Kaunis kesäpäivä

torstai 20. marraskuuta 2025

Taavetissa

    









Tänään on Yliopiston almanakan mukaan Lapsen oikeuksien päivä. Totta kai jokainen päivä on. Viisi astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Eilen meillä kävi hyviä ystäviä tervehtimässä ja he toivat tuliaisina lankakeriä ja ruusukimpun. Ne ovat tänään postauskuvana keittiön pöydällä. Eilen aamulla kiersimme sähkölinjan kautta Savitaipaleentielle ja Vallitietä takaisin Joukolantielle. Päivemmällä paistoi aurinko ja oli pikkupakkasta. Saimme rokotukset Hyvinvointiasemalla. Eilen ja sitä edellisenä päivänä kirjoitin vain postaustekstiä ja päiväkirjoja. Luimme eilen ääneen reilun tunnin ajan John Steinbeckin romaania Vihan hedelmät. Perhe pääsi poimimaan persikoita aidatulla, vartioidulla alueella, vahdeilla haulikot aseinaan. Luin tiistaina alkua Vladimir Nabokovin kirjasta Kalvas hehku. Se on vuodelta 1962 ja suomennettu 2014. Kääntäjä on Kristiina Drews. Sain kirjan lahjaksi jouluna 2014, kun vielä hankimme toisillemme lahjakirjoja. Se oli kasvun aikaa ja joka päättyy ajastaan. Olemme molemmat lukeneet teoksen ennen. Se on omistettu Veralle. Alkusitaatti on lainaus James Boswellin teoksesta Tohtori Johnsonin elämä, mutta muuten kirja lienee Nabokovia, Esipuhe, Kalvas hehku, neliosainen runoelma, Kommentaari ja Hakemisto. Helenalla oli eilen unilukemisena kesäisen päiväkirjan viimeiset sivut. Katsoimme iltamyöhällä jälleen Aki Kaurismäen elokuvan Kuolleet lehdet ja muutaman Maustetyttöjen videon sen jälkeen.






































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti