Taavetissa

   

Tänään on marraskuun puoliväli. Helena ja minä juhlimme yhteistä merkkipäiväämme. Yleensä olemme malttaneet odottaa aamuun ennen kuin olemme ojentaneet toisillemme lahjapaketit, Helena minulle sanomalehteen käärityn luonnoslehtiön ja minä hänelle päiväkirjavihon, jonka ympäri olen kietonut koristeeksi punaisen nauhan. Tällä kertaa kävi niin, että Helena otti pakettinsa esiin jo eilen iltamyöhällä jääkiekko-ottelun jälkeen ja minä hain oman pakettini klaffipiirongista. Kilistimme viinilaseja. Onneksi olkoon. Yöllä satoi ohuen kerroksen lunta. Tänä aamuna oli neljä astetta pakkasta Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on Helenan akvarelli keväällä saamastani luonnoslehtiöstä, ruskeasävyinen peltomaisema, yhtä rauhallinen näkymä kuin on syksyinen peltomaa satokauden jälkeen. Eilen aamulla emme tehneet aamulenkkiä, vaan Helena virkkasi isoäidinneliöitä ja minä kirjoitin Levoton olo -tarinan valmiiksi. Luin sen Helenalle ennen lounasta ja hän hyväksyi tekstin. Liitin sen kansioon, jossa on nyt yksitoista lyhyttä tarinaa. Ulkoilimme eilen kaksi kertaa, ensin kaupalle ja takaisin yhdeksän aikoihin ja iltapäivällä, auringon laskiessa, kävimme kuutostien pohjoispuolen lenkkipoluilla. Vaikka torstaina oli satanut, maan pinta oli eilen, perjantaina kuiva emmekä tarvinneet piikkejä tossuihin. Iltapäivällä luimme vajaat neljäkymmentä sivua John Steinbeckin vaikuttavaa romaania Vihan hedelmät. Länteen matkaajat ovat juuri tulleet Kalifornian osavaltion puolelle ja vilvoittelevat Colorado-joessa. Miehet istuvat kaulaansa myöten vedessä. He saivat kuulla lännestä palaavilta kulkijoilta, että Kalifornia ei ole se kultamaa, joksi sitä mainostetaan. Ei kaikille. Yksi heidän porukasta, perheen vähän yksinkertainen esikoispoika, aikamies lähtee porukasta ja aikoo kalastaa elantonsa Colorado-joesta.