Kevyttä lumisadetta. Yön aikana on tullut lisää jäniksenjälkiä pihalle. Helena vei eilen aamulla petivaatteet ja sijauspatjan tuulettumaan pakkaseen parvekkeelle. Eilisaamun kirjoitusrupeamalla kävin läpi kuusi sivua Me puhallamme kynttilöitä -tekstiä. Olen siinä sivulla viisikymmentä ja sivuja on kaikkiaan sata. Helena maalasi akryyleillä ja kutoi muun ajan. Aloimme lukea ääneen iltapäivällä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin päätösnidettä, Jälleenlöydetty aika. Siinä taustalla nykyhetki on Ensimmäinen maailmansota. Edellisestä sodasta ei ole kulunut viittäkymmentäkään vuotta ja taas Ranska on sotimassa naapuriaan vastaan. Vielä ei ole opittu sitä läksyä, että naapurin kanssa täytyy tulla toimeen ja sopia tällä rajallisella maapallolla. Kirjassa vanhentunut, sairasteleva päähenkilö oleskelee lapsuutensa maisemissa ensimmäisen rakkautensa luona, joka on nykyään toisen miehen vaimo ja onneton elämässään. Illalla luimme molemmat omia lukukirjojamme, Helena James Joycen teosta Finnegans Wake ja minä Maylis de Karangalin romaania Sillan synty. Marraskuun puolessa linnut tulevat siltatyömaalle ja niille on annettava pesimisrauha. Mietin tätä ajankohtaa ja ihmettelen, että tässä kuvitteellisessa maisemassa, Kaliforniassa, on lunta ja jäätä joessa. No, ehkä se selviää, kun luen eteenpäin. Katsoimme iltaviimeiseksi Vodkaa, komisario Palmu -elokuvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti