Palautimme eilen aamupäivällä kolme kirjaa Munkkiniemen kirjastoon. Kävelimme Pikku Huopalahden lännenpuolen rantapolkua. Sää oli viileä ja luonto tuntui pidättävän henkeä. Palasimme kaupan kautta kotiin. Kokeilin liittää Gaz matkaan -käsikirjoituksen alkuun Helenan tekemän kansikuvaehdotuksen. Se onnistui. Kun otin tekstistä pdf -tiedoston, se aukesi myös kännykässä. Kirjoitin eilen vain postaustekstin, reilu puoli tuntia, päiväkirjaa läppärillä ja kolmeen otteeseen lisäilin päivän tapahtumia ja mietteitäni kaunokirjoituksella vihkooni. Helena valikoi eilen postaukseen tulevat kuvat ja laittoi sen julki. Hän teki jonkin aikaa käsitöitä telkun ääressä ja luki iltaviimeiseksi Franz Kafkaa auf Deutsch. Minä olen lukenut puoleen väliin Juhani Peltosen kirjan Valaan merkkejä. Tuli mieleen, että se on kirjoitettu viisikymmentä vuotta sitten, josta oletan, että kirjailija on naputellut tekstin manuaalisella kirjoituskoneella. Milläpä muulla. Valaan merkkejä on outo ja erikoinen kirja. Peltonen tuottaa nokkelaa ja oivaltavaa tekstiä. Liioittelua ja huumoria, sitä kevytmielistä lajia, jota en arvostanut nuoruudessani, mutta joka menettelee nyt. Kun Valaan merkkejä ilmestyi, olin vasta lopettelemassa koulua. Elin haavemaailmassa, jossa minusta oli tuleva kirjailija, vaikka en tehnyt enkä varsinkaan ponnistellut asian eteen. Vuosilukujen tuottamia muistumia, elämän kuonaa. Kirjoitin silloin kauan sitten itsekin manuaalisilla kirjoituskoneilla eli tein historiaa. Sittemmin oli käytössäni Brother -kirjoitus- ja tekstinkäsittelykone, jossa oli dd-tallennuslevyke ja viimein ennen vuosisadan ja -tuhannen vaihdetta pääsin näppäilemään oikeaa tietokonetta, läppäriä ja iPadia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti