Terveisiä Taavetista

 26.10.2020  

Lupasin kertoa Kaunis kesäpäivä -blogissa miten kokeilu ja yritykseni kirjoittaa Enkeleitä -näytelmä edistyy. Enkeleitä on teksti, jota tein vuodenvaihteessa, yhden kirjoituskerran tekele. Kaksi viikkoa sitten, tiistaina, sain väläyksen, että yritänpä kääntää ja muokata sen näytelmäksi tai käytän Enkeleitä -proosafiktiota näytelmän pohjana, teemana, perusideana. Se oli ensimmäinen askel. Tiistai, kolmastoista päivä oli siis tämä väläys, rajapyykki. Keskiviikkona, toisena työpäivänä kirjoitin seitsemän sivua repliikkejä, torstaina, kolmantena työpäivänä repliikkejä oli kymmenen sivua. Perjantaina, neljäntenä työpäivänä otin takapakkia. Enkeleitä koossa kuusi sivua ja minkälaista tekstiä, replikointia? En osaa arvioida. Lauantaina oli viides kirjoituspäivä ja Enkeleitä koossa viisi sivua. Laskeva tulos, kirjanpito. Sunnuntaina, kuudentena kirjoituspäivänä Enkeleitä oli kymmenen sivua repliikkejä, maanantaina, viikko sitten, seitsemäntenä kirjoituspäivänä kolmetoista ja seuraavana päivänä, tiistaina, kahdeksantena kirjoituspäivänä yhdeksän. Yhdeksäntenä kirjoituspäivänä, viime keskiviikkona Enkeleitä -replikointia oli kasassa neljätoista sivua. Päivä eteenpäin, torstaina, kymmenentenä kirjoituspäivänä Enkeleitä oli repliikkeinä viisitoista sivua ja perjantaina yhdentenätoista kirjoituspäivänä seitsemäntoista. Toissapäivänä, lauantaina, joka oli kahdestoista päivä, jona ahersin Enkeleitä -näytelmän parissa, sivuja oli kertynyt kaksikymmentä ja eilen kolmantenatoista kirjoituspäivänä kaksikymmentäkuusi.

Eilen sain mielestäni ensimmäisen näytöksen valmiiksi ja aloitin toista. Kirjoitin eilen aamupäivällä. Iltapäivällä luin kokeeksi läpi ensimmäisen näytöksen. Hyväksyin sen, mutta totesin, että pitää viilata lisää repliikkejä.

Tänään, kun tulee kaksi viikkoa täyteen Enkeleitä -näytelmän siivellä tai siivillä, heräsin aamuyöllä unennäköön näytelmästä. Sen juoni, tarina meni toisin kuin olin kaavaillut tähän mennessä. En kirjannut uusia tuulia ylös. Aamun ensimmäiset kaksi tuntia ovat sujuneet perinteisesti: Helena lähti sauvakävelemään. Sää on lämmin ja kostea. Minä jäin kotiin ja aukaisin Enkeleitä -näytelmän tiedoston, totesin mihin olin jäänyt, lisäsin muutaman repliikin, talletin tekemäni ja siirryin näytelmän alkuun. Ehdin lukea ja käydä läpi kymmenen sivua ennen kuin Helena palasi lenkiltä. Keskeytin näytelmänteon ja vaihdoin tähän Terveisiä Taavetista -postaukseen. Enkeleitä pääsee vuoroon taas blogin jälkeen, yhdeksään mennessä olen käynyt toivoakseni läpi ensimmäisen kohtauksen ja pureudun toiseen. En tiedä moninäytöksinen tämä näytelmä tulee olemaan? Onko siinä kolme vai useampia näytöksiä? En tiedä sääntöjä, mutta pelaan toistaiseksi omillani.

27.10.2020

Sumua, usvaa, tihkua, tuulta. Syksy on syvimmillään. Taivas on tasaisen harmaa. Lokakuu käy kohti loppuaan.

Luin eilen loppuun John Irvingin kirjan Garpin maailma. Se oli neljäskymmenes lukemani kirja tänä vuonna. Pidin kirjasta. Aihe oli hyvä. Joku muu lukija löytää Garpin maailmasta varmaan jonkin toisen aiheen, mutta minulle se oli ennen kaikkea kirja kirjoittamisesta, kirjailijasta ja mielikuvituksesta.

Aloitin ja aloitimme eilen illalla myös seuraavan ääneenlukukirjan. Valitsin ja ehdotin, että lukisimme Mihail Bulgakovin kirjan Saatana saapuu Moskovaan. Helena halusi kuulla sen, joten vietimme kaksituntisen istuen rinnakkain kahdenistuttavalla sohvalla, Helena kutoen peittoa ja minä luin. Olimme Moskovassa, olimme toisessa ajassa, Pontius Pilatuksen matkassa tuomitsemassa Jeesusta ja takaisin Moskovaan, jossa yksi henkilö kuoli jäädessään tapaturmaisesti raitiovaunun alle ja toinen vietiin sidottuna hullujenhuoneelle. Olen lukenut tämän kirjan kerran aiemmin. Muistaakseni en pitänyt siitä silloin varauksettomasti, mutta halusin nähdä miten on nyt? Ensimmäiset sata sivua kelpasivat.

28.10.2020

Tänään on kuudestoista päivä, jona kirjoitan Enkeleitä -näytelmää. Eilen kirjasin päivän päätteeksi sivumääräksi kolmekymmentä. Se on sellainen hatusta vedetty luku, sillä repliikkejä oli eilen, kun suljin tiedoston neljäkymmentä ja risat. Tänään aamusella olen työstänyt yhtä kohtaa, sekalaista sellaista ja tekstiä on jotain neljäkymmentäviisi sivua kaikkiaan, mutta osa siitä on tuomittu poistettavaksi.

Eilen sain näytelmän kokonaismuotoa mieleeni. Se alkuperäinen idea, joka on vuodenvaihteesta ja esiintyy proosakertomuksena, on siirtynyt vain osin näytelmään ja vain osa henkilöistä on pysynyt ja pitänyt pintansa. Melkein voi sanoa, että tarina meni uusiksi, mutta se syntyi uudestaan. Nyt minulla on päässäni hahmo ja etenen se mielessäni.

Tänään siis tein jo parin sivun korjausliikkeen tekstin jälkipuoliskoon. Sen jälkeen siirryin ensimmäiselle sivulle, laitoin uuden, ensimmäisen repliikin ja ehdin käydä tekstiä lukien, korjaten ja muokaten viisi sivua, kun Helena laittoi Me puhallamme kynttilöitä(18) -postauksen Kaunis kesäpäivä -blogiin ja osallistuin korjaamalla fontin oikeaksi. Kello on kahdeksan minuuttia yli kahdeksan, kaksi tuntia on takana näytelmää, joten päätin siirtyä hetkeksi Terveisiä Taavetista -postauksen päivitykseen.

Eilen luin ääneen noin kolme tuntia Saatanaa Moskovassa. Lisäksi otin itselleni uuden lukukirjan. Se on odottanut klaffipiirongin päällä alkukesästä alkaen: Luumäen historia. Juuri se rapakivikantinen teos vajaan kolmenkymmenen vuoden takaa. Luin esihistorian riimukirjoituksineen tai -piirroksineen.

29.10.2020

Luumäen historian kirjoittajat ovat Kalevi Kumpulainen ja Timo Miettinen. Eilen luin jälleen muutaman sivun tätä kirjaa. Siinä mainittiin yhtenä, että nimi Luumäki saattaa pohjautua luumäkeen, joka voisi olla vanha kalmisto ja ehkä nykyinen kirkkomäki? Ehkä kirkko on haluttu alun perin sinne sivuun Salpausselästä, koska tai jos sinne on haudattu vanhastaan esi-isien luita? Anekdoottina oli mainittu toisessa kohtaa tekstiä, että Luumäki on kova paikka, koska siellä on mäet luuta, järvet kiveä ja lahdet sarvea.

Aamullisen sateen lakattua kävelimme kauppareissun yhteydessä Taavetin asemalle. Helena otti kuvia matkalla. Minä tein koukkauksen Antikvariaatti Punapartaan. Etsin jotain, mitä en tiennyt, mikä se voisi olla ja löysin.