Terveisiä Taavetista

 28.9.2020  

En ole merkinnyt ylös, listannut suorituksiin kaikkia pieniä runokirjoja, jotka olen lukenut tai nielaissut kuin lääkkeen. Kun luin tämän vuoden alkajaisiksi Allen Ginsbergin suomennettuja runoja – Sammakon kustantamia, ei kulttuuriairuekustantajien WSOY:n eikä Otavan – ajattelin jättäisinkö kirjaamatta ylös vai ei, mutta merkitsin kuitenkin. Toissapäivänä ja eilen luin Jyrki Pellisen runokokoelman Kesän jälkeen värit muuttuvat, joka on tullut julki 1977, kirja, jonka olemme ostaneet Lievestuoreen Kirja- ja Paperi -kaupasta hintaan 5.00 eli viisi markkaa. Kansi on Kosti Antikaisen tekemä, kirjaimilla leikittelyä, ei välttämättä Antikaisen paras tekele, mutta siinä on miehen tunnusmerkit, riipuja ja suttuja kirjainten välissä niin, että ne näyttävät väräjävän. Runoista itsestään, että ne miellyttävät meikäläistä. En pidä itseäni runoudentuntijana, vaan maallikkona, joka olen myös muissa kirjallisuuden lajeissa ja kulttuurissa ylipäätään.

Jyrki Pellisen runolätyskä, -vihko ei tule ylös kirjaamiini, mutta sen sijaan Kurt Vonnegutin Maaton mies tulee olemaan 35:s tänä vuonna lukemani kirja. Ohut esseekirja vai mikä onkaan. En ole Kurt Vonnegut -fani, mutta Teurastamo 5 eli alias Lasten ristiretki on erinomainen kirja ja jonka tulen lukemaan toisen ja ehkä kolmannenkin kerran. Siihen liittyy kasku ja jonka kirjailija kertoo myös Maaton mies -kirjassa: Kirjailija yritti kirjoittaa Dresdenin pommituksesta, mutta se ei onnistunut. Hän lähti vierailemaan vanhan sotakaverinsa luona ja he muistelivat tätä elämänsä kokemusta kunnes kaverin vaimo puuskahti, että te olitte silloin pelkkiä lapsia. Se puhkaisi jonkin kuplan ja Kurt Vonnegut tajusi, että tarkastelukulma tulee olla toinen kuin sankarieepoksissa. Siis tämä naishenkilö osallistui tähän kirjoitusprosessiin. Tämä on minun huomioni, tuli vain mieleen.

Maanantai ja ruskaa. Ajoimme pyörillä kuuden jälkeen Taavetin keskustan halki, kuutostien ali ja Niemeläntietä rantaan. Kello oli puoli seitsemän, kun pääsimme perille. Aamun pimeä oli kirkastumassa hämäräksi. Venus erottui taivaan haileassa sinessä.  

29.9.2020

Illalla Helena luki netistä, että lähistöllä on tehty karhuhavainto. Nyt aamulla, kun kello on kolme minuuttia yli kuuden ja kirjoitan tätä, odottelemme, että ulkona valkenee sen verran, että voimme lähteä polkemaan nummelle.

Luin loppuun eilen Kurt Vonnegutin kirjan Maaton mies. 35:s tänä vuonna lukemani. Humoristina tunnettu kirjailija on siinä varsinainen pessimisti. Kurt Vonnegut kuoli 2008. Otan tähän kaksi lainausta Maaton mies -kirjasta, joka on tullut julki 2005, suomeksi 2007: ”Yksi parhaista rhythm- and blues-bändeistä mitä olen eläessäni kuullut, koostui kolmesta suomalaisesta pojasta ja yhdestä tytöstä, jotka soittivat jollain klubilla Puolan Krakovassa.” Keitähän olivat? Milloin Vonnegut näki ja kuuli näitä musikantteja? Toinen lainaus, joka on kai varsinaisesti Kilgore Troutia: ”Minusta planeettamme immuniteettijärjestelmä yrittää päästä meistä eroon aidsin ja uusien influenssa- ja tuberkuloosikantojen avulla ja niin edelleen.” Näin siis ennen vuotta 2005.

Aloin lukea ääneen eli Helenalle. Hän teki samalla käsitöitä. Olemme asuneet neljä kuukautta Taavetissa Luumäellä ja aloitin ensimmäisen ääneenlukukirjani täällä: Juhani Peltonen: Elmo. Olen lukenut sen aiemmin ehkä viisitoista tai kaksikymmentä vuotta sitten. Muistan, että pidin sitä silloin hajanaisena, mutta lukukelpoisena. Muistan myös, että pidin sen loppua mallikelpoisena, mainiona. Saa nähdä miten käy nyt? Kolmasosa on luettu. Teksti on uutta ja vanhaa. Muistan sitä pääpiirteittäin, mutta siinä on paljon kuin uutta.

Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin kotona. Löysimme kangas- ja karvarouskuja, ryöpättävät ja kanttarelleja ja yhden kehnäsienen ja yhden mustavahakkaan. Rouskuja tuli kahden kastikkeen verran. Tatit olivat pehmeitä ja matoisia. Ihme juttu, emme löytäneet vieläkään suppilovahveroita. Ne ujostelevat meitä.  

30.9.2020

Kuukauden päätöspäivänä pyöräilimme aamuhämärissä rantaan ja Helena ui. Poistullessa tuli ensin yksi ja sitten toinen uimarinainen vastaan.

Muutaman hiljaisen päivän jälkeen torilla oli kolme myyntipistettä ja kahvikioski auki. Nautimme kauppamatkan yhteydessä Helena hodarin ja minä hampparin.

Toissapäivänä aloin lukea ääneen Juhani Peltosen kirjaa Elmo. Eilen jatkoin sitä ja tänään saan sen luettua loppuun, jos pidämme kolmen, neljän tunnin session. Helena on jo valmis siihen. Hän kokoaa isoäidin neliöistä palapeittoa.

Luin eilen ensimmäiset rivit Joyce Carol Oatesin kirjasta Blondi. Jatkoin sitä tänään, kun oli sopiva odotushetki. Odotushetkiä on aamuissa, päivissä ja illoissa. Odottaminen on osa elämää. Hyvää tekstiä, Blondi.  

1.10.2020

Juhani Peltonen, Elmo, oli lukemani kirja numero 36 tänä vuonna. Se oli numero viisi, jonka luin tänä vuonna ääneen. Olen lukenut sen aiemmin, mutta siitä on yli kymmenen vuotta. Sitä ei näy meikäläisen tilastoissa, jotka yltävät kymmenen vuotta taaksepäin. Kirjassa oli ansioita. Pidin siitä, että se meni maalailematta suoraan asiaan, vaikka teksti jäi välillä ujumaan verkkaisena aloilleen. Muistin ennakkoon, että siinä oli täydellisen hyvä loppu ja totesin, että tämä piti paikkansa. Mielipiteeni ja ihastukseni pysyi. En kerro miten Elmo loppuu, jos joku kiinnostuu lukemaan kirjan.

Olen lukenut kolmekymmentä sivua Blondia. Nautin tekstistä. Ensitutustumiseni Joyce Carol Oatesiin.

Pyöräilimme tänään aamulla Puukylään ja patikoimme metsätietä harjanteelle Tervalamminsuon keskelle. Muutamia kanttarelleja löytyi ja poimimme myös muutaman kangasrouskun. Ei vieläkään suppilovahveroita.