Marraskuu
päättyy. Vietämme tänään ensimmäistä adventtisunnuntaita. Kolme astetta nyt
aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvaksi tarjoamme joulukuusen koristeiden
kimmellystä kaupan tuulikaapissa, vaikka ei tiedä, minkä korvaavan kuvan blogit.fi
-sivusto valikoi. Eilen postauksen ruusun kukka vaihtui korvasienisaaliiksi
viime toukokuulta. Edelleen en tiedä valikoiko postauskuvan ihminen vai robotti,
aloitteleva, harjaantumaton tekoäly? Eilen aamulla luin ja muokkasin Tipit -tarinaa
ja Helena piirsi luonnoksia. Olimme ensimmäisen kerran ulkona, kun lähdimme
kaupalle. Tienpinnat olivat sulina, joten emme laittaneet piikkejä tossuihin.
Kävimme kirjastossa, apteekissa ja kaupassa. Taavetin torilla oli joulunavaustapahtuma,
torimyyjiä pitämässä markkinoita ja asiakkaita hakemassa joulun tunnelmaa ja
seurustelemassa keskenään. Ostimme tutulta kauppiaalta ruisleipiä, ahven- ja muikkukukon
ja auraparsapiiraan. Varsinainen virallinen ohjelmaosuus olisi ollut vuorossa
joskus myöhemmin. Jatkoimme eilen iltapäivällä Norman Mailerin ison tiiliskiven
kokoisen romaanin, Porton haamu, lukua ääneen. Kahdessa tunnissa ehtii sitä lukea
noin kolmekymmentä sivua. Eilisen jälkeen olemme sivulla 195. Helena teki
käsitöitä kuunnellessaan ja haki välillä luonnoslehtiön esiin ja piirsi
keittiön pöydän ääressä. Myöhemmin Helena luki Heinrich Böllin romaania Biljardia
puoli kymmeneltä. Minä palasin kesken luvun olevan Vladimir Nabokovin Kalvas
hehku -teoksen pariin. Hyviä kirjoittajia ja hyviä tekstejä, Böllin, Mailerin
ja Nabokovin proosa. Iltamyöhällä näimme vauhdikasta nhl-jääkiekkoa ottelun puoliväliin
ennen kuin menimme nukkumaan.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti