Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 9. marraskuuta 2025

Taavetissa

    










Hyvää isänpäivää. Kuusi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvassa on rekka parkissa perjantaina Joukolantiellä. Rekkakuski piti kahvitauon vieraanamme. Perjantaina tapahtui kaikenlaista muutakin: Varasimme rokotusajat. Kävimme paikan päällä omalla Hyvinvointiasemallamme, ensimmäistä kertaa. Hyvinvointiasema on päivittäisen kulkureittimme varrella. Lainasin kirjastosta John Steinbeckin romaanin Vihan hedelmät. Olemme lukemassa sen seuraavaksi ääneen. Itse asiassa aloitimme jo. Olemme molemmat lukeneet sen kauan sitten. Tämä on uusi, Raimo Salmisen tekemä suomennos vuodelta 2016. Lainasin myös Carlos Fuentesin teoksen Tarina Heredian suvusta. Luin siitä alkua, mutta jätin siihen. En saanut makua tekstiin. Jätin kesken myös Jayne Anne Phillipsin novellikokoelman Mustat kuviot. Turvauduin omassa hyllyssä olevaan Ernest Hemingwayn romaaniin Ja aurinko nousee. Ehkä se kelpaa. Lähetin perjantaina Puolinainen -käsikirjoituksen seuraavalle kustantajalle. Perjantaipäivästä puuttui vain, että olisin aloittanut jonkin uuden tarinan. Lauantaita vasten yöllä heräsin unennäköön, jossa olin bussissa, mutta se ei ollut ihan tavallinen juttu. Tapailin sitä koneella sivun verran, mutta hylkäsin sen. Eilen aamulla, lauantaina teimme Saviniementien lenkin. Helena on piirtänyt perjantaina ja eilen luonnoksia ja kutonut villasukkia kuunnellessaan, kun minä luin ääneen Vihan hedelmiä. Helenalla on luvussa Kari Haakanan dekkari Tapa hänet ensin, joka sijoittuu muun muassa Lappeenrantaan.






































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti