Terveisiä Taavetista

    

Kirjoitan näitä mustia merkkejä ja luen samalla Luumäen Lehteä. Helena selasi lehden ensin ja siellä oli Viikon luontoääni -palstalla varpusesta: Citylaji, joka on kadonnut Taavetista. Aha. Luin tekstin: Pikkuvarpunen on ja varpunen off. Vallitien ja Joukolantien risteyksessä lentelee ja sirkuttelee kyllä varpusia tai minä pidän ja luulen niitä varpusiksi. Paljon juttuja pienessä lehdessä. Eilen pelasivat Mestarien liigan viimeisen välieräottelun Espanjassa. Yhteenvedosta näkyi, että Manchester City johti peliajan täyttyessä yhdellä tai kahdella maalilla, sillä Real Madrid kavensi vasta, kun pelikello näytti 90. Ja tuli tasoihin ajassa 90+1. Ja voitti jatko-ottelussa rankkarilla. Katsoimme iltamyöhällä Tarantinon läpimurtoelokuvan Reservoir Dogs. Näin sen kai kolmannen kerran. Utuisessa muistissani on, että ensimmäisellä tutustumisella näin elokuvan vain osittain, toisella kerralla katsoin ja katsoimme kopion, josta puuttui suomenkielinen teksti eli jossain mielessä tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin Dogsin. Siinä erottui Tarantinon kädenjälki ja kerontatapa. Se tuntuu harjoitustyöltä, edeltäen Pulp Fictionia ja myöhempiä kuvia. Helena lukee edelleen Slaughterin Epäluotettavaa todistajaa ja minä jatkoin Proustin Pakenijaa. Ääneen luimme noin viisikymmentä sivua Bolañon 2666 -kirjan Faten osaa.

Terveisiä Taavetista

   

Kevätmarkkinapäivä Luumäen Taavetissa valkenee viileänä. Viisi astetta pakkasta ja tuuli käy luoteesta. Ilmatieteen laitoksen sivuilta näkee, että kevätlämpimät myöhästyivät kaksi päivää. Ennusteessa ylihuomenna päivän ylin lämpötila on viisitoista astetta. Eilen katsoimme jälleen elokuvan, myöhään, kun ei jaksanut lukea enää. Nimi oli kenties In the shadow of the Moon. Rikos- ja jännitysosastoa. Helena alkoi lukea lainakirjaa, Karin Slaughterin Epäluotettava todistaja. Roberto Bolañon kirjassa 2666 jatkoimme Faten osaa. Musta, värillinen mies, toimittaja on menossa kirjoittamaan Santa Teresassa pidettävästä nyrkkeilyottelusta. Hän tuuraa urheilutoimituksen asiantuntijaa. Häneltä kysytään tuliko hän tekemään raporttia naisten murhista, joita on tapahtunut lukemattomia juuri tässä kolkassa Meksikoa? Fate ei tiedä asiasta. Faten osa on kolmas osa kirjaa 2666 ja seuraava, muita pidempi osa, on nimeltään nimenomaan Rikosten osa. Se ennakoi, että sinne on kerätty nämä kuona-aiheet. Tiedän. Olen lukenut kirjan aiemmin. Kun lopetin ääneenluvun, luin vielä muutamia sivuja David Foster Wallacen The Pale King -romaania. Tekstistä tunnistaa Wallacen äänen.

 

Terveisiä Taavetista

    

