Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Tilkankadulla

    






 Sunnuntaiaamu, huhtikuun viimeinen päivä, vappuaatto ja ulkona öisen sateen jälkeen pisaroita parvekkeen kaiteella. Sain viikolla lahjaksi Helenalta luonnoslehtiön, jossa on kertyneitä töitä tältä vuodelta. Otin niistä valikoidun tukun kuvia kännykällä ja tallensin läppärille tuleviksi postauskuviksi. Eilen ulkoilimme vain pidennetyn kauppareissun verran. Ensin Pikku Huopalahden rantaan, Tilkantorin viertä ja katuja ylös kohti Mannerheimintietä. Raitiotiekiskoja lasketaan työmaalla. Uusi kirjoitusaihe pilkehtii mielessä. Voi olla, että naputan ensimmäiset lyönnit siitä tänään. Eilen avasin Saatteet -tiedoston ja aloin luonnostella saatetekstejä Gaz matkaan -käsikirjoitusta varten. Sähköpostissa on hyvä mainita kohteen nimen ja aiheen lisäksi jokin taikasana ja käsikirjoitustiedostossa pitää olla myös taiten muotoiltuja sanoja, jotka markkinoivat parhaiten tarjoamaani tekstiä. Niitä kustantajia varten, joilla on oma sähköinen lomakkeensa käsikirjoituksen lähettämistä varten ja siinä osio, johon voi kirjoittaa lyhyen kuvauksen esillä olevasta tekstistä – heille pitää olla myös valmisteltuna sopiva tekstikooste. Askaroin eilen toista tuntia näissä toimissa. Tänään luen mielenkiinnolla, minkälaiset tekstiaihiot olen saanut aikaiseksi. Helena akvarellasi eilen aamupuolella ja iltapäivällä hän viihtyi television ääressä kutimen kanssa. Katsoimme yhdessä jalkapalloa viiden aikaan ja myöhemmin illalla. Helena lukee edelleen Franz Kafkan kirjaa Der Prozess. Minä olen loppupuolella Juhani Peltosen kirjaa Valaan merkkejä.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti