä -blogissa tulee tänään julki Me puhallamme kynttilöitä(2). Nämä fiktiot, joita olen laittanut blogiin, Tipit, Anna käsi, Isien maa ja Makeaa lupiinia ovat käyneet eri kustantajilla tai kilpailuissa, mutta vain Anna käsi on julkaistu, Reuna -kustantamon antologiassa Joki 33 kokijaa. Tietenkin tekstit ovat joutuneet kokemaan korjauksia ja muutoksia, mutta ehkä ne kestävät sen.

Huomasin tässä eräänä päivänä, että alkuasukkaat ovat tehneet talismanin parvekkeen ikkunapellille. Vai onko se jokin muu viesti tai vastaava?


26.8.2020

Palasimme metsästä. Keräsimme mustikoita, puolukoita ja muutama kanttarelli löytyi lisukkeeksi. Mustikoiden aika alkaa olla ohi, mutta onneksi on puolukoita. Punaisia puolukoita vihreää taustaa vasten. Piristävän värisiä punaisia puolukoita metsänpohjan hämyssä.

Aloin työstää ja kirjoittaa uusiksi toissapäivänä vanhaa aihetta, josta olen tainnut mainita aiemmin tässä blogissa: Repe. Idea siihen on vuodelta 1995. Sinä vuonna vietimme koko vuoden Helsingissä. Kauimmillaan kävimme Suomenlinnassa, Lauttasaaressa ja Haltialassa, mutta emme ylittäneet minään päivänä Helsingin kaupungin rajaa. Aika erikoinen vuosi.

Repe on Kallion kasvatti. Olen tehnyt aiheesta noin kymmenen erilaista versiota ja joista olen saanut viimeisen muka valmiiksi vuosi sitten. Siinä on kuitenkin yksi vika. Repe hortoilee tovin maaseudun puolella eli kehä kolmosen ulkopuolella. Helena ehdotti, että poistan tekstistä kaiken, mikä on maaseutua. Se ei sovi yhteen Kallion katujen kanssa. Okei, tehdään niin.  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti