Kaksi astetta
aamulla Luumäen Taavetissa. Lumiset tienpinnat ovat muuttuneet harmaiksi,
jäisiksi ja vetisiksi. Postauskuvana on kollaasi marraskuun kuvatarjonnasta. Eilen
aamulla aloitimme päivän tekemällä omia taiteilujamme, Helena työsti
luonnoksiaan ja minä luin ja muokkasin Tipit -tarinaa. Etenin siinä sivulle 37.
Sivumäärä on nyt 92. Lähdimme ostoksille yhdeksän aikaan ja teimme samalla
kävelylenkin Linnalantietä urheilukentälle asti ja takaisin kaupan kautta. Yksi
kirjavaraus on ollut kuljetettavana sunnuntaista lähtien, mutta sitä ei ole
kuulunut. Helenalle välähti, että Lappeenrannan pääkirjaston muutto takaisin
remontoituun kirjastorakennukseen on todennäköisesti syy viivästykseen. Luimme
eilen iltapäivällä ääneen Norman Mailerin romaania Porton haamu. Harryn
nuoruuden vuosia. Kummisetä Portto vie nuorukaisen vuorikiipeilemään. Olen
loppusivuilla Heinrich Böllin kirjaa Biljardia puoli kymmeneltä. Helenalla oli
unilukemisena Pentti Saarikosken Tanssiinkutsu -runokokoelma. Eilen illalla
näimme televisiosta Rooman ja Midtjyllandin välisen Eurooppa-liigan
jalkapallo-ottelun, joka päättyi 2-1.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti