Kaunis kesäpäivä

perjantai 28. heinäkuuta 2023

Tilkankadulla

    






 Taivas on nyt perjantaiaamuna sateen enteisen harmaa täällä etelärannikolla. Ilmatieteenlaitoksen tutkakuvassa näkyy pieni sininen täplä Helsingin yllä. Paikallinen ohimenevä sääilmiö. Kuvasin eilen lumpeita Kaitlammella Espoossa. Pilvisen taivaan alla lumpeenkukat eivät olleet kunnolla auki. Keräsin vajaan kaksi litraa mustikoita Halkolammen puolen mäkiharjanteelta. Näin vanhan tatin ja muutaman tuntemattoman, pienen sienen, mutta en kanttarelleja. Eilen Australian ja Uuden Seelannin MM-kisoissa Nigeria yllätti kotijoukkue Australian ja voitti kolme kaksi. Nigeria on lohkonsa kärjessä kahden ottelun jälkeen. USA ja Hollanti pelasivat tasan yksi yksi ja Portugali voitti Vietnamin kaksi nolla. Luin eilen loppuun Leena Krohnin kirjan Oofirin kultaa. Lukiessani sitä leijailin osan aikaa Vihdintiellä, siinä notkelmassa Etelä-Haagan laidassa, josta liittymä nousee Mannerheimintien alkuun. Tein mielessäni Krohnin kaupungin ja kaatopaikan sinne. Aloitin seuraavana lukukirjana Charles Dickensin Suuria odotuksia. Siinä ollaan kylässä lietemaalla, joen rannassa. Utuista ja hämärää, joulun aikaa. Helena lukee John LeCarren Panaman räätäliä sen lisäksi, että hän seuraa kudin kädessä jalkapalloa televisiosta ja viettää välillä hetkiä läppärinsä ääressä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti