Kaunis kesäpäivä

tiistai 11. huhtikuuta 2023

Tilkankadulla

    







Eilen aamulla kauppareissulla Mannerheimintien Alepassa. Kannatinpylvään varjo kiipesi vanhaa kalliota ylös. Puun kyljessä oli kaksi kääpää rinnatusten kuin isot kärpäsensilmät. Varoitushattu sen poistetun puistopuun kannolla. Päivemmällä kiersimme Pikku Huopalahden rannassa ja istuimme hetken penkillä. Pyöräilijöitä ja lenkkeilijöitä rantaraitilla. Eilen kävin läpi 29 sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Helena teki aamulla akvarelleja työpöytänsä ääressä ja virkkasi myöhemmin sohvalla ja katsoi televisiota. Hänellä on uusimpana unikirjana McCall Smithin jokin Mma Ramotswe tutkii -kirja. Olen lukenut joskus pari niistä, mutta en saanut oikein makua. Vai onko siinä jokin muinainen kolonialismin häivähdys? Eilen iltapäivällä jatkoimme ja luimme ääneen Nikolai Gogolin kirjaa Kuolleet sielut, joka on nyt lopuillaan. Tsitsikov on pakkaamassa kiireesti tavaroitaan. On aika lähteä kaupungista. Odotan uteliaana mikä niissä kuolleissa sieluissa oli juonena? En muista sitä edellisiltä lukukerroilta. Ehkä se oli vain sumutusta? Luin muutaman sivun Alex Schulmanin kirjaa Eloonjääneet. Takaperoinen kirja. Maisena on hyvin suomalainen tai minun näkemykseni. En sano vielä muuta.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti