Tilkankadulla

    

Tänään kiirastorstaina näkyy aamutaivaalla himmeänä kaksi tähteä. Eli pilvipeite rakoilee sen verran. Illalla puolenyön aikaan paistoi täysikuu udun keskellä. Kävimme eilen Munkkiniemen kirjastossa. Palautin kaksi kirjaa ja lainasin kaksi uutta, Joel Lehtosen kirjan Putkinotko ja Alex Schulmanin Eloonjääneet. Jossain blogissa kehuttiin Schulmania, joten tulin uteliaaksi tästä kirjailijasta. Kokeilen myös voiko Putkinotkoa lukea? Jotkut kirjat nimittäin vanhenevat ja ajautuvat unhoon, kun on taas vastapainoksi olemassa ikisuosikkeja ja -hyviä. Luin ja työstin kaksikymmentä sivua eteenpäin Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Olen siinä yli puolenvälin. Helena luonnostelee, tekee piirroksia valmiiksi akvarelleihin, pohjatyötä, virkkaa ja katsoo televisiosarjoja. Iltapäivän ääneenlukutunnilla jatkoimme Nikolai Gogolin romaania Kuolleet sielut. Lukiessani sitä nyt hitaasti ja ajatuksella, huomaan, että kirja on hyvä, nautittava ja tasapainoinen. Moderni. Uudenaikaisempi kuin aikalaisensa ja kaikki muut lukemani 1800 -luvun venäläiset klassikot. Gogol on tarkkasilmäinen. Helenalla on Nero Wolfe unilukemisena ja minä jatkoin seilaamista yhdessä merirosvojen ja lasten kanssa Richard Hughesin kirjassa Rajumyrsky Jamaikassa. Gogolin tavoin myös Hughes on tarkkasilmäinen ja näkee ja tuo julki sellaista, mikä perinteisemmiltä kirjailijoilta menee ohi: Torakat syövät öisin ruumassa nukkuvien lasten kynsien alta pehmeän nahan ja lian ja kovettumat jalkapohjista niin, että aamuisin aristaa kävellä.