Vihan hedelmät

    

Vihan hedelmät

Luin John Steinbeckin romaanin Vihan hedelmät ensimmäisen kerran kauan sitten, nuoruudessani, mutta nyt, luettuani sen toisen kerran - tällä kertaa ääneen - totesin, että en muistanut siitä paljoakaan. Uusi lukukokemus oli yhtä aikaa hieno ja samalla riipaiseva. John Steinbeck kuvaa kauniisti ja tarkasti lama-ajan mullistuksissa mailtaan ja kodeistaan pois ajautuneiden viljelijöiden toivioretkeä lännen paratiisiin. Joadien perhe on enimmän aikaa valokeilassa. Kirjailija luotaa perheenjäsenten tunnelmia, kun he päättävät lähteä kotiseudultaan ja uskaltautuvat pitkälle matkalle, kuvaa mitä he kokevat matkatessaan puolen maanosan poikki, leiriytymiset tienvarsilla, autorikot, koettelemukset vuoristossa ja autiomaata ylitettäessä ja heidän mietteitään, kun he viimein pysähtyvät Kalifornian vihannan, hedelmällisen laakson partaalle. Todellisuus on kuitenkin muuta kuin unelmat, sillä heitä ”okieita”, niin kuin näitä työn perässä liikkuvia vaeltajia halveksivasti nimitellään, on tuhansittain eikä töitä ole kuin satunnaisesti ja lyhytkestoisesti eivätkä kaikki pääse osallisiksi niistäkään. Nälkäkuolema uhkaa. Järjellään kaikki ymmärtävät, että heidät on tarkoituksella houkuteltu sinne, jotta työvoiman ylitarjonta painaisi palkkakustannukset mahdollisimman alas. Silti he etsivät ja yrittävät epätoivon vimmalla löytää ulospääsyä tästä umpikujasta, ansasta ja toivovat, että jokin ihme pelastaisi heidät. Alueen alkuperäasukkaat säälivät heitä ensin, mutta tuskastuvat sitten heihin, näihin kaikkialle tunkeviin kerjäläisiin ja varasteleviin tyhjätaskuihin ja taudinlevittäjiin ja alkavat vihata heitä. Vihan hedelmät kypsyvät. Poliisit lisäävät aseistustaan ja samoin vapaaehtoiset kodinturvajoukot ja otteet kovenevat. Viimeisen tuomion antaa kuitenkin luonto, tapahtuu säänmuutos, joka päättää kerrasta sadonkorjuuajan, talvi on tulossa ja monipäiväisinä jatkuvat syyssateet tuovat tulvat pelloille ja hedelmätarhoihin ja hukuttavat pakolaisten leirit. Käsittääkseni John Steinbeck eli 30-luvun laman aikaan nuoruuttaan Kaliforniassa ja niinpä, todistaessaan läheltä silloista järkyttävää katastrofia ja vaikuttuessaan siitä, hänestä tuli se kirjailija, joka kuvasi lännen suuren laman jälkipolvia varten ja kirjoitti muistokirjoituksen laman uhreille.

Helena: Olen lukenut kouluaikana Vihan hedelmät Alex Matsonin suomennoksena ja nyt kuuntelin Raimo Salmisen suomennoksen. John Steinbeckin kirjoja luimme koulussa ja sitten keskustelimme niistä. En muista kirjoista paljoakaan, mutta sen, että pidin Steinbeckin tekstistä, hänen tyylistään ja tavastaan kertoa ja kuvata. Aivan huimaa.

Vihan hedelmät kuvaa lama-aikaa, pientilalliset joutuvat pois kotoa. Sato on ollut heikko tai sitä ei ole ollenkaan. Maatalouden muutokset vaikuttavat ja lentolehtisissä luvataan töitä ja hyvää palkkaa. On lähdettävä kotoa pois. Työtä etsitään ja kaikki etsivät, mutta luvatut palkat eivät ole totta. Ajetaan huonoilla autoilla ja kun jotain tapahtuu ja tarvitaan varaosia, hinta muodostuu siten, että mitä kurjempi tilanne sitä korkeampi hinta.

Ihmisillä on unelmia valkoisesta, ihanasta, puhtaasta talosta ja että saa syödä hedelmiä. Kaikenlaista levottomuutta esiintyy. Työnetsijöitä vihataan, haukutaan eivätkä lapset voi käydä koulua. Silti eteenpäin jatketaan matkaa, mutta jos on hetken aikaa töitä, seuraava katastrofin alku on nurkan takana. Kuunnellessani ajattelin, miten mahtaa käydä lopussa. Loppu yllätti ja jätti miettimään, mitä tämän jälkeen. Meiltä löytyi kahdenlaista ajatusta. Kannattaa lukea.