Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 21. elokuuta 2022

Muutto

 



 Torstaina kysyin kaupassa banaanilaatikoita, ei ollut silloin, mutta seuraavana päivänä, perjantaina, kun kävin kaupassa, näin, että täysinäisiä banaanilaatikoita kärrättiin hedelmäosastolle. En sanonut niistä mitään, vaan ajattelin, että kysynpä huomenna. Niin tein. Eli eilen, lauantaina kysyin asiaa ja avulias myyjä lähti opastamaan minua varaston puolelle. Hän puhui samalla mikrofoniin. Huolehtivaiset myyjät olivat jättäneet ajattelevaisesti banaanilaatikoita varaston sisäänkäynnin viereen ja myyjä tiedusteli, oliko joku varannut ne itselleen? Ei ollut. Myyjä kysyi monta haluan? Kaksi. Ilmeisesti yllättävän vähän tai tulkitsin niin myyjän ilmeen. Otin kaksi, koska kaksi kulkee näppärästi toisessa kädessä samalla, kun ostoskori on toisessa kädessä. En ollut suorittanut vielä ostoksiani, joten kiersin nyt tekemässä ne pahvilaatikoineni. Perinnevaatimukset on täytetty: Ei muuttoa ilman banaanilaatikoita. Aidossa muutossa pitää näkyä banaanilaatikoita. Jalkamiehellä kulkee kaksi tällaista laatikkoa kevyesti mukana ja matkassa ja ne viestivät kaikille vastaantuleville, että tässä on muutto alussa. Laatikot odottavat nyt olohuoneessa. Netistä tilaamani ja ostamani muutto- ja pahvilaatikot ovat seurannan mukaan janan alkupäässä eli lähdössä matkaan huomenna, maanantaina, kun on taas arkiaamu. Eilen valikoimme sivuun keräykseen meneviä kunnollisia vaatteita, joita ei ole tullut enää pidettyä ja jotka on tarkoitus viedä tänään kauppamatkalla keräyslaatikoihin. Eilen vein myös kantamuksen sekajätettä roskiin. Muuten eilen iltapäivällä ja illalla katsoimme vain jalkapalloa televisiosta, kolme ottelua ilmaiskanavilta. Tai on väärin kutsua niitä ilmaiskanaviksi, sillä maksamme niistä veroina. Menimme illalla nukkumaan kymmenen maissa ja puoli kahdelta havahduin hereille ja kävin siinä yhteydessä myös parvekkeella. Unentuhruisin silmin ihastelin keltaista kuunsirppiä idän taivaalla ja kirkkaina hohtavia tähtiä, jotka erottuivat hyvin tummaa taustaa vasten. Sänkyyn palattua valvoin ehkä puoli tuntia, mutta sen jälkeen olin nukahtanut. Sunnuntaiaamu. Viisi päivää sitten, tiistaina allekirjoitimme vuokrasopimuksen. Aika rientää.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti