Tilkankadulla

    

Aste pakkasella nyt tiistaiaamuna. Kävimme eilen kirjastossa Munkkiniemessä. Kulkiessamme Pikku Huopalahden rantaraittia tajusimme molemmat, että emme ole viikkoon tai kahteen käyneet rannalla, muuten kuin pikaisesti Tilkantorin rannassa kauppamatkan yhteydessä. Niin tehokkaasti kylmät kelit jäähdyttävät menohalut. Palautimme kaikki lainakirjat ja tein neljä uutta lainaa, Outi Nyytäjän kaksi näytelmää, Pyykki ja Hirviöt, kasvatusnäytelmä, Arto Mellerin Runot ja Parnasson numeron 4/2023. En ole tutustunut Mellerin runoihin ja tuli mieleen korjata puutos. Jotenkin liitän Arto Mellerin Pentti Saarikosken seuraajaksi, mutta se voi johtua molempien runoilijoiden samankaltaisesta julkisuusimagosta. Etenin eilen aamurupeamalla vain sivun Me puhallamme kynttilöitä -tarinaa, mutta samanaikaisesti tekstimassaa karttui sitäkin sivu lisää. Helena neuloo kokoon seuraavaa isoäidinpalapeittoa. Eilen iltapäivällä luimme ääneen neljäkymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin viimeistä osaa, Jälleenlöydetty aika. Neljänkymmenen sivun verran kirjailija ihmettelee ja hämmästelee, miten paljon kaikki tutut ovat muuttuneet sillä aikaa, kun hän on ollut poissa seurapiireistä - tosin kirjailija ei määritä tarkkaa aikaväliä, mutta tekstistä saa sellaisen tunnun, että kirjan minä on ollut tarkoituksella poissa ja lisäksi sairastellut vuosikymmenen ajan tai enemmän. Illalla luin yhden Allen Ginsbergin proosallisen runon, yli kymmenen sivua ja myöhemmin Outi Nyytäjän Hirviöt -näytelmätekstin. Onko se esitetty joskus? En tiedä, netistä ei löydy tietoa. Helena luki illalla James Joycen kirjaa Finnegans Wake ja unilukemisina Aki Rautalan dekkaria Kaikki naiset pitävät parabellumista.

Tilkankadulla

    

Sää lauhtui kymmeneen pakkasasteeseen. Kuvassa kiulukoita pihapensaassa kaksi päivää sitten Korppaanmäentiellä. Eilen Helena alkoi ommella yhteen ompelukoriin kertyneitä isoäidinneliöpaloja. Minä stilisoin viisi sivua Me puhallamme kynttilöitä -tarinaa ja olen siinä sivulla kahdeksankymmentä. Luimme eilen iltapäivällä yli neljäkymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen kymmenettä nidettä, Jälleenlöydetty aika. Lainaus sivulta 267: “Kirjailijan teos on vain jonkinlainen näkölaite, jonka hän ojentaa lukijalle, jotta tämä pystyisi erottamaan jotakin sellaista mitä ei ehkä olisi nähnyt itse.” Kirjailija kokoaa suurromaaninsa teemoja tai teemaa kokoon ja analysoi sitä. Hän mainitsee, että teoksessa ei ole yhtään aitoa henkilöä eikä yhtään todellisen henkilön nimeä - paitsi yksi: Kun erään rintamalla kaatuneen nuorukaisen leski jäi yksin hoitamaan kauppaa, miehen rikkaat sukulaiset tulivat ilman palkkaa hänen avukseen. (Etsin nimeä kirjasta, mutta luovutin.) Illalla Helena luki itsekseen James Joycen kirjaa Finnegans Wake ja minä tutkin Allen Ginsbergin runoja vuosilta 1976 ja -77. Kun väsyimme lukemaan katsoimme televisiosta Matti Kassilan elokuvan Vodkaa, komisario Palmu. Nostalgiamatka Helsinkiin ja vanhojen automerkkien paraatiin.

Tilkankadulla

    

Pakkasta kaksikymmentäyksi astetta tänään aamulla täällä etelärannikolla. Helenan ottama kuva tuo minulle mieleen Pekka Halosen talviaiheiset maalaukset. Talvea, lunta, tuulta ja pakkasta on riittänyt. Odotamme ja seuraamme mielenkiinnolla, kuinka suuri ja äkkinäinen on ennustusten mukaan tuleva säänmuutos? Jatkoin eilen Me puhallamme kynttilöitä -tekstin läpikäyntiä. Olen siinä sivulla seitsemänkymmentäviisi ja tekstin koko pituus on satayksi sivua. Helena sai eilen seuraavan villasukkaparin valmiiksi iltapäivällä, kun luin ääneen vajaat viisikymmentä sivua Marcel Proustin suurromaania Kadonnutta aikaa etsimässä, sen viimeistä nidettä, Jälleenlöydetty aika. Päähenkilö on viettänyt jälleen jakson parantolassa ja palaa nyt Pariisiin. Hän kompastelee Guermantesin ruhtinattaren illanvietolle mennessään epätasaisella katukiveyksellä ja saa mieleensä tuulahduksen Venetsiasta, San Markuksen torin tai kappelin muhkuraisesta kiveyksestä. Päähenkilö on luopunut ajatuksesta kirjoittaa suurromaani, koska häneltä puuttuu tarvittavaa lahjakkuutta suoriutua moisesta, mutta nyt hänessä viriää uudestaan halu ja into tarttua siihen. Eilen illemmalla luimme Helena James Joycen kirjaa Finnegans Wake ja unilukemisina Aki Rautalan dekkaria Kaikki naiset pitävät parabellumista ja minä luin yhä kesken olevaa Allen Ginsbergs Collected Poems. Menossa siinä sivulla kuusisataa ja vähän päälle ja 1970 -luvun puoliväliä.

Tilkankadulla

    

Hyvää Loppiaista. Kuunsirppi matalalla etelätaivaalla. Postauskuvana Helenan akryylityö. Hän kantoi eilen maalaustelineen makuuhuoneesta keittiösoppeen talvehtimaan vai mitä maalausteline tekee levätessään? Eilen aamupäivällä kävin läpi viisi sivua lisää Me puhallamme kynttilöitä -tarinaa. Sivulla seitsemänkymmentä nyt ja kaikkiaan tekstiä on sata sivua. Helena kutoi sukkia eilen iltapäivällä, kun luin ääneen seuraavan rupeaman Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin viimeisestä niteestä, Jälleenlöydetty aika. Olemme siinä melkein puolivälissä ja tätä lukuvauhtia kuluu vielä viisi päivää sen parissa. Koko suurteoksen lukemiseen tulee kulumaan vajaat kolme kuukautta. Muuten luimme eilen itseksemme, Helena James Joycen kirjaa Finnegans Wake ja Aki Rautalan dekkaria Kaikki naiset pitävät parabellumista ja minä pysyin Allen Ginsbergin runoissa. Vuosikerta on nyt 1974. Muistan sitä aikaa. Toissailtana ja eilen iltamyöhällä katsoimme elokuvan. Eilisen nimi taisi olla Page eight.

Tilkankadulla

    

Huurteisia kuvia Helsingin Pikku Huopalahdesta tänä vuoden 2024 ja tammikuun ensimmäisen viikon kylmänä sääjaksona. Jätin paljaiden varpaitteni jäljet kuuraan parvekkeelle. Eilen Helena maalasi vielä akryylitöitä, mutta hän aikoo siirtyä taas vaihteeksi akvarelleihin. Seuraava sukkapari on valmistumassa. Sitä kaivataan vasta maaliskuun alussa. Etenin eilen aamulla Me puhallamme kynttilöitä -tarinassa sivulle kuusikymmentäviisi. Kokonaissivumäärä on sata. Iltapäivän ääneenlukusessiolla luimme neljäkymmentäneljä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin päätösosaa, Jälleenlöydetty aika. Pimennetty Pariisi Ensimmäisen maailmansodan aikaan. Keskustelut kääntyvät väkisin sota-asioihin. Oudosti tavalliset kansalaiset tietävät asioita, joista heillä ei voi olla omakohtaista tietoa. Kirjailija päättelee, että ihmiset aivopesevät itse itsensä. Oikeassaoleminen riippuu siitä kenen joukoissa sattuu olemaan ja missä maassa elää arkeaan. Melkein kuin kyse olisi tästä päivästä. Illalla luin Allen Ginsbergin Collected Poems -kokoomateosta. Runoja 1970 -luvulta. Helena lukee James Joycen romaania Finnegans Wake. Unilukemisiksi hän otti Aki Rautalan dekkarin Kaikki naiset pitävät parabellumista.

Tilkankadulla

    

Pakkasta edelleen. Keräsin eilen yhteispotrettiin klaffipiirongin työtasolle Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin suomennokset. Ensimmäisen osan, Combray ovat kääntäneet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. Se on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1968. Seuraavat kahdeksan osaa on suomentanut Inkeri Tuomikoski ja hänen kuoltuaan viimeisen, kymmenennen osan, Jälleenlöydetty aika, Annikki Suni vuonna 2007. Eilen iltapäivällä luimme ääneen vajaat viisikymmentä sivua Jälleenlöydettyä aikaa. Kävimme eilen vain pikaisesti kaupalla. Helena luonnosteli jotain, tietokoneella ja kutoi villasukkia. Minä jatkoin Me puhallamme kynttilöitä -tarinan stilisointia. Olen siinä nyt sivulla viisikymmentäseitsemän ja kokonaissivumäärä kutistui yhdeksäänkymmeneenyhdeksään sivuun. Illalla Helena luki James Joycen kirjaa Finnegans Wake ja minä luin loppuun Maylis de Karangalin romaanin Sillan synty. Kolmesta de Karangalilta suomennetusta teoksesta tämä oli minusta huonoin. Tekstissä itsessään ei ole vikaa, se on yhtä rönsyilevää ja eloisaa, mutta tarina sirpaloitui tai pikselöityi eikä se hahmottunut kunnolla. Se oli uimista moneen suuntaan yhtä aikaa. Vai pitäisikö nyt sanoa luistelemista sinne tänne?

Tilkankadulla

    

Kevyttä lumisadetta. Yön aikana on tullut lisää jäniksenjälkiä pihalle. Helena vei eilen aamulla petivaatteet ja sijauspatjan tuulettumaan pakkaseen parvekkeelle. Eilisaamun kirjoitusrupeamalla kävin läpi kuusi sivua Me puhallamme kynttilöitä -tekstiä. Olen siinä sivulla viisikymmentä ja sivuja on kaikkiaan sata. Helena maalasi akryyleillä ja kutoi muun ajan. Aloimme lukea ääneen iltapäivällä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin päätösnidettä, Jälleenlöydetty aika. Siinä taustalla nykyhetki on Ensimmäinen maailmansota. Edellisestä sodasta ei ole kulunut viittäkymmentäkään vuotta ja taas Ranska on sotimassa naapuriaan vastaan. Vielä ei ole opittu sitä läksyä, että naapurin kanssa täytyy tulla toimeen ja sopia tällä rajallisella maapallolla. Kirjassa vanhentunut, sairasteleva päähenkilö oleskelee lapsuutensa maisemissa ensimmäisen rakkautensa luona, joka on nykyään toisen miehen vaimo ja onneton elämässään. Illalla luimme molemmat omia lukukirjojamme, Helena James Joycen teosta Finnegans Wake ja minä Maylis de Karangalin romaania Sillan synty. Marraskuun puolessa linnut tulevat siltatyömaalle ja niille on annettava pesimisrauha. Mietin tätä ajankohtaa ja ihmettelen, että tässä kuvitteellisessa maisemassa, Kaliforniassa, on lunta ja jäätä joessa. No, ehkä se selviää, kun luen eteenpäin. Katsoimme iltaviimeiseksi Vodkaa, komisario Palmu -elokuvan.