>>>jatkuu>>>
KÄPYKAKKU on syöty. Ei sentään kokonaan. Nostan tähteet jääkaappiin. Otan keittiön alakaapista punaviinin. Minulla ei ole baarikaappia. Eikä viinikellaria, ei sellaista telinettä, jossa viinipulloa kuuluu säilyttää, jotta korkki pullon suussa pysyy viinistä kosteana. Oikea korkki. Minun viinipulloni on viinikulttuurittoman suomalaisnaisen tyyppiä.
Suomeen on tuotu ulkoa, ulkomailta kaikkea outoa tuontitavaraa – tavara ei tarkoita vain kiinteää ja kosketeltavaa lajia – on tuotu monta juttua, jotka eivät ole kotonaan täällä. Peruna on löytänyt kotinsa täältä. Alan harrastajat väittävät, että tupakka on samaa sarjaa. Ehkä. Kahvi on osunut siihen koloon meidän kotoisessa palapelissämme, joka oli ennen ontto, mutta puutteellinen, mutta viini on aika keinotekoinen juttu. Viini on kovin selvästi tuontitavaraa. Sen lisukkeet ovat sitä vielä räikeämmin, viinikellarit, samppanja, kuohuviinikekkerit nurmikolla. Yhtä vähän omaperäistä kuin Halloween. Halloween on Amerikkaa. Pyhäinmiestenpäivä on perinnettä, vakava, uskonnollinen pyhä eikä sen kuuluisi jäädä ilveilevän markkinahumun alle. Kysyn missä on uskonto, kirkko, perinteet?
”Mitä ajattelet?” Aldous Tsitsis kysyy.
”Liian paljon”, vastaan. Sanon ensimmäisen ajatuksen, joka tulee mieleen. Olen oppinut sen Aldoukselta. Ensimmäinen on yleensä paras. Ensimmäinen on useimmiten oikein.
Kaadan meille viiniä laseihin. Viinilasi on siro ja naisellinen. Se on yhtä aikaa hengästyttävän keveä ja täyteläisen pyöreämuotoinen. Punaviini hehkuu väriä.
”Pidän enemmän punaviinistä kuin valkkarista”, sanon. ”Jo värinkin takia.”
”Niin minäkin”, kaiku vastaa.
”Puhut vaan.”
”Älä ole sarkastinen.”
”Vau, nyt tulee jo sivistyssanoja. Onko minun pikkumieheni valmiiksi hutikassa?”
Aldous Tsitsis yllättää niin kuin kuka hyvänsä täyspäinen: ”Pikkumies alkaa jo tojia.”
En ollut tarkoittanut sitä pikkumiehelläni. Minulta pääsee nauru. Se ryöstäytyy. Patoutunut nauru. Sitä riittää. Se on oikeasti pato ja kun pato murtuu, tulva tulee, tulvaa riittää niin pitkään, että vedenpinta laskee. Mikä on ihmisessä se paine, joka vastaa patoaltaan vesimassan painetta?
”Anteeksi”, sanon, kun asetun.
”Naura pois”, Aldous vastaa. ”Mä olen iloinen, kun sä olet noin vapautunut.”
”Kiitos. Anna minun olla.”
Runoilijantauti iskee. En tiedä mitä tarkoitan sanoillani?
”Tarkoititko sitä?” Aldous kysyy.
”En tietenkään”, vastaan. ”Minä olen sinun, sinä olet minun ja me olemme molemmat oma itsemme.”
Runoilija elää sanoista ja sanoissa. Kun näin on, on vaara, että sanat kääntyvät itsetarkoitukseksi ja asia hälvenee.
”Ajattelit äsken Heppua”, Aldous toteaa.
Hän näkee, sanoin jo tämän tilityksen alkajaisiksi.
”Kyllä”, vastaan. ”Kaksi ajatussiirtoa sitten olin Hepussa. Ajattelin politiikkaa.”
”Ajattelit kuinka likaista peliä se on?”
”Niin.”
Miksi sen pitää olla sellaista? Onko se sisäänrakennettu ominaisuus? Onko se väistämätöntä? Kun uskovilla on oma puolueensa, sitä miettii, miten uskovat politiikassa eroavat muista politiikantekijöistä? Eipä juuri. Sitä huomaa, että poliitikot ovat fanaattisuudessaan oman sortin uskovaisia. He uskovat politiikkaan siinä missä uskovat Jeesukseen ja Jumalaan. Uskovat poliitikot uskovat kahteen asiaan yhtä aikaa.
”Mutta rakentavatko he tulevalle elämälle vai tämänpuoleiseen?” Aldous kysyy nappiin.
”Puhuinko ääneen?” kysyn.
”Ei mutta ajattelit.”
”Tarkoitatko, että ajattelin ääneen?”
”Ei. Sä olet puhunut tästä minulle ennen. Mä tiesin mitä sä ajattelet. Ehdin askeleen sun edelle.”
”Niin taisit tehdä.”
Viini on lasissa punaista. Se on huoneenlämmintä ja se lämmittää oudosti muutenkin, monella tapaa. Itse väri lämmittää osaltaan.
Jään katsomaan Aldous Tsitsistä. Toisinaan teen niin. Tuoreet rakastavaiset tekevät niin, vanhat parit eivät. Katsekontakti on tarpeen alussa, ei myöhemmin. Katson Aldousta ja hän vastaa katseeseen. Hän on katsonut minua kaiken aikaa. Hän ei kyllästy.
”Mitä katsot?” Aldous kysyy. Hänen silmänsä hymyilevät.
”Sinun silmäsi hymyilevät”, vastaan.
”Koska katson sinua”, Aldous antaa takaisin.
”En näe itseäni, mutta hymyilenkö?”
”Hymyilet”, Aldous vastaa. ”Kaunokaiseni.”
Kuinka monen vaiheen päässä odottaa sänky? Jos ei tarvitsisi riisua, jos olisi valmiiksi alasti, se tapahtuisi, käynnistyisi etuajassa.
Joskus täytyy ehdottaa, että olisimme alasti ja katsoisimme kuinka pian olisimme toistemme kimpussa.
”Arvaatko mitä ajattelen nyt?” kysyn Aldoukselta.
”Sitä.”
”Tavallaan.”
”Ajatteletko missä asennossa tahdot saada orgasmisi?”
En ole niin pitkällä. En usko edes, että tulen saamaan orgasmin. Olen liian estoinen siihen. Ajatukset jauhavat päässä ja vievät sen mahdollisuuden. Orgasmi on kuin uni, se tulee silloin, kun sitä ei ajattele. Uni ei tule käskien eikä hekuman huippu.
Aina ei edes halua. Riittää hallittu, hellä yhdessäolo. Niin totta.
”Sä ajattelet rakastamisen lajeja”, Aldous Tsitsis sanoo sekaan.
”Kyllä, tavallaan”, vastaan. Tavallaan tuli toistona.
Viini on vajentunut laseissa. Ojennan käteni, tartun lasiin sen pyöreästä pepusta ja Aldous tekee saman.
”Sinulle”, Aldous toivottaa.
”Sinulle”, vastaan.
”Olet rakas”, Aldous sanoo.
”Sinä myös”, hymyilen.
On hyvä, että olemme kahden, ajattelen. En haluaisi kenenkään muun kuulevan meitä. Tämä viestintä on vain kahdenkeskistä. Tässä ei ole muilla osaa.
Kun Prinssi syntyi, aloin syödä taas e-pillereitä. En halunnut tulla saman tien uudestaan raskaaksi. Päätin oikeastaan, että yksi lapsi riitti minulle. Ainakin sillä hetkellä, vasta synnyttäneenä ja muutaman viikon ikäisen vauvan äitinä, koin ja ajattelin näin. Aloin syödä pillereitä. Jos vastaisuudessa tuntisin tarvetta saada lisää jälkikasvua, lopettaisin niiden käytön. Niin yksinkertaista, vaivatonta ja helppoa.
Aloitin ehkäisypillerien käytön hieman yli kaksikymppisenä. En harrastanut irtosuhteita, en harrastanut ylipäätään seksiä ja vasta, kun aloin seurustella, kävin gynekologilla ja sain pillerit.
Piilotettu vihjaus, että olin seurustellut ennen Heppua. Minulla oli kokemukseni. Näppituntuma, jos sen nimi on näppi? Tällainen tapaus. Saiko kuningashuone sätkyn? En ollut impi, puhdas pulmunen, vaikka moni kuvitteli kai niin.
Heppu ei tarkastanut eikä kukaan muukaan, oliko immenkalvoni ehjä vai ei? Se repesi jo jumppasalissa. Se repesi kärrynpyöränheitossa. Hei hölmöt, taitaa olla minun oma asiani milloin ja miten ja missä se pikku puhkaus kävi? Kuin pierun olisin päästänyt. Olin rento. Olin valmis. Se ei sattunut.
Olkaa iloisia puolestani. Minuun ei sattunut silloin. Verta tuli, vähän. Joskus tulee suusta saman verran verta, kun puraisee poskeen. Ei mitään mainittavaa. Ei mitään mitä pelätä. Ei mitään sellaista, josta isot tytöt puhuvat.
Halveksin ryhmää isot, kokeneet tytöt. Heitä pahempia ovat kai vain kaiken kokeneet? Mitä tarkoittaa kaiken kokeneet? Ovatko tämän tittelin saavuttaneet henkilöt ajaneet esimerkiksi täysperävaunullista rekkaa, peruuttaneet sen johonkin ahtaaseen välikköön, ohjanneet kenties matkustajalentokonetta, suihkaria, kiivenneet radiomastoon huoltotöihin? Pitäneet kuolevaa lasta kädestä?
Esimerkki tapauksesta nainen kiihtyy ja kiihdyttää itsensä. Tästä puuttuu vain seksi. Mutta ei kiukku.
>>>jatkuu>>>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti