Kaunis kesäpäivä

perjantai 30. lokakuuta 2020

Terveisiä Taavetista

 30.10.2020  




Luumäen Lehdessä oli mukava kolumni, jossa kirjoittaja toi julki huomioitaan tietotekniikasta.

Kirjoituksen innoittamana liitän tähän Terveisiä Taavetista -postaukseen Kaunis kesäpäivä -bloggareiden omia tietotekniikkakokemuksia ja -seikkailuja: Rajoitun tähän vuoteen. Vuoden alussa kirjoitin vielä iPadilla. Minulla on siinä mininäppäimistö. Erään kerran kone ei käynnistynyt. En saanut sitä käynnistymään eikä Helena liioin. Emme osannneet varmaan painaa oikeaa näppäinyhdistelmää? Erikoistilanteita varten pitäisi olla takaraivossa muistissa kikka selviytymiskeinoja, mutta kummasti ne puuttuvat aina.

Hankin uuden, halvan windows -läppärin ja opettelin taas sitä kieltä. Tietokone-elämä jatkui. Eräänä päivänä kokeilin iPadia ja se käynnistyi. Luulen, että siihen oli auttanut se, että akku tyhjeni tyystin ja kaikki sähköiset varaukset raukenivat lopulta kokonaan. Kone heräsi eloon ja elää yhä.

Kesällä Helenalla oli ongelmia kymmenen vuoden ikäisen iMacin kanssa. Kone valitti sitä, että emolevy oli täynnä. Helena siirsi käytännössä kaikki valokuvat ulkoiselle kiintolevylle, mutta kone valitti yhä. Lopulta se ei saanut päivitettyä itseään, kun ei ollut tilaa. Ja eräänä kauniina kesäpäivänä se lopetti yhteistyön, ensin käynnistyminen jäi puolitiehen ja lopulta näyttö oli pimeä ja kuollut.

Mikään ei tietenkään auttanut. Töpseli pois seinästä ja takaisin. Ei eloa. Jätimme koneen odottamaan jotain ihmettä. Välillä Helena kokeili sitä, mutta kone pysyi mykkänä. Hankimme Helenalle windows -läppärin, joka löytyi ilahduttavasti täältä Taavetista. Se oli valmiiksi käyttöönotettu ja siinä oli ohjelma valmiina. Se oli vaivaton.

Kolme päivää sitten Helena sai kutoessaan ajatuksen kokeilla iMaciä. Hän etsi paperisesta ohjekirjasesta tietoa vikatilanteiden varalta ja löysi. Se oli jokin mystinen näppäinyhdistelmä, jossa piti painaa yhtä aikaa kolmea eri näppäintä. Kone totteli. Se oli kuitenkin pyörryksissä eikä tilanne edistynyt, mutta seuraavana päivänä Helena laittoi tyhjän levykkeen levykeasemaan ja sai erinäisten yritysten jälkeen koneen palauttamaan tehdasasetukset. Hieno suoritus. Eli se oli toissapäivänä. Kone heräsi eloon. Kello oli aluksi viassa, aikavyöhyke oli Tyynenmeren, mutta askel kerrallaan ongelmat selvisivät, kone löysi päivitykset, poimi ne nopeasti ja lopputuloksena oli ohjelmallisesti uusi tietokone. Se toimii.


31.10.2020

Lokakuu päättyy lämpimänä. Kävelimme yhdessä harmaan pilvitaivaan alla ihaillen yhä puissa kiinni olevia keltaisia ja punertavia lehtiä. Vallitietä Savitaipaleentien laitaan, kuutostien ali, vasempaan korkeajännitelinjalle, näköalapaikalle harjanteelle, josta näkyy alhaalla olevan suomaaston yli männikköä ja kuusikkoa ja metsänrajan yllä harmaana kaistale kaukametsää.

Eilisessä Terveisiä Taavetista -päiväkirjaotteessa kerroin tietyistä tietoteknisistä sattumuksista, jotka rassasivat mieltä. Kun lopetin tämän mielipidekirjoituksen, aioin siirtää ja kopioida sen toiseen paikkaan, joten maalasin tekstinosan ja otin leikkeen leikepöydälle. Suljin lähtevän tiedoston ja avasin tulevan. Leikepöydän symboli meni harmaaksi. Tai ensin totesin vain, että leikepöytä oli tyhjä. Yritin uudestaan ja yritin kolmannen kerran. Ei toiminut. Suljin ohjelman ja käynnistin sen uudestaan, merkitsin siirrettävän tekstinosan, otin kopion leikepöydälle ja siirryin seuraavaan tiedostoon. Leikepöydän teksti ei tullut mukana. Seuraavana keinona sammutin tietokoneen, odotin hetken, käynnistin, odotin, että kaikki pakolliset, liitännäiset mainokset tulivat ensin esiin, tärkeysjärjestyksessä, pääsin tekstiohjelmaan, menin siihen tiedostoon, jossa Kaunis kesäpäivä -blogin päiväkirjat ovat, merkitsin siirrettävän katkelman, suljin sen tiedoston, avasin seuraavan ja sain siirrettyä viimein leikepöydän sisällön toiseen kohteeseen.

Eli ärtyikö kone, kun kehuin kuinka saimme menetetyiksi luulemamme tietokonehärvelit takaisin päivänvaloon? Huvittava ajatus, mutta tällaista se on usein tietotekniikan parissa.

Toinen asia: Nyt meillä on yllättäen tietokoneita tuplana. Ikään kuin niitä voisi käyttää rinnakkain? Ehkä voi, mutta blogin kirjoittamiseen ja ylipäänsä kirjoittamiseen riittää ja onnistuu yksi väline kerrallaan.

1.11.2020

Terveisiä marraskuu. Tervemenoa lokakuu ja tervetuloa uusi marraskuu. Päivä valkenee. Pilvet ovat vaakanauhoina taivaalla ja niiden välissä aavistus taustan sinitaivasta.

Olen lukenut pieninä katkelmina Luumäen historiaa. Vajaa sata sivua luettuna. Teksti, kertomus, tarina on hyvää. Tulee mieleen dokumentti Greenawaystä, elokuvantekijästä, joka oli ohjelmistossa alkuvuonna. Hän sanoi lukevansa kirjan päivässä. Hän sanoi lukevansa historiakirjoja romaanien sijaan, ei sen takia, että historiakirjat ovat totta, vaan koska ne ovat hauskoja tarinoita, historiankirjoittajien teelmiä.

Mietin miksi en pitänyt historiasta koulussa? Mietin miten olen lukenut niitä kirjoja ja miten opettajat, kanssaoppilaat, ympäristö ovat mollaanneet kaiken hienon historian?

Luumäen historian sivulta 89 saa lukea esimerkiksi käsitteestä talouselämä: ”Talouselämä, aineellisten tarpeiden tyydyttämisen menetelmät...” Virkistävää. Tällainen hieno ja selkeä määritelmä.


2.11.2020

Eilen, sunnuntaina näkyi blogit.fi -postauksissa Nainen ikkunassa -kirjannimi. Vieritin äkkiä ohi. Eikö se kerro kaiken? Olin lukenut aiemmin naiskirjailijoiden teokset, Flynnin Kiltti tyttö ja Hawkinsin Nainen junassa. Sitten tuli tämä A J Finn -pseudonyymin Nainen ikkunassa: Tekijä on mies, kustantaja ja masentunut. Yritin lukea kirjan. Luinkohan kolmasosan. En päässyt irti siitä tunteesta, että luin Nainen junassa -teoksen sisarkirjaa. En vaikuttunut sanataituruudesta. Se ei vienyt minua. Koin sen vain plagiaattina. Se, että kustantaja kehuu kustantajan kirjoittamaa kirjaa, on selviö. Se ei ole ansio.

Luin eilen loppuun kahdeksannen kirjan ääneen tänä vuonna, joka oli samalla 41. kirja tämän vuoden puolella: Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Pidin siitä. Loppupuolella tuli liikaa saatesanoja ja -tekstiä, samaan malliin kuin Irvingin Garpin maailmassa ja esimerkiksi Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä, mutta Bulgakov oli silti ehdottomasti lukemisen arvoinen.  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti