Kaunis kesäpäivä

maanantai 12. syyskuuta 2022

Muutto

       




Taiteellisia koirapiirroksia Luumäen Taavetin keskustassa, kirkkaiksi pohjamaalatuissa sähkökaapeissa. Kiertelimme niitä kauppareissulla. Viikko muuttoon. Eilen sunnuntaina valmistauduimme tähän viikon päässä odottavaan koitokseen, Helena lukien Agatha Christien kirjaa Neiti Lemon erehtyy, jonka hän luki tänään aamiaisella loppuun ja aloitti Kurpitsajuhlan ja minä aloin eilen käydä läpi lyöntivirhekorjauksia Yli -käsikirjoituksen ensimmäisestä versiosta. Arvioin hatarasti, että siihen menee kaksi tai kolme päivää, mutta eilen etenin vain sivulle 55. Eli tarkentunut ennakkoarvio on, että vietän näiden korjausten parissa vielä neljä päivää. Se tarkoittaa, että vasta tulevana perjantaina olen tehnyt tämän osion, jota suunnittelin. Tarkoittaa myös, että tulevina perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina on viime päivien ja lopulta hetkien järjestämisiä ja pakkaamisia maanantain muuttokuljetusta varten. Eilen iltapäivällä saunoimme, katsoimme jalkapallo-ottelun, elokuvan Piina, jossa Kathy Bates näytteli yhtä hurjana kuin aina ja puolenyön aikaan pistäydyimme pihalla katsomassa täysikuuta. Se on jo pienenemässä. Jupiter oli siinä kuun tuntumassa. Almanakan mukaan Jupiter, vaikka olen pitänyt sitä erheellisesti Marsina. Eilen teimme myös kävelylenkin Salpausselän harjanteella ja saimme kuulo- ja näköhavainnon närhestä. Tällä kertaa ei löytynyt hirvikärpäsiä.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti