Terveisiä Taavetista

    

Kaksi vuotta Luumäen Taavetissa. Paljonko se olisi prosenteissa? Kaksi, alta kolmen. Eilen saimme aamupäivällä näkö- ja kuulohavainnon käestä. Kun lähdimme kaupalle ja pääsimme kerrostalon alaovesta pihalle, kuulimme käen kukkuvan, pysähdyimme ja saman tien lintu lensi käenlentoa ylitsemme ja kukahti kaksi kertaa. Helena luki loppuun Cornwellin dekkarin Tomuksi ja tuhkaksi. Minä aloin lukea Leo Tolstoin lyhyttä romaania Kasakat. Anna Kareninan olen lukenut kahdesti, Sota ja rauha -romaanin kerran, samoin Ylösnousemuksen. Uusin käsikirjoitukseni on turpoamassa sivulla 75. Katsoimme eilen pitkän illan Sergio Leonen viimeiseksi jääneen elokuvan Once upon a Time in America. Toinen tai kolmas kerta, kun näimme sen. Ylipitkä filmi, mutta se ei olisi enää sama, jos sitä pätkisi. Sen ensi-illasta on melkein neljäkymmentä vuotta. Siinä aika otetaan mukaan, siirrytään nuoruuteen, miehuuteen ja vanhuuteen vuoron perään. Oliko Leone lukenut Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin? Proust kustansi itse ensimmäisen osan teoksestaan. 1800 -luvulla Charles Dickens julkaisi romaanejaan jatkokertomuksina lehdessään ja Dostojevskia ilmestyi niin ikään jatkokertomuksina. Goethe kustansi ja painatti omia kirjojaan. Kirjoja käsityönä, kun väki odotti ja ajastaan ihmetteli kirjoituskonetta ja joka sekin on nykyään museossa ja sieltä lainassa. Nyt sanat viskataan pilveen eikä niitä kaivata, kun ne jäävät sinne ja harmitellaan, jos satavat takaisin.

Terveisiä Taavetista

   

Vähäistä sadetta on ollut eilen Luumäen Taavetissa ja samoin yöllä ja nyt aamulla taivas on harmaa ja asvaltti kiiltelee märkänä. Eilen teimme kaksi lyhyttä kävelylenkkiä. Kirjoitin aamupäivällä neljä sivua uutta käsikirjoitustani. Sitä on koossa 71 sivua. Luin loppuun David Foster Wallacen viimeiseksi ja kesken jääneen teoksen The Pale King, jonka jälkeenjääneet kokosivat kirjailijan jäämistöstä. Kustantaja myöntää, että kirja on keskentekoinen, mutta halusi päästää Wallacen lukijat tutustumaan näihin teksteihin. Olisiko aineistosta kaksi kolmasosaa valmiin veroista? Maallikon arvaus. Arvaan myös, että kirjailija olisi lisännyt teokseen ehkä kahdensadan sivun verran aineistoa taustaksi ja kehykseksi eli oletan, että muutamat lyhyet keskustelut olivat lähinnä muistiinpanoja, joissa ei ollut vielä miljöö mukana. Syystä myös henkilöt jäivät kalpeiksi. Helenalla on luvussa Patricia Cornwellin dekkari Tomuksi ja tuhkaksi. Eilen katsoimme illan päätteeksi Coenin veljesten ohjaaman elokuvan Fargo. Tämä oli kolmas tai neljäs kerta, kun näimme sen. Tosipohjainen tapauskulku. Elokuvassa ei ole suuria tähtiesiintyjiä, mutta pääasia, että näyttelijät ovat hyviä ja elokuva kauttaaltaan luonteva. Herkullinen sikäli, että kriminaaleja jahtaava naiskomisario on pitkälle raskaana ja tankkaa aina välillä lisää ravintoa sisäänsä. Komisarion aviomies on taiteilija, joka sai elokuvan lopussa tavin tai jonkin muun maalaamansa vesilinnun kolmen sentin postimerkkiin.

 

Terveisiä Taavetista

    

Helatorstaiaamu on Luumäen Taavetissa pilvinen. Enteilee sadetta, mikä on hyvä. Eilen lämpötila kipusi kahteenkymmeneen asteeseen, kesälukemiin. Illemmalla näin taas pääskysen lennossa. Helenalla on luvussa Patricia Cornwellin dekkari Mitä jäljelle jää. Minä keskityn nyt vain David Foster Wallacen kesken jääneeseen teokseen The Pale King. Siinä spontaanisti kehkeytynyt Happy Hour -keskustelu päättyi. Sitä riitti melkein seitsemänkymmentä sivua. Aiheena oli nuoren kaunottaren masennus siitä, että hän ei ole itsessään mitään, vaan kaikki näkevät ja kosiskelevat vain hänen kaunista ulkokuortaan. Neidon keskustelukumppanina oli mielikuvitukseton nuori mies, jonka tunneasteikko on off -tilassa ja joka tekee asiaankuuluvia kysymyksiä pysyessään tarinassa mukana. Kun nainen kysyy väliin kyllästyttääkö kertomus, kaveri vastaa, että toisto-osiot tuntuvat tarpeettomilta. Räväkkäämpänä toimintana katsoimme eilisillan päätteeksi elokuvan, jossa näyttelivät pääosissa Robert De Niro ja Al Pacino. Pätkän nimi oli muistaakseni Ajojahti. Sen jälkeen oli mukava istua hetki parvekkeella lämpimässä yössä. Pimeää ei ollut, pohjoisen puolen taivaanranta hohti kauttaaltaan valoisana. Mennyt päivä hyvästeli siellä tulevan koittoa.

Terveisiä Taavetista

    

Istuimme eilen päivällä hetken penkillä Luumäen Taavetin torilla. Olin ajatellut päivää aiemmin, että miksi en ole osunut näkemään tänä keväänä missään kuusen punaisia kukkia ja siinähän niitä oli suoraan edessä, torin joulukuusessa. Aaro Hellaakosken runossa Hauen laulu mainitaan kuusen kerkkä: ”...punaista käpyä purrakseen...” Eilen aiemmin aamulla poljin hakemassa seuraavan kattilallisen korvasieniä. Myöhemmin iltapäivällä kesäinen sää houkutti vielä uudestaan ulos. Otin kuvia lemmikeistä ja vaahterankukista. Eilen luin loppuun Marcel Proustin romaanin Kadonnutta aikaa etsimässä, sen viimeisen osan Jälleenlöydetty aika. Kahdeskymmenesneljäs tänä vuonna lukemani kirja. Suomenkielinen painos on kymmenosainen ja sen on julkaissut Otava. Ensimmäisen osan kääntäjät ovat Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. Seuraavat kahdeksan osaa on kääntänyt Inkeri Tuomikoski ja viimeisen Annikki Suni. Suni kiitti Irma Rantavaaran luentosarjaa vuodelta 1966, joka teki heistä Proustin lukijoita. Neljäs kerta minulla, kun luen Kadonnutta aikaa. Tosin ensimmäisellä kerralla siitä oli olemassa vasta seitsemän osaa, ne osat, jotka ilmestyivät kirjailijan elämän aikana. Loput kolme osaa ovat viimeistelleet kirjailijan veli Robert ja Jean Paulhan. Olin kriittinen näiden viimeisten osien suhteen, mutta turhaan. Nyt pidän melkein eniten viimeisestä osasta Jälleenlöydetty aika, jossa on vahva jäähyväistunnelma, mutta jota ei ole aikaansaatu keinotekoisesti. Luin Kadonnutta aikaa etsimässä talvesta alkaen koko pitkän kevään. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsin.

Terveisiä Taavetista

    

Vanha kriikunapuu kukassa. Pääskysiä taivaalla Luumäen Taavetissa. Pyöräilin eilen itsekseni lähinummelle ja löysin riittämiin korvasieniä yhteen keitokseen, josta tuli kolme annosta pakkaseen. Tänä aamuna aion käydä samassa paikassa. Kuukausi sitten aloin suoltaa jatkoa tulevaisuusfiktiooni, joka sijoittuu vuoteen 2053. Tein tätä fiktiota ensimmäisen kerran noin viisi vuotta sitten yhteen kirjoituskilpailuun, jossa en menestynyt ja viime syksynä otin tarinan uudestaan esiin ja lähetin tuotokseni eräille kustantajille viime kuun alussa. Kolme on antanut tähän mennessä pakit. Tässä tulevaisuusfiktiossa on pohjana se, että Suomi liittyy NATOON, joutuu taistelutantereeksi, maa autioituu ja suomalaisista tulee maailmanpakolaisia samalla lailla kuin romanit ja somalit. Nyt olen jatkamassa tätä tarinaa, yhä kuvitellussa tulevaisuudessa vuonna 2053. Helena on lukemassa Patricia Cornwellin vanhaa dekkaria Ruumiin todistus. Hän pitää vanhoista kirjoista, joissa ei tunneta vielä kännyköitä, sitä kulttuuria. Minulla oli eilen vuorossa Wallacen Pale King. Siinä on Happy Hour -ilta ja sattumoisin pöytään jää istumaan tyrmäävä kaunotar ja tunnevajaa nuori mies. Mies ei ole innostunut naisesta eikä sen kummemmin miehistä, seksistä ylipäätään ja näiden henkilöiden välille sukeutuu keskustelua syystä, että he eivät synkkaa yhteen. Nainen odottaa kai, että mies huomioi hänet, mutta tämä katsoo hänen läpi kuin tyhjää ja sekös riepoo. Tarinaa on kehitelty ja paisuteltu tältä osin jo kolmekymmentä sivua.

Terveisiä Taavetista

     

Olen kuullut vihdoin käen kukkuvan tälle kesälle. Ensin sääskikamerassa eilen aamusella ja toisen kerran päivällä, kun kuljimme metsätietä Raitalantien varressa. Löysimme myös muutaman korvasienen. Varhemmin, aamukävelyllämme rusakko istui aloillaan muuntamolle vievällä pistotiellä. Helena lukee yhä Ellroyn Muistoja pimeästä. Minä vietin eilen nautinnollisia hetkiä Proustin parissa, kun hän kertoi Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen viimeisessä osassa Jälleenlöydetty aika, miltä päähenkilöstä tuntui ja mitä hän ajatteli ollessaan vuosien hoitolaitoksissa poissaolon jälkeen jälleen tuttujen henkilöiden parissa seurapiirikutsuilla. Hän luuli tulleensa naamiaisiin ja että kaikki olivat sminkanneet itsensä vanhuksiksi, kunnes tajusi, että se oli vain sitä, että nämä toiset ja hän itse olivat peruuttamattomasti ikääntyneet. Hänestä ja näistä tutuista oli tullut vanhuksia. Päähenkilö myös hätääntyy, koska hän on vastikään tajunnut millaisen kirjan kirjoittaisi, kirjan, jossa aika etenee ja tekee työtään ja nyt tuleva kirjailija tajuaa, että ehkä hän ei ehdi tehdäkään ja toteuttaa sitä, vaan tauti ja ikääntyminen nujertavat hänet sitä ennen.

Terveisiä Taavetista

    

Kaksi astetta lämmön puolella aamuviideltä Luumäen Taavetissa. Koivut vihertävät, samoin vaahterat. Eilen päiväkävelyllä näimme jälleen kyyn metsässä. Se luiri vauhdilla polun poikki. Luin eilen David Foster Wallacen kirjaa The Pale King. Wallace kertoo pakkomielteisestä pojasta, jonka täytyy koskea huulillaan joka kohtaa kehostaan. Viisivuotiaana poika niksauttaa selkänsä siinä puuhassa ja kiropraktikko kuntouttaa hänet ja poika jatkaa harjoituksiaan, venyttää lihaksia ja vääntää itsensä monin tavoin solmuun. Seuraavaksi Wallace kertoi vähän vanhemmasta, koulukiusatusta pojasta, joka on niin sopimaton poikaporukkaan tai naismainen, että karski teknisen työn opettaja uhkaa laittaa pojan kotitalouteen. Opettaja sanoo, että hän laittaisikin, ellei pelkäisi, että kaveri polttaa koko koulun. Sitten opettajalle sattuu onnettomuus, hän horjahtaa ja menettää sahassa sormensa. Kaikki muut menevät paniikkiin, kun veri lentää, mutta tämä solvattu poika toimii, irrottaa vyönsä, tekee kiristyssiteen ja auttaa opettajan pitkäkseen odottamaan ambulanssin tuloa. Erilaisia tarinoita, mutta se kaivattu sidelanka kirjasta puuttuu ainakin toistaiseksi. Helenalla on kesken James Ellroyn Muistoja pimeästä. Eilen iltamyöhään katsoimme elokuvan. En muista nimeä, harvempien elokuvien nimet jäävät mieleen, koska en ole friikki, mutta kuva oli ihan laatuisa. Se oli trilleri, mutta en järkyttynyt siitä, emme kumpikaan.