Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 23. heinäkuuta 2023

Tilkankadulla

    







Nukuimme pitemmät yöunet. Jalkapallon naisten MM-kisat Australiassa ja Uudessa Seelannissa vaativat oman veronsa. Helena seuraa niitä tarkemmin, mutta minä vain puoliksi. Aloin nimittäin lukea eilen otteluiden välissä ja jälkeen Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Luin eilen 25 sivua. Välillä kävimme kaupassa ja myöhemmin kävelemässä rannalla. Otimme muutamia kuvia ja tallensin niitä läppärille. Helena virkkasi eilen sohvalla samalla, kun hän katsoi otteluita. Sänkykirjana hänellä on yhä Doris Lessingin Kissoista. Minä luin sivun verran Franz Kafkan pitkiä kirjeitä Milenalle, Briefe an Milena. Aloitin myös Juhani Peltosen kirjan Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä, jonka luin kesällä, vuosi sitten. Olen utelias näkemään, minkä vaikutuksen kirja tekee minuun nyt, Suomen sotien 1808 – 1809 jälkeinen vankisaattue matkalla Venäjälle, kirjailijan vapaasti tulkitsemana kapteeni Herman Henrik Värnhjelmin muistiinpanolappusten pohjalta. Eläytymistä, josta lajista on käyty kiistaa viime vuosina. Mutta mitä muuta kirjailijan työ on kuin eläytymistä ja kuvittelua? Neljännes luettu kirjasta. Pasifismi henkii siitä. Nuori ja innokas upseeri on koti-uskonto-isänmaahenkinen ja iäkkäämpi upseerivanhus pessimistinen ja elämänkoulima ja joka ei usko sotaan. Sota muuttuu naurettavaksi, kun löytää oikean kuvakulman: Ihmiskunnan viisaat tappavat muuten vain toisiaan, kun eivät jaksa elää rauhassa.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti