Terveisiä Taavetista

16.9.2020  

 Hahmo kylpyviitassa sohvalla, käsi ojossa reidellä ja siinä kaukosäädin. Television sininen hohde erottuu huoneessa. Sohvan selkänojalla istuu puluja rivissä rinnakkain katsomassa lähetystä. Varis on laskeutunut kaukosäädintä pitelevän käden ranteelle. Sohvan takana on kirjahylly. Orava on kiivennyt katsomaan kirjoja. Yksi kirja on kääntyneenä lappeelleen hännällisen edessä. Tarkemmin katsoen sohvan hahmon ranne on pelkkää luuta, samoin jalat, jotka näkyvät kylpyviitan liepeen alta. Luuranko.

Tällainen kuva piirtyi mieleen. Kerroin idean Helenalle.

Sen kun piirrät itse. Piirsin sitten, sanoin.

Aamua, kello tulee seitsemän. Ulkona tihuuttaa.

Työstän Repeä sivulla 54. Luin eilen kymmenennen osan, joka odottaa blogivalmiina, Helenalle ja hän nyökkäsi, tuumivaisena. David Foster Wallacen Infinite Jest on edennyt sivulle 885. Sata sivua jäljellä sitä seikkailua. 

17.9.2020

Odotamme sitä mikä on tuleva ja millä tiedotusvälineet uhkaavat meitä kuuliaisia. Lööpit ja muut paisuttelevat asioita. Luonnonilmiöistä tulee katastrofeja. Takavuosina olin hölmistynyt, kun näin sellaisia lööppejä ja otsakkeita, joissa lumi ja jää tappoivat ihmisiä. Vai oliko siinä kirjoitusvirhe? Jos lööppi on painettu kokonaan isoin kirjaimin ei voi tietää kummin päin se on eli onko tarkoitus kirjoittaa lumi isolla alkukirjaimella, Lumi vai kokonaan pienellä, lumi?

Nyt tiedotusvälineissä on vuorossa vettä, tuulta, myteriä ja myrskyä. Puut katkeilevat. Aallot huuhtovat rannikon tiet, talot ja rakennukset mereen. Ja pellot. Voi poikia poloisia. Metsää menee lakoon. Laivat uivat merihädässä kauas sisämaahan ja jäävät sinne kallelleen kuivalle maalle, kun vedenpaisumus on ajastaan ohi, jos on. Uhkakuvat elävät ja värjyvät.

Vajaa puoli vuotta sitten totesimme, että uutiset, uutislähetykset olivat muuttuneet yhden asian tiedotuksiksi ja teimme tietoisen päätöksen lopettaa niiden seurannan. Uutiset ja ajankohtaisohjelmat menivät pannaan. Lopetimme lehden tilauksen. Jotenkin tuntuu, että pienen ihmisen on parempi ja järkevämpää elää ja jatkaa vain arkista ja yksinkertaista elämää niin kuin tähänkin asti. Rauha maassa. 

18.9.2020

Luin eilen kirjoittamaani ja rauhasta tuli mieleen, että jalkapallovalmentajat viestivät kaksin käsin kentän laidalta pelaajiaan rauhoittamaan pelin. Yleensä kehotus on näin päin. Heillä saattaa olla epäilys, että pelaajat juoksevat yli-innoissaan itsensä puhki eikä heistä ole silloin taistelemaan kentän herruudesta pelin loppuun asti.

Viime päivinä olemme katsoneet illalla viimeiseksi jalkapalloa läppäriltä, kun ei ole jaksanut enää lukea ja kun ulkona on taivas ollut pilvessä ja parvekkeella kylmää ja kosteaa. Kesä on takana.

Marko Tapio: Se kesä on mennyt. Sellainen novellikokoelma on olemassa. Se on kirjahyllyssä tässä vierelläni, painos vuodelta 1964. Kahdeksan novellia: 1. Vastanteko, 2. Astutus, 3. Seurat, 4. Ongella, 5. Meidän herramme ja jumalamme asunnoissa, 6. Rakkaustarina, 7. Karhisen kertomus ja 8. Talo. Luin nämä novellit viimeksi, en muista milloin, mutta en löytänyt Se kesä on mennyt -nimeä listalta, jossa on kymmenen vuoden ajalta luettuja kirjoja. Muistelisin, että olen lukenut nämä novellit kahdesti. Olen lukenut pääosan Tapion tuotannosta ja mieleenpainuvimmiksi ovat jääneet Arktinen hysteria ja Aapo Heiskasen viikatetanssi. Molemmat nimet löytyvät luettujen listalta viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

19.9.2020

Eilen illalla luin David Foster Wallacen kirjoittaman Infinite Jest -eepoksen loppuun. Pidin. Koska luin kesän Parnasso -numerosta Infinite Jestin suomentajan haastattelun ja siinä selvisi muun muassa, että kirja ei pääty mihinkään ratkaisuun, vaan se vain haipuu pois – tämä mielessä luin viimeisiä kymmeniä sivuja. Loppu oli hieno. En ole aivan samaa mieltä suomentajan kanssa, jos siis ymmärsin hänen sanomansa tai haastattelusta lukemani oikein? Ja mikä on oikein? Wallace kirjoittaa tarinaansa lopun, se ei pääty summittaisesti, mutta henkilöt jäävät elämään ja jatkamaan elämäänsä, kun lukija poistuu seurannasta.

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaani päättyy siihen, että siinä kirjailija kertoo epilogina miten veljesten elämä jatkui aikuisuuteen ja heistä tuli pontevia yhteiskunnan jäseniä. David Foster ei tee näin. Luin nuorena Seitsemän veljestä ja koulussa se oli luvussa, mutta en lukenut ensimmäisellä kerralla sitä loppuliitettä. Se ei kuulunut minun nuoressa mielessäni tällaisen seikkailukirjan luonteeseen ja juoneen.  

Infinite Jestissä ei ole mitään irrallista loppuhymistelyä tai -hymniä. Luin viimeiseksi esipuheet, niitä on kaksi, toinen vuodelta 2006 ja toinen 2015. Jommassa kummassa on painotus siitä, että Jestiä ei saa jaoteltua osiin. Se on kokonaisuus. Se on hajanainen, mutta pysyy koossa. Lukiessa saa olettaa, että asiat yhdistyvät ja limittyvät ja jokin henkilö tekstissä, joka tuntuu tulevan siihen irrallisena, palaa myöhemmin. Kannatti lukea ja kannattaa odottaa suomennosta. Pitäisikö se jo varata kirjastosta vai onko se ostettava?