Aste miinusta Luumäen Taavetissa aamuviideltä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Mustuneet ja likaantuneet lumikasat ovat hiipumassa. Pururadalla on talven jäljiltä varjopaikoissa jäisiä kohtia, mutta joka päivä nämä kutistuvat. Helena alkoi lukea välilukemisina Annikki Kariniemen kirjaa Veren kuva. Tänään tulee kirjastoauton kyyti Lappeenrannasta ja Helenalla on kaksi kirjaa tulossa noutopaikkaan, Karen Slaughteria ja James Ellroyta. Vai pitääkö sanoa varautuneesti tullee? Olen lukenut yli puolenvälin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin toiseksi viimeistä osaa Pakenija. Päähenkilö on surrut silmät päästään rakkaudesta kuollutta Albertinea kohtaan. Kadulla hän saa muuta ajateltavaa nähdessään kolme nuorta naista, kadottaa nämä näkyvistään, palaa kotiin ja hämmästyy, kun nämä tulevat Guermantesin yksityishotellista. Päähenkilö tiedustelee asiaa porttivahdilta ja selviää, että yksi neitosista on tulossa Guermantesin herttuattaren illanviettoon. Päähenkilö menee sinne, totta kai ja nuori nainen esitellään hänelle: Hänen lapsuuden ja ensi rakkautensa aikainen ystävänsä Gilberte, jonka äiti on uudessa aviossa ja nuori nainen on ottanut uuden isänsä sukunimen. Nainen on Pariisin rikkaimpia perijättäriä. En muistanut tätä tarinan käännettä. En muista kaikkea, vaikka olen lukenut useampaan kertaan. Roberto Bolañon kirjassa 2666 luimme eilen loppuun toisen, Amalfitanon osan ja aloitimme kolmatta, Faten osaa.

Terveisiä Taavetista

    

Neljä astetta pakkasta aamuviideltä Luumäen Taavetissa. Eilen satoi ripauksen. Kesä on yhä jossain edessäpäin. Se siintää siellä. Eilen illalla katsoimme ensin italialaista ja sen jälkeen espanjalaista jalkapalloa. Luin kymmenkunta sivua David Foster Wallacen The Pale Kingiä, jossa päähenkilö tai yksi heistä huomioi, että hänen äitinsä on alkanut ruokkia lintuja nyt, kun hänen ex-miehensä on kuollut. Päähenkilö menee sekaisin samanlaisissa rakennuksissa kampuksella ja huomaa olevansa väärällä luennolla, mutta taitaa jäädä sinne istumaan. Helena lukee Ellroyn väkivaltakirjallisuutta, L.A. Langennut kaupunki menossa ja kun hän vertasi sitä kilttiin ja siistiin Roberto Bolañon kirjaan 2666, sanoin, että elä huoli, odota vaan. Kirjassa 2666 saksalaiskirjailija Archimboldin etsintä tai näennäinen etsintä on harhautunut Amalfitanoon, chileläissyntyiseen, italialaista verenperintöä omaavaan yliopiston professoriin, joka on seitsemäntoistavuotiaan neidon yksinhuoltaja ja jotka ovat muuttaneet Espanjasta Barcelonasta Meksikoon Santa Teresaan, siihen kirjailijan uudelleen nimeämään pahamaineiseen, rikollisuutta rehottavaan rajakaupunkiin, joka on Sonoran autiomaassa Yhdysvaltain rajan pinnassa. Amalfitano miettii miksi olen täällä, miksi tulin tänne ja toin tyttärenikin?

Terveisiä Taavetista

    

Eilen vapun aattona päiväkävelyllä Luumäen Taavetissa aurinko pilkisti sen verran, että leskenlehtien keltaisia kukintoja avautui pitkin tienpenkkoja. Juonipaljastuksia: Luimme loppuun ääneen Roberto Bolañon romaanin 2666, Tutkijoiden osan. Nainen, tutkija, yksi neljästä valitsi ja tajusi rakastavansa pyörätuolipotilasta, kollegaansa. Hän kirjoitti sähköpostikirjeet molemmille kahdelle muulle tutkijakollegalleen, joiden kanssa hänellä oli ollut vipinää ja kertoi, että näin on. Tutkijat ovat lähtötunnelmissa Santa Teresassa, kun Tutkijoiden osa päättyy. Olenko kirjoittanut postauksessa, olen ainakin ajatellut kirjoittaa, että minulle Bolañon teksti tuo mieleen lähinnä Vladimir Nabokovin. Helenalla on Ellroyn L.A. Langennut kaupunki -kirja puolessavälissä. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin osassa Pakenija olen melkein sen puolivälissä. Juonipaljastus: Päähenkilön rakas kulta on menehtynyt onnettomuudessa. Hän on kuollut, mutta muistot elävät. Päähenkilö laittaa jopa tutun tarjoilijan kiertämään kyselemässä, mitä ja kenen kanssa tämä nuori nainen on ollut tekemisissä ja suhteissa ja ennen kaikkea onko hän tehnyt sitä ja tätä naisten kesken, kauhistus sentään. Draamaa, muistutan itseäni. Herra kirjailija sommittelee särmää teokseensa.

Terveisiä Taavetista

    

Vappuaattoaamu sarastaa Luumäen Taavetissa kauniina. Taivas on pilvetön. Pakkasta seitsemän astetta. Eilen päiväkävelyllä otin kännykkäkuvan Linnalantien kevyen liikenteen väylän alikulun hienosta graffitista. Olen saattanut kuvata sitä aiemminkin. Toissailtana, kun katsoimme elokuvan Sicario, siitä jäi mieleen autokulkueet ja sydämenlyöntejä muistuttava, uhkaava musiikki. Tunne palasi, kun katsoin eilisellä päiväkävelyllä eteläänpäin suuntaavaa vihreiden ajoneuvojen letkaa. Ajoneuvojen määrä oli tosin vaatimaton, riittää yhden käden sormet, jos peukuttaa toisesta. En kuitenkaan peukuta. Eilen illalla katsoimme myös elokuvan. En katsonut sen nimeä eikä se jäänyt mieleen. Se oli kliseetä, ammattinäyttelijöiden työtä, mutta sarjatuote. Helena lukee siis kolmatta osaa Ellroyn L.A -sarjaa, L.A. Langennut kaupunki. Kirjana sen nimi on näin suomeksi. Minä luin muutamia sivuja Wallacen Pale Kingiä. Ääneen luimme neljäkymmentäneljä sivua Bolañon kirjaa 2666. Tutkijat saivat vihjeen, että Archimboldi on nähty Meksikossa ja että heillä on mahdollisuus nähdä ja keskustella henkilön kanssa, joka on ollut puheissa tämän piiloilevan kirjailijakuuluisuuden kanssa, hakenut yöllä tämän hotelliltaan, vienyt syömään, tuonut takaisin ja antanut Archimboldille kyydin lentoasemalle, josta tämä otti lennon Hermosilloon. Hän oli menossa Santa Teresaan. Tutkijat rientävät perässä. Kirjassa pitää olla tarkkana nimien kanssa. On oikeita nimiä, joilla on suorat todellisuusvastineet ja on keksittyjä nimiä ja uudesti luotuja henkilöitä, fiktiota, satua, yhtä lailla satua kuin kaikki tiedonvälitys – siis joka ei ole matemaattisen eksaktia. Hyvää vappua.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen illalla Luumäen Taavetissa satoi räntää ja lunta katot ja nurmikot valkeiksi, mutta ajoradat jäivät kiiltämään mustina. Tänään aamuviideltä pakkasta oli puolitoista astetta ja asvaltti näkyy mustana ja jäisenä. Puitten oksilta ja havuilta lumen valkoiset rippeet ovat karisseet. On vapun aatonaatto. Eilen istuimme hetken yhdellä Taavetin torin penkillä. Tori on siistitty ja siltä osin valmis kesäkauteen. Kojujen välisen kehikon päälle ei ole vielä kiinnitetty suojapressua. Eilen lopetimme Bolañon kirjan 2666 ääneenluvun sivulle sata. Patalappuja ja ilmeisesti sormikkaita syntyy siinä samalla. Helena lukee vielä Ellroyn raakaa kirjaa Suuri tyhjyys ja tasapainotukseksi Eeva Kilven tunnelmointia. Minä aloitin Marcel Proustin Pakenijan, joka on toiseksi viimeinen osa Kadonnutta aikaa etsimässä. Päähenkilön vuoden ajan asuntonsa työhuoneessa piilotteleman neitokaisen karattua vapauteen, sukulaistädin luo, nuoriherra järkyttyy, on sydänsuruissaan, loukkaantunut ja vihainen ja lähettää parhaan ystävänsä vakoilemaan ja narraamaan neidon palaamaan. Päähenkilö joutuu antamaan nuoren naisen valokuvan ystävälleen, joka tyrmistyy: Tämä nainenko on sinun tavoittelemasi henkilö? Puolueeton sivullinen, joka ei ole rakastunut, ei näe tässä ihmisessä mitään suurenmoista eikä maailman parasta, jonka vuoksi kannattaa kääntää maat taivaat saadakseen karkulaisen takaisin. Rakkaus, outo luonnonvoima.