Terveisiä Taavetista

 19.8.2020  

Noin viikko sitten Helenan tietokone pimeni. Se oli oireillut aikaisemmin ja viestinyt, että emolevy on täynnä. Ei auttanut, vaikka Helena poisti kasapäin kuvatiedostoja ja vanhoja sähköposteja. Lopulta kone ei käynnistynyt ollenkaan, vaan tuijotti vain mykkänä mustalla näytöllään. Se oli siirtynyt tietokoneiden bittilään.

Maanantaina talouteemme tuli uusi tietsikka. Sille oli tehty valmiiksi käyttöönotto, mutta silti riitti ihmettelemistä ja opettelemista. Ensimmäinen asia oli päiväys, joka oli viassa. Sitä ei päässyt korjaamaan ennen kuin kone sai nettiyhteyden. Se onnistui ja hoitui. Asiat etenivät. Muistelimme miten hankalalta oli tuntunut, kun hankimme ensimmäisen tietokoneemme? Se tapahtui vuonna 1995. Kone oli 486. Sitä edeltävä konesukupolvi oli 386, jossa oli ensimmäisen kerran windows. 486:n jälkeen tuli Pentium. Nyt en tiedä eikä erikoisemmin kiinnosta, mikä uusimman tietokoneemme virallinen nimi tai tunnus on? Käyttöjärjestelmä on Windows 10.

Laitoimme kännyn herättämään viime yönä puoli kolme. Kävimme parvekkeella tutkailemassa tähtitaivasta. Venus näkyi kirkkaana ja Ajomiehen tähdistöstä vielä idempänä oli Seulaset.

Tänään aamulla pyöräilimme Nummelle. Keräsimme pienen erän mustikoita ja saimme kylkiäisinä mukaamme muutamia eläväisiä hirvikärpäsiä.

Kävimme vaihteeksi torilla syömässä vedyt puistopenkillä. Ostimme torikojusta perunoita, herneitä ja toisesta kojusta ahvenkukon ja muuta.

20.8.2020

David Foster Wallacen Infinite Jest on sivulla 372. Siinä tapahtumat ovat parhaillaan Bostonin AA:ssa. Pitkiä, kertovia, harhailevia lauseita – pisteestä pisteeseen venyy pisimmillään kokonaisen sivun mittaiseksi ja menee jopa yli. Kirjassa seurataan samoja henkilöitä, pätkän sieltä, pätkän täältä. Toisissa viivytään pitempään kuin toisissa ja osa henkilöistä, joita on seurattu, ajautuu toisten vastaavien joukkoon, esimerkiksi AA:n kokouksissa.

Olen lukenut tätä isoa opusta kolmanneksen ja ajassa kuukauden. Tätä menoa tätä tulevaa ”riemua” riittää kaksi kuukautta eteenpäin. Suomennos on tulossa.  

Me puhallamme kynttilöitä -fiktio, joka on tulossa julki Kaunis Kesäpäivä -blogissa, on viimeisessä työstövaiheessa. Luen sitä läpi ja teen vielä tärkeitä pilkkumuutoksia sivulla 48 eli tekstin puolivälissä. Työskentelen se mielessä, että voisin päästää ensimmäisen osan julki huomenna. Me puhallamme kynttilöitä on toistaiseksi pisin proosakatkelma, näyteteksti, jonka laitan esille.

Tipit tuli ensimmäisenä, lyhyet tekstit Anna käsi ja Isien maa seuraavina ja kesäjatkokertomuksena Makeaa lupiinia. Annoin näille teksteille mahdollisuuden. Päästin ne lentoon. Toinen ajatus on, että palaan täten vanhaan proosaperinteeseen, jossa tekstit ilmestyivät vihkoina tai lehtien jatkokertomuksina ja vasta, jos niissä oli ainesta, ne saatettiin kasata kirjoiksi.

21.8.2020

Me puhallamme kynttilöitä -avaus tuli julki. Helena näytti sille vihreää valoa. Olen käynyt tätä tekstiä läpi kahden viikon ajan keskimäärin kaksi tuntia päivässä ja muutellut sitä. Lisäksi olen korjannut virheitä ja uusia virheitä, joita syntyy korjausten yhteydessä. Välillä tuntuu siltä kuin olisin korjannut jonkin tietyn virheen aiemmin ja teen siis saman korjauksen uudelleen. Ehkä aiempi korjaus ei ole tallentunut? Älykkäämpi selitys on se, että jos olen poistanut vaikka ylimääräisen t-kirjaimen – aikonut tehdä sen – olen saattanut painaa silti väärää painiketta – deleten vieressä näppäimistöllä on home ja jolloin mitään poistoa ei ole tapahtunut. Huomaan silloin tällöin, että olen painanut deleteä, kun on pitänyt painaa home ja päinvastoin.

Mutta Me puhallamme kynttilöitä numero yksi on vihdoin maailmalla. Olo on kuin olisimme olleet niityllä laskemassa kirjekyyhkyn irti. Jatkan silti edelleen tämän käsikirjoituksen parissa. Tänään aamupäivällä kävin sitä läpi puoliväliin ja tein muutaman korjauksen tai parannuksen. Äsken, kun avasin tiedoston, huomasin, että juuri siinä kohdalla, keskellä sivua edessäni on tekstinkohta, jossa ”he” tekevät jotain, kun sen piti olla ”me”. Korjauskynä heilahti.

22.8.2020

Vaihteeksi aamu-uinnilla Ala-Kivijärven hienolla Sorosenselän rannalla. Kuutostieltä kantautuu sopivilla tuulilla rekkojen ja sen takaa rataa myöten kulkevien tavarajunien ääntä ja kolketta, mutta tänä aamuna äänien häly nousi niin päällekäyvän kovaksi ja tuntui tulevan ihan siitä vierestä, että piti kääntyä katsomaan, tuleeko sieltä jokin hävittäjälentokone vaikka metsänrannan yli? Ei tullut. Mietimme äänen ja äänien lähdettä ja päädyimme siihen, että ehkä kaksi pitkää, täydessä lastissa olevaa junaa on tullut sopivasti vastakkain ja äänet kaikuneet niistä moninkertaisina toisiaan vasten. Kun siihen lisää vielä rekkaliikenteen tuomaan oman lisänsä, meteliä on.

Kävelimme kauppamatkan yhteydessä kaurapellon laitaan. Tuoksui myöhäiskesän kypsyvälle viljalle. Haukka lensi läheltä vauhdilla yli ja laskeutui jyrkästi kaartaen alas pellon keskelle. Tuli mieleen onko se sama lintu, joka on käynyt iltaisin Vallitiellä, laskeutunut asvaltille odottamaan saalista ja noussut siitä nopein siiveniskuin ilmaan, tehnyt koukkauksen hämärässä ja palannut takaisin asvaltille? Olemme nähneet sen nyt neljänä tai viitenä peräkkäisenä iltamyöhänä.