Kaunis kesäpäivä

perjantai 7. marraskuuta 2025

Taavetissa

    








Kuusi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on Välimerellinen juustopiiraspala lautasella. Kuva on otettu keskiviikkona. Kiersimme eilen aamulla vaihteeksi pururataa, sen idänpuoleisen silmukan. Taivas oli pilvessä ja ilmassa oli hetken aikaa pientä pisarointia, mutta se lakkasi. Kauppareissun jälkeen Helena levitti sanomalehtiä keittiön pöydälle ja teki akvarellin tai jotain muuta. Omia juttuja. Minä muokkasin kuvia, naputtelin tulevaa postaustekstiä ja aloin lukea ja käydä läpi Miakka -tarinaa. Sitä on neljä sivua, valmis tarina. Myöhemmin illalla luin sen Helenalle ja hän hyväksyi tekstin. Eilen päiväunien jälkeen luimme loppuun ääneen John Le Carren jännärin Pieni rumpalityttö. Huomenna, lauantaina julkaisemme siitä oman postauksen. Kaksi iltaa sitten, keskiviikkona katsoimme ehkä neljännen kerran Aki Kaurismäen elokuvan Kuolleet lehdet. Elokuvan värit ja leikkaukset korostuivat jostain syystä. Ne ovat niin harkittuja ja täydellisiä. Hieno elokuva, josta on karsittu pois kaikki ylimääräinen ja turha. Eilen saunan jälkeen taivaalla näkyi täysikuu. Vasta illalla huomasimme netissä tiedon, että näyttelijälegenda Elina Salo on kuollut.










































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti