Yöllä on satanut sen verran täällä etelärannikolla, että pihalla ovat porrasedustojen laatoitukset osin märkiä. Eilen meillä oli asioita kaupungilla. Otimme muutamia kuvia Kallion kulmilta ja Pikku Huopalahteen tullessa näimme Paciuksenkadulla seinänraossa kukkivan voikukan. Eilen teimme puoleen päivään asti omia töitämme, Helena akvarelleja, luonnoksia ja kutoi villasukkia ja minä jatkoin Gaz matkaan -käsikirjoituksen punaisten alleviivausten läpikäymistä Pages -kirjoitusohjelmassa. Eilen kone alleviivasi sanan, jossa oli neljä peräkkäistä o -kirjainta. Olen tässä askareessa sivulla 545. Helena lukee edelleen Franz Kafkaa auf Deutsch ja lisäksi Anne Waldmanin runojen suomennosta ja Don DeLillon kirjaa Hiljaisuus. Minä olen puolivälissä Richard Hughesin teosta Kettu ullakolla. Englantilainen aristokraatti vierailee saksalaisen serkkunsa luona tämän linnassa Münchenin lähellä ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Saksassa on ryöstäytynyt liikkelle vakava inflaatio. Jännitettä ilmassa. Englantilaiset vihasivat saksalaisia ja myös ranskalaisia. Saksalaiset vihasivat englantilaisia ja myös ranskalaisia. Ranskalaiset vihasivat saksalaisia ja englantilaisia. Nämä maat sotivat keskenään vaihtelevin kokoonpanoin. Pitääkö alleviivata, että turhia sotia? Vai onko mikään turhaa? Sodissa tapetaan pois liikaväestöä ja sotien aikana saadaan myös tuhottua olemassaolevaa rakennuskantaa ja ammusvarastoja. Samoin sotilaat tekevät poikkeusoloissa itsensä tarpellisiksi ja toteuttavat kutsumustaan. Osa hämäräperäisistä liikemiehistä rikastuu sotien kustannuksella. Hughesin Kettu ullakolla herättää myös tällaisia ajatuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti