sunnuntai 2. elokuuta 2020

Makeaa lupiinia(14)

>>>jatkuu>>>  





ILLAN pimeä lankesi. Käänne päivänvalosta yöhön tapahtuu nopeasti näillä leveysasteilla. Se ei ollut uutta eikä yllättänyt Jorgea, mutta hän yllättyi silti. Hän katseli ihmisiä, jotka oikaisivat yksittäin ja pareina puiston läpi valaistuja hiekkakäytäviä pitkin. Väkimäärä oli vähenemään päin. Ehkä ilmiö on vain hetkellinen? Pariisi huokaili jossain takana ja ympärillä. Suurkaupungin rauhaton hengitys. Kaupunki keräsi voimia yötä varten. 

Jorge katsoi kännykän näyttöä. Latausta oli jäljellä yhä yli kuusikymmentä prosenttia. Sen suhteen ei ollut hätää. 

Hän poimi muistista Piritan numeron ja nollasi mielessään aiemmat suunnitelmat ja hahmotelmat, mitä puhuisi ja pyytäisi nuorelta matkakaveriltaan. Hän tiesi, että Piritta näkisi kännystä sen hälyttäessä, että soittaja oli hän, Jorge ja asennoituisi sen mukaan.

Uusin ja viimeisin soittojärjestys meni nyt näin, että ensin hän oli hoitanut pois tieltä tärkeimmän, Marjon ja toiseksi valikoitui puolittain kevennyksenä Piritta ja Ekaterina saisi olla ja odottaa vuorossa viimeisenä.

Hei?” Piritta vastasi. Hänen äänensä oli juuri sellainen kysyvä kuin Jorge oli odottanut. Tavallaan yhtä ihmettelevä kuin Marjo hetki sitten. Kaksi eri-ikäistä ja samanlaista naista, naiseudessaan samanlaista ja joissa molemmissa hän herätti hämmästystä ja ehkä myös hämmennystä.

Jorge tässä.”

Aivan.”

Missä olet?”

Piritta vastasi asiallisesti olevansa yhä Pariisin keskustassa. Hän sanoi liikkuvansa kävelykeskustassa.

Et ole sattumoisin käymässä Ekaterinan asunnolla?” Jorge kysyi.

En.”

Jorge ajatteli, että puhelut ovat tätä. Niistä ei tiedä etukäteen, miten ne sujuvat. Edes alan ammattilaiset, puhelinmyyjät, eivät tiedä varmuudella, miten heidän työpuhelunsa etenee? Jos aikoo pysyä tiukasti ja tarkasti käsikirjoituksessa, pitäisi olla sellainen.

Kävelykeskusta?” Jorge kysyi.

Miten sen ottaa.”

Piritan ääni oli normaali ja luonteva. Melko iloinen. Jorge veti siitä johtopäätöksen, että hänen soittonsa ei ollut siitä kaikkein pahimmasta päästä, ei täysin ei-toivottu, mutta hän pyysi silti anteeksi aiheuttamaansa häiriötä: ”Pahoittelut, jos soitin mahdollisesti sopimattomaan aikaan?”

Ei mitään”, Piritta vähätteli. ”Istun itsekseni puiston penkillä Montmartren kaupunginosassa keskellä Pariisia ja seuraan illan hämärtymistä yöksi.”

Hän puhuu, Jorge ajatteli. Tähän asti Piritta oli ollut vähäpuheinen ainakin hänen, Jorgen seurassa, mutta nyt nuori nainen antoi kielensä laulaa.

Hienoa”, Jorge sanoi.

Eikö?”

Heille oli löytymässä yhteinen sävel. Ajatus huvitti Jorgea. Voiko ihminen löytää jotain, jos ei ole hakemassa mitään?

Piritta kysyi mitä Jorgelle kuului: ”Joko lupiinimiesten kokous päättyi?”

Jo.”

Jorge odotti kaksi harkinnan sekuntia ennen kuin paljasti sen verran lisää, että oli livistänyt paikalta.

Anteeksi? En kuullut.”

Kuulit, usko tai älä, Jorge väitti mielessään. Hän kuvitteli kuinka Piritta nojautui vaistomaisesti eteenpäin, kuulolle. Hän epäilee kuulevansa ja kuulleensa harhoja.

Pitää paikkansa. Se tilaisuus ei ollut mikään sellainen, rehellinen, tieteellinen symposium kuin piti, vaan yksinkertaisesti vanhojen luokkatoverien tapaaminen. Vanhaa vuosikertaviiniä”

Jorge vaikeni. Hän soi Piritalle tilaisuuden sanoa asiaan jotain, mutta nuori nainen pysyi hiljaa.

Minut huijattiin sinne”, Jorge jatkoi. ”Laskin niin, että voin huijata heitä vastavuoroon ja lähteä lätkimään.”

Oikein.”

Sitä minäkin.”

Missä Jorge oli parastaikaa? Ekaterinan luona?

Ei”, Jorge vastasi. ”Siksi minä soitin sinulle. Tietenkin myös kuullakseni miten voit, mutta tilanne on sikäli erikoinen, että minulla ei ole avainta Ekaterinan asuntoon ja hän on ties missä. Eli oletan, että Ekaterina jäi sinne neuvonpitoon. Paikan nimi oli Gare du Nord.”

Metroasema.”

Piritta tiesi sen. Tietenkin.

Myös hotelli.”

Näitä on”, Piritta uskoi.

Minä olen myös jossain upeassa puistossa. En tiedä paikan nimeä. Istun penkillä ja ihmettelen”, Jorge jatkoi. ”Tarina tarinasta.”

Matkit minua.”

Piritta ei nauranut. Hänen äänensä oli rauhallinen. Jorge kuuli sen. Ensimmäisen kerran hän huomioi ja pani merkille, että hänen nuorella kollegallaan oli ääni, jota kuunteli mielellään. Veikeä havainto. Tavanomaisesta poiketen Jorge ei tuntenut tällä hetkellä mitään tarvetta eikä kiirettä katkaista puhelua, vaikka hän ei harrastanut yleensä pitkiä eikä venytettyjä puheluja. Nyt asetelma oli erilainen. Hän koki olonsa tasapainoiseksi ja tilanteen helpoksi ja luontevaksi. Hänelle kävi rupatella. Hän ymmärsi tarrautuvansa tähän yhteyteen, kurottavansa tämän ihmisen puoleen.

Seuraavaksi Jorgelle tuli mieleen, että ehkä tämä tunne johtui yksinkertaisesti siitä, että he kaksi olivat molemmat ulkomailla, vieraalla seudulla. He olivat kaksi maanmiestä, maannainen ja maanmies, jotka kohtasivat vierailla mailla.

Jorge selitti: ”Näemmä ihminen löytää itsensä puistonpenkiltä, kun ajautuu ulos elämän kaarteessa.”

Kerro vielä, että olet Montmartrella?”

En tiedä. Miksi Montmartre?” Jorge kysyi. Tietenkin hän tiesi sen nimisen kaupunginosan Pariisissa. Sitä paitsi hän oli saanut juuri sieltä tämän harhauttavan lupiinikutsun, mutta hän ei tiennyt tarkkaan missä päin Pariisia Montmarte sijaitsi? Tai hän ei tiennyt edes omaa sijaintiaan?

En näe varsinaista kylttiä, josta selviäisi puiston nimi. Tiedän sen verran, että kävelin tullessani pientä katua pitkin. Sen nimi oli Rue Picard.”

Puhelimen toisessa päässä oli odottava hiljaisuus, jonka jälkeen Piritta kysyi, näkikö Jorge ison kirkon lähistöllä?

Kirkon?” Jorge yllättyi.

Iso kirkko”, Piritta tarkensi.

Kun kysyit. Sellainen näkyy parhaillaan. Näen sen koko ajan puiston puiden takana ja yli. Komea kirkon kupoli täältä katsottuna.”

Odota siellä. Älä lähde minnekään.”

En.”


Muutama minuutti vierähti. Sitten Jorge näki Piritan lähestyvän puistokujannetta pitkin. Hän ilahtui. Hän tunnisti henkilön kävelystä. Kun Piritta oli kymmenkunnan askeleen päässä, Jorge huomasi naisen hymyilevän. Oli taatusti aihetta, hän ymmärsi. Monenlaista aihetta. Koneessa tulomatkalla Piritta oli ollut varsinainen hapannaamaa, mutta nyt hymy irtosi iloisesti. Menikö se jälleennäkemisen piikkiin?

Mies, josta ei voi erehtyä”, Piritta naurahti tervehdykseksi.

Jorge oli sanaton.

Puku päällä ja salkku kainalossa. Älä nyt hyvä mies vain hukkaa sitä.”

En”, Jorge vastasi. ”Istu alas, ole hyvä.”

Hän ei ollut kuvitellut etukäteen tällaista tapaamista ja kohtaamista, mutta sen hän ymmärsi, että Marjo, jos hän olisi ollut paikan päällä näkemässä, tulkitsisi tämän tilanteen niin, että siihen sisältyi erinäisiä salattuja merkityksiä. Vaikka tarvitsiko Marjon edes nähdä tietääkseen ja vaistotakseen? Hän pystyi vetämään omat johtopäätöksensä pelkästä vihjeestä. Marjo pystyi täyttämään mielikuvituksensa intuitiolla kaikki hatarat aukkopaikat.

Jorge tiesi, että tämä tapaaminen oli sellainen, josta hän ei voisi puhua eikä kertoa mitään kotona vaimolleen. He näkisivät asian eri silmin.

Piritta epäröi hetken ennen kuin istui. Sen jälkeen he istuivat siinä rinnatusten ja katselivat samaa, hämärää puistonäkymää edessään. Pulut puuttuivat. Ne olivat paneutuneet yöpuulle.

Tämä on Montmartrea”, Piritta esitteli. ”Jos et tiennyt ennen?”

Nyt tiedän.”

Mitä Jorgelle oli sattunut?

Sait päähäsi karata ja teit sen?” Piritta täsmensi kysymystään ennen kuin mies ehti vastata. ”Olen huvittunut. Mitä aiot tehdä seuraavaksi? Soitat Ekaterinalle, oletan?”

Kyllä”, Jorge vastasi.

Pyydät anteeksi tekoasi?”

Näin tapahtuu.”

Jorge päätti sen siinä samalla hetkellä. Piritan ehdotus oli järkevä. Ihailtavaa, Jorge ajatteli. Piritta meni kiertelemättä suoraan asiaan. Hänen pitäisi, ei vaan pitää ottaa mallia näistä nuorista naisista, sekä Piritasta että Marjosta.

Hölmö teko minulta, lähteä karkumatkalle” Jorge tunnusti. ”Noloa ja hävettävää.”

Älä välitä.”

Jorge katsoi Pirittaa: ”En kai mä ole sotkemassa sua mukaan mihinkään typerään?”

Tuskin”, Piritta hymähti.

Mutta olet sitä mieltä, että mun pitää soittaa? Otanko yhteyttä Ekaterinaan vai Juri Zaneviin?”

Ekaterinaan”, tuli välittömästi. ”Tietenkin. Ei siihen äijään.”

Äijään, Jorge ajatteli. Hän oli huvittunut. Juri ei pitäisi tästä luonnehdinnasta.

Poistan hänet soittolistalta”, Jorge sanoi. ”Ei Juri Zaneville.”

Poista.”

Ennen kuin soitan mun on pakko kysyä, mitä sulla on suunnitelmissa täksi illaksi? Loppuillaksi?”

Ei mitään.”

Ehdota jotain, jotta voin kertoa sen Ekaterinalle. Sopiiko, jos sanon, että näimme toisemme ja olemme menossa kaljalle, elokuviin tai en tiedä minne?”

Siitä vaan.”

Sitten Piritta sanoi, että hänellä on yksi ajatus mielessä.

Mikä?” Jorge kysyi. Hänelle heräsi heti tietty epäilys tai aavistus. Vai oliko se toivomus?

En kerro vielä. Sun ei tarvitse puhua mistään erityisestä Ekaterinalle. Sano, että me teemme kaupunkikierroksen ja palaamme omia aikojamme. Sen pitäisi riittää. Sinuna soittaisin ennen kuin Ekaterina alkaa pommittaa sua.”

Jorge ei kertonut, että sitä on tapahtunut jo ja tapahtuu kaiken aikaa.

Oletko soittanut vaimollesi?”

Äsken.”

Hyvä. Soita nyt Ekaterinalle. Sano, että olet menossa.”

Jorge avasi kännyn. Ekaterina oli viimeinen, joka oli yrittänyt ottaa yhteyttä häneen. Jorge painoi puhelun menemään.

Hei”, kuului naisen varovainen ääni.

Hei”, Jorge vastasi. ”Katosin teidän juhlista. Anteeksi. Olen pahoillani.”

Niin huomaan.”

Oliko hirveän paha teko?”

Ekaterina huokaisi: ”Kieltämättä jäi ikävä maku.”

Näin Piritan.”

Kenet?”

Piritan. Työtoverini.”

Hyvä”, Ekaterina innostui.

Hyvä? Jorge ajatteli. Miltä kannalta hyvä?

Tarkoittaa, että olen nyt hänen talutushihnassaan. Tulemme ajastaan yhdessä sun asunnolle, jos olemme vielä tervetulleita?”

Kyllä. Olette tervetulleita. Sitä ei tarvitse epäillä.”

Jorge vilkaisi Pirittaa vieressään: ”Hyvä. Me käymme jossain. Piritta löytää reitin sun luo. Auttaako tämä tieto?”

Auttaa”, Ekaterina vastasi. ”Pääasia, että pysytte yhdessä. Mä en aivan luota sinuun.”

En minäkään.”

Kuinka?”

Jorge selitti, että hän oli vaikea tapaus. Hän ei ymmärtänyt itsekään aina itseään.

Ekaterina odotti hetken ja sanoi sitten lähtevänsä kotiin: ”Mua väsyttää. Mä olen kuitti. Viettäkää te kaksi keskenänne mukavaa iltaa.”

Jorge ei tiennyt oliko Ekaterinan ääni huojentunut vai surullinen vai molempia?

Sopiiko, että välität Jurille terveiset?” Jorge esitti vielä. ”Me kaksi näemme tässä myöhemmin toisemme, mutta en tapaa välttämättä Juria. En tiedä sitä paitsi meneekö Piritalla ja mulla myöhään? Piritta pudistaa päätä.”

Sanon terveiset”, Ekaterina vastasi. ”Olen varmaan hereillä, kun te tulette. Olkaa kunnolla.”

Aina.”

Ekaterina naurahti.

Selvä. Kiitos, että soitit. Me kaikki täällä olemme olleet huolesta suunniltamme.”

Kysyitte toisiltanne, että mitä päätöntä se hullu on keksinyt?” Jorge arvasi.

Ei ole puhuttu sellaista.”

Eikö? Jorge epäili hiljaa mielessään.


>>>jatkuu>>> 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti