18.10.2020
Sunnuntaiaamu ja vuorossa sadas postaus, blogiteksti Kaunis kesäpäivä -blogissa. Blogin historia on nyt reilu puoli vuotta ja on jatkumassa.
Minkä määrän uusia piirroksia, maalauksia, töitä Helena on tehnyt tänä aikana, skannannut tulostimella ja liittänyt valikoiden tekstien lomaan. Kansioittain käyttämättömiä töitä, jotka odottavat vuoroaan tai odottavat viimeistä silausta.
Molempien ottamia valokuvia on otettu mukaan ja tekstinä päiväkirjaa tällä hetkellä neljän perättäisen kalenteripäivän seurantoina, jotta niissä säilyy päiväkirjanomaisuus. Neljän päivän välein olemme postanneet näytetekstejä, muutamia, jotka ovat mahtuneet yhdelle blogitekstille ja niiden ohessa jatkokertomuksia.
Olen kertonut kuinka työstän seuraavaa mielikuvituksesta kumpuavaa fiktiota – Kaksi tiikerintaljaa – ja olen pitänyt seurantaa siitä, kun olen muokannut olemassaolevaa tekstiä siihen kuntoon, että voin alkaa purkaa sitä tulevaan blogiin. Me puhallamme kynttilöitä on edennyt viidenteentoista osaan ja Repe odottaa vuoroaan. Viimeisten viiden päivän ajan olen vaivannut päätäni näytelmällä. Vuodenvaihteessa kirjoitin Enkeleitä -nimistä tarinaa. Sain sen kirjoitettua kertaalleen, mutta se virtasi nahastani kuin hiki. En kiinnostunut siitä. Viikko sitten Enkeleitä tuli yllättäen mieleeni ja että aihe ei ehkä luonnu proosaksi, romaanina, vaan se olisi parempi näytelmämuodossa. Päätin kokeilla. Viitenä päivänä olen tapaillut Enkeleiden repliikkejä. Se on opettelua. Kolme päivää sitten olin luovuttanut, kaksi päivää sitten elin euforisessa innossa ja eilen olin tasaantuneempi, realisti. Replaa, tekstiä on viiden sivun verran. Ehkä jatkan sitä, ehkä en, mutta jos jatkan, jaan tietoa kokemuksistani blogissa.
19.10.2020
Neljä astetta pakkasta. Helena teki sauvakävelylenkin. Minä päästin sillä aikaa irralleen kaksi sivua Enkeleitä -repliikkejä, irrallisena, mihinkään johtamattomina ja mietin, mihin käännän ja väännän tätä tarinaa? Mitä tapahtuu? Henkilöt ovat, teema, mutta tarina on hukassa. Tarinaa odotellessa.
Sydänsuruja on kaksikymmentäkaksivuotiaalla Goethellä, mutta niin niitä on myös rakastuneilla neidoilla. Kartanoissa tanssitaan ja Goetheä pyydetään lukemaan jotain. Hän luki muun muassa Hamletin. Shakespeare syntyi 1564 ja kuoli 1616. Eli hän eli kaksisataa vuotta ennen Goetheä ja kaksisataa vuotta erottaa meidät Goethen ajasta.
Irvingin Garpin maailma on veijariromaani. Onko Juhani Peltonen saanut vaikutteita siltä suunnalta tai italialaisilta irrottelijoilta tai vaikka Grassin kuperkeikoilta? Vaikutteitahan tulee. Niiltä ei voi välttyä eikä tarvitsekaan.
Osallistuin välillä kotitöihin: Vein lakanat ja tyynyliinat ulos pyykkinaruille. Portaissa tapasin talon kaksi koiraa lähdössä aamulenkille. Arjessa tapahtuu.
Lisää tapahtumia: Varasin netissä David Foster Wallacen kirjan Päättymätön riemu. Olen listalla järjestyksessä viidestoista. Kirja on vasta tulossa. Se on tilauksessa eri kirjastoihin, Luumäen pääkirjastoon on tulossa yksi kappale. Saanko odottaa sitä jouluun tai ensi vuoden puolelle?
20.10.2020
Kylmän yön jälkeen aamu jatkuu yhtä kylmänä. Mustaksi jäätynyt asvaltti kimaltaa jääkiteisenä ja rivitalojen katot erottuvat valkeassa kuurassa.
Eilen Goethen Tarua ja totta liittyi ja sotkeutui lakikiemuroiden kautta Charles Dickensiin, joka eli ja vaikutti muutamia vuosia myöhemmin kuin Goethe, oli lähtöisin vaatimattomista oloista, mutta kirjoitti mehukkaasti lakimiehistä ja oikeudenkäytöstä omana aikanaan ja joka sama tyyli jatkuu nykyään ja on levinnyt kaikkeen politikointiin ja politiikan tekoon. Sama lainkäytön ongelma ja hankaluus oli ajankohtainen ympäri Euroopan jo kaksisataa vuotta sitten ja samoja umpisolmuja yritetään avata yhä.
Kahdeksas päivä, jona elän osin näytelmää. Se on Taavetissa. Leijailen keveänä Linnalantien varrella kirjaston ja vanhan venäläisen talon nurkilla, joutomaalla kirjaston vieressä ja niityn takana näkyy Joukolan seuraintalo.
Näytelmän työnimenä on Enkeleitä. Vai pitäisikö sitä kutsua hapuiluksi? Etsin henkilöille oikeaa hahmoa ja luonnetta, oikeanlaisia repliikkejä, en ainoastaan sanojen osalta oikeaa, vaan myös asiasisältönä. Tarina odottaa yhä jossain, mutta tekee mieli ajatella niin, että ehkä tarina on olemassa jo siinä teemassa, jota työstän ja että tarina syntyy siitä, kun henkilöt ovat oikein ja joutuvat tilanteeseen keskenään. Ymmärränkö mitään näytelmästä tai näytelmänteosta? En. Olen täysi maallikko, en ole edes kirjailija, vain kirjoittaja tai harrastajakirjoittaja, mutta ajattelen, toivon, että se on ehkä oikea tarkastelukulma?
Tänään tulee julki uutena postauksena Kaunis kesäpäivä -blogissa Me puhallamme kynttilöitä(16).
21.10.2020
Olenko vaikutteille altis? Luin Blondin ja siinä oli paljon puhetta näyttelemisestä. Luen yhä ääneen Goethen Tarua ja totta – meidän iltapäivälukutuokiomme kestävät päivittäin noin kolme tuntia – ja jossa kirjassa ovat näytelmät esillä ja Goethe kertoo tutkineensa ja perehtyneensä tarkoin Shakespearen näytelmiin, vanhoihin näytelmiin. Sainko näistä kahdesta kirjasta kipinän siihen, että jospa muokkaisin Enkeleitä -tarinasta näytelmän tai yrittäisin sitä? Kyllä tai ei. Kyllä ja ei. En tiedä.
Eilen illalla istuimme sohvassa rinnatusten lukemassa. Minulla on menossa Irvingin Garpin maailma. Takana oli kahdeksas päivä, jolloin olin hapuillut aamun raikkaina tunteina Enkeleitä -näytelmän parissa. Olin vaihdellut nimiä, siirtänyt sarkainta niin, että repliikit olivat helposti luettavat ja irti nimistä ja tietenkin olin tehnyt myös repliikkejä. Kesken Garpin maailman luvun jähmeys päästi irti mielestäni ja sain oivalluksen tai useita ja kiirehdin kirjaamaan ne ylös muistiin. En tiedä oliko tämä Garpin maailman ansiota vai olisivatko ideat tulleet esiin muutenkin?
Tänään olen naputellut jatkoa Enkeleitä -näytelmään niin, että ensimmäiset yhdeksän sivua säilyivät, mutta aloin tuottaa repliikkejä niiden jälkeen. Vaihdoin ykkösestä kakkoselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti