Tässä eräänä päivänä Helena otti järjestelmäkameran pitkällä objektiivilla mieleisen kuvan Pikku Huopalahden rannan pohjukassa olevasta kiviasetelmasta. Vastarannalta, Tapanilan aseman edustalta. En tiedä onko teoksella nimeä? Eilen teimme jälleen aamuaikaisen kamerakiertelyn merenlahden laitaa. Keskikesän korkeat kaislat peittävät osin veden näkyvistä. Iso lokki nokki raatoa kävelytiellä. Raato osoittautui kaniksi. Näimme emokanin ja kaksi pientä kerrostalon piha-aidan juuressa. Kaksi meriharakkaa, kottaraisia ja lahdella uimassa valkoposkihanhien parvi. Luin sivun Franz Kafkan kirjaa Briefe an Milena. Norman Mailerin kirjasta Muinaiset illat olen lukenut kolmasosan, kolme ensimmäistä kirjaa, Kuolleen miehen, Jumalten ja Lapsen kirjan ja aloitin Vaununajajan kirjan. Verkkaan edeten. Mieleen tulee Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen ja toisaalta Stephen Kingin kirjat, joissa kuullaan ja tajutaan mitä toinen ajattelee. Vieläkö kiinnostaa? Helena hämmästelee. Hänellä on yhä kesken Graham Greenen Pakoteitä ja hän tutkii yhä Doris Lessingin tekstiä Kissoista ja tekee muistiinpanojaan. Välillä hän virkkaa telkun ääressä yksivärisiä isoäidinneliöitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti