Kaunis kesäpäivä

perjantai 26. elokuuta 2022

Muutto

    



Tulee joskus hetki jolloin tarvitaan...    





Suklaata ja kahvia muuttajille. Toissa-aamuna, kun kävin yksin kaupalla, Helena muistutti, että tuo suklaalevy. Unohdin. Hän luuli tietenkin, ettei se ollut viatonta, mutta eilen aamulla korjasin virheeni. Helena pesi eilen makuuhuoneen ja keittiön ikkunat. Tähän mennessä kaikki 25 pientä pahvilaatikkoa on käytetty ja täytetty ja niiden lisäksi kaksi banaanilaatikkoa ja yksi pahvinen muuttolaatikko. Kaksi kirjahyllyä on purettu. Helena on pakannut laseja ja astioita. Päivän päätteeksi piirsin jonkinmoisen pohjakuvan asunnosta, jotta saatoimme miettiä sisustusratkaisuja, jotka tosin varmistuvat vasta paikan päällä. Helena luki Megan Rapionen kirjan Yksi elämä ja puisteli päätään takapajuiselle Amerikalle. Hän aloitti seuraavaksi Leo Tolstoin nuoruudenteoksen Kasakat. Minä olen lukenut viisikymmentä sivua Simone Buchholzin kriminaaliromaania Revolverherz. Eilen HJK selvitti tiensä Eurooppa -liigaan täksi kaudeksi. Suomalaista jalkapallomenestystä.





Metro 40v



torstai 25. elokuuta 2022

Muutto

    





Muuttovartija paikalla. Eilen aamulla, kun patikoin kaupalle, katselin kuivia lehtiä Luumäen Taavetin Vallitiellä. Koivun lehdet kellersivät. Muuttoprojektissa Helena on käynyt läpi vaatehuoneessa olevia pieniä kenkälaatikoita, joista on löytynyt valokuvia kehyksissä ja piirroksia mummolle. Pelejä löytyi kassillinen, vaikka annoimme edellisessä muutossa kaikki isot lautapelit pois. Eilen yhdeksän jälkeen aamupäivällä olin täyttänyt viisi pientä pahvilaatikkoa kirjoilla ja tilkkeillä, nyörittänyt ne narulla ja raapustanut tikkukirjaimin laatikon kahteen pystykylkeen KIRJAT. Kahdelta olin pakannut neljä pikkulaatikkoa lisää. Pyyhin samalla pölyt kirjoista. Illalla olin paketoinut päivän saldona kaikkiaan neljätoista pientä laatikkoa kirjoja ja yksi kirjahylly oli purettu. Istuimme sen jälkeen iltaa ja lueskelimme, Helena Megan Rapinoen kirjaa Yksi elämä ja minä otin Simone Buchholzin Revolverherzin. Välillä ukkonen jyrähti muutaman kerran ja satoi hieman. Nyt aamulla on viisitoista astetta ja neljä metriä luoteistuulta.




























keskiviikko 24. elokuuta 2022

Muutto

 




Eilen aamuseitsemältä leijaili usvaa Taavetin keskustassa. Muuttoseuranta jatkuu: Postin kuljetus oli perillä eilen aamulla ennen yhdeksää. Peukut. Toimii. Peukkuja kaikille muillekin. Helena ehti järjestellä aamutunteina makuuhuoneen tankokaapin ja yläkaapit. Hän järjesteli jo toissapäivänä osin vaatehuonetta ja suunnitteli tekevänsä järjestelyn loppuun eilen iltapäivällä, ottaa alas hyllyiltä kaikki verhot ja viedä ne tuulettumaan parvekkeelle. Se ensin. Näin tapahtui. En saanut purkaa postin kolmea pahvikollia sitä ennen. Ne odottivat pahvisin virnein eteisen seinustalla. Minulle kävi. En tuntenut kiireen painetta. En havainnut sitä millään suunnalla. Eilen varhemmin, aamuaskareina irrotin jalat vanhasta, huonokuntoisesta sohvapöydästä ja kiikutin jalkapaketin ja pöytälevyn roskiin. Myöhemmin tein toisen reissun kuormana kaikkea nurkkiin kerääntynyttä puolikuntoista rompetta. Muutto- ja pahvilaatikkopaketit oli siihen mennessä purettu ja kokosin ensimmäisen pienen pahvilaatikon, johon tulee siis kirjoja. Tyhjensin myös vanhan peltisen pakkilaatikkoni, poistin tarpeetonta materiaalia ja järjestin sen uudestaan ja järkevämmin kuin ennen. Välillä haimme kirjastosta saapuneen varauksen, Megan Rapinoen kirjan Yksi elämä. Helenalla on muuton taukohetkinä luvussa Simone Buchholzin Revolverherz, auf Deutsch ja hän luki sen loppuun ennen kuin päivä päättyi. Se oli hänen Helsingin tuliaisensa. Minä luin eilen loppuun William Carlos Williamsin ohuen teoksen Spring and All, in English ja käytin muutamassa kohden sanakirjaa ja ymmärsin kirjan paremmin kuin ensimmäisellä lukukerralla vuosi sitten: Williams vannoo mielikuvitukseen ennen tiedettä. Hän hakee runouden ja proosan eroja, tölväisee Shakespearea ja kehuu Marianne Moorea.







tiistai 23. elokuuta 2022

Muutto

 




Sulkia. Jatkan muuttoseurantaa: Eilen aamupäivällä muuttoilmoitus on tehty, sähkösopimus seuraavaan osoitteeseen ja mietintä on, mitä vielä? Nykyisen asunnon irtisanominen, vakuutus ja tietenkin nettiyhteys, joka on oma lukunsa. Kaikki hoituu tai hoituisi vaivatta ja tuskittelematta, jos yhteydet pelaisivat hyvin. Ongelmana on ollut puhelinvahvistus. Kun käyttää pankin tunnuslukuja ja he laittavat varmistukseksi puhelinvahvistuksen, sen viestin saapuminen on kestänyt jostain syystä useita minuutteja, niin kauan, että sitä luovuttaa lopulta ja kun vilkaisee kännykkää puolen tunnin tai tunnin päästä, huomaa varmistustunnuksen saapuneen. Missä se viipyi? Pitäisikö mennä atk-tohtorille? Tällaista tapahtui eilen aamupäivällä. Tilaamani ja maksetut muutto- ja pahvilaatikot olivat yhä lähetyksessä eilen kello kaksitoista päivällä. Tieto on seurantapalvelun, joka on käsittääkseni ulkoistettu palvelu. En tiedä, miten tämä järjestelmä toimii, mutta toistaiseksi olevan tiedon mukaan paketti tai paketit ovat vasta lähetettävänä. Sähköpostissa on tosin huomautus, että seurannassa voi olla 1-2 päivän viive. Mitähän seurantaa sellainen on? Ennemmin tapahtunutta historiaa. Eli lienee viisainta pitää kännykkä lähellä, päivystää kotona ja toivoa, että paketintuoja soittaa kohta kännykkään. On maanantai, kello kahtakymmentä vaille kaksi iltapäivällä ja ulkona sataa hiljakseen. Helena sai hoidettua nettiasiat. Uusi yhteys asennetaan uudessa paikassa kello kahdeksan viiva kaksikymmentä välisenä aikana meidän muuttopäivänämme. Hyvä lukema, 19. Stephen King kertoo pitkät tarinat Musta torni -sarjassa, sen jälkimmäisten osien esipuheissa, miten merkityksellinen on luku 19. Ihminen, joka on yhdeksäntoista, on elämänsä huipulla. Silloin kaikki on mahdollista. Eli olemme valinneet hyvän muuttopäivän. Eilen Manchester United voitti Liverpoolin kaksi yksi ja meni tämän ohi. Oho, isot ovat siellä takamatkassa. Kello on nyt tulossa kuusi tiistaiaamuna ja muutto- ja pahvilaatikot ovat kuljetuksessa ja siirtyvät seuraavaksi seurantajanan mukaan jakeluun. Arvioin, että rahti on perillä tänään aamupäivällä.







maanantai 22. elokuuta 2022

Muutto

 




Maanantaiaamu koitti Luumäen Taavetissa pilvisenä. Eilen sunnuntaina iltapäivällä ja illalla katsoimme lauantain tavoin jalkapalloa televisiosta ja keräsimme voimia muuttoprojektiin. Kun aloitimme reilu kaksi vuotta sitten Kaunis kesäpäivä -blogin ja olimme pitäneet sitä kuukauden verran, tuli eteen muutto Lappeenrannasta Taavettiin. Pyrin päivittämään silloin muuttotapahtumia blogissa ja aion ja aiomme luonnollisesti tehdä niin myös nyt. Eilen sunnuntaina Helena pakkasi valmistavana ja ennakoivana työnä lankoja pieniin muovipusseihin ja joita voi sitten pakata muuttolaatikoihin sopivaksi täytteeksi. Tänään on vuorossa osoitteenmuutoksia, nykyisen asunnon irtisanominen, toimintaa netissä ja tarpeen mukaan puhelinsoittoja. Menneenä viikonloppuna Helena luki lauantai-iltana sängyssä loppuun Lucy Adlingtonin kirjan Auschwitzin ompelijattaret. Hän ei suosittele sitä minulle, koska olen niin herkkä. Eilen Helena luki sänkylukemisina Sisko Istanmäen Sisarteni elämät. Minulla on luvussa William Carlos Williamsin Spring and All. Se kulkee mukana huoneesta toiseen ja luen sitä pätkinä. Olen sivulla 26. Seitsemältä käyn kaupassa eli sen jälkeen, kun olen laittanut tämän postauksen julki. Teemme täsmäostoksia, vaikka varsinaiseen muuttopäivään on vielä neljä viikkoa. Luultavasti palautan tänään myöhemmin lainoja kirjastoon. Klaffipiirongin päällä on kuusi lainakirjaa.







sunnuntai 21. elokuuta 2022

Muutto

 



 Torstaina kysyin kaupassa banaanilaatikoita, ei ollut silloin, mutta seuraavana päivänä, perjantaina, kun kävin kaupassa, näin, että täysinäisiä banaanilaatikoita kärrättiin hedelmäosastolle. En sanonut niistä mitään, vaan ajattelin, että kysynpä huomenna. Niin tein. Eli eilen, lauantaina kysyin asiaa ja avulias myyjä lähti opastamaan minua varaston puolelle. Hän puhui samalla mikrofoniin. Huolehtivaiset myyjät olivat jättäneet ajattelevaisesti banaanilaatikoita varaston sisäänkäynnin viereen ja myyjä tiedusteli, oliko joku varannut ne itselleen? Ei ollut. Myyjä kysyi monta haluan? Kaksi. Ilmeisesti yllättävän vähän tai tulkitsin niin myyjän ilmeen. Otin kaksi, koska kaksi kulkee näppärästi toisessa kädessä samalla, kun ostoskori on toisessa kädessä. En ollut suorittanut vielä ostoksiani, joten kiersin nyt tekemässä ne pahvilaatikoineni. Perinnevaatimukset on täytetty: Ei muuttoa ilman banaanilaatikoita. Aidossa muutossa pitää näkyä banaanilaatikoita. Jalkamiehellä kulkee kaksi tällaista laatikkoa kevyesti mukana ja matkassa ja ne viestivät kaikille vastaantuleville, että tässä on muutto alussa. Laatikot odottavat nyt olohuoneessa. Netistä tilaamani ja ostamani muutto- ja pahvilaatikot ovat seurannan mukaan janan alkupäässä eli lähdössä matkaan huomenna, maanantaina, kun on taas arkiaamu. Eilen valikoimme sivuun keräykseen meneviä kunnollisia vaatteita, joita ei ole tullut enää pidettyä ja jotka on tarkoitus viedä tänään kauppamatkalla keräyslaatikoihin. Eilen vein myös kantamuksen sekajätettä roskiin. Muuten eilen iltapäivällä ja illalla katsoimme vain jalkapalloa televisiosta, kolme ottelua ilmaiskanavilta. Tai on väärin kutsua niitä ilmaiskanaviksi, sillä maksamme niistä veroina. Menimme illalla nukkumaan kymmenen maissa ja puoli kahdelta havahduin hereille ja kävin siinä yhteydessä myös parvekkeella. Unentuhruisin silmin ihastelin keltaista kuunsirppiä idän taivaalla ja kirkkaina hohtavia tähtiä, jotka erottuivat hyvin tummaa taustaa vasten. Sänkyyn palattua valvoin ehkä puoli tuntia, mutta sen jälkeen olin nukahtanut. Sunnuntaiaamu. Viisi päivää sitten, tiistaina allekirjoitimme vuokrasopimuksen. Aika rientää.






lauantai 20. elokuuta 2022

Muutto

 




 Luettavaa muuton rinnalla. Helenalle tuli seuraava varaus kirjastosta, Lucy Adlingtonin Auschwitzin ompelijattaret. Minä poimin hyllystämme vuosi sitten lahjaksi saamani William Carlos Williamsin runoteoksen Spring and All, jonka ensimmäinen painos on yhdeksänkymmenenyhdeksän vuoden takaa. Luin pari sivua ja muuttohälinä päässä hellitti hieman. Eilen iltapäivällä neljän jälkeen tuli järjestyksessä yhdeksäs tarjous muuttofirmalta. Se oli paras, saimme heti yhteyden yrittäjään ja keskustelussa selvisivät kaikki omat kysymykset. Sovimme muuttopäivän ja muuton alkamaan kello kahdeksalta. Kuukauden kuluttua siis. Eilen oli elokuun yhdeksästoista ja syyskuun yhdeksästoista alkaa asuminen Helsingin Pikku-Huopalahdessa. Tuntui siltä, että muutto nytkähti eteenpäin. Merkillisiä tuntemuksia. Muuttomaailma -sivuston kautta saimme kaikkiaan kymmenen tarjousta. Erinomainen muuttajan apu. Muuttomaailma välitti muuttomme tarkat tiedot omia väyliään pitkin ja ohjasi tarjoukset sähköpostiini. Toiminta vaikutti ammattimaiselta ja tehokkaalta. Muutto- ja pahvilaatikoista tuli ilmoitus, että tuotteet on koottu ja ne lähetetään tilaajalle. Tänään on lauantai, viikonloppu alkoi emmekä voi tehdä kovin suuria muuton eteen. Yli -käsikirjoitukseni siirtyi tauolle viime sunnuntaina. Se odottaa jatkoa, milloin tartun siihen, mutta tässä erikoistilanteessa, kun ihminen on tavallaan kahdessa eri paikassa yhtä aikaa, luulen, että teen viisaimmin, kun rauhoitan sen. Se ei karkaa. Päätin sen viime sunnuntaina sillä tavoin, että koen voivani jatkaa sitä minä hetkenä hyvänsä, minä oikeana hetkenä hyvänsä. Muistivihkoon olen kirjannut lisäksi mahdollisen, teoreettisen kolmannen osan alkeita. Mutta nämä ovat tulevia asioita ja odottavat muuton yli. Helteinen kesäpäivä, lauantai valkenee Luumäen Taavetissa